Hän kirjoittaa aamuisin (S, Neville/Luna, drama, romance, 3 x raapale)

[Kaira]

Nimi: Hän kirjoittaa aamuisin
Ikäraja: S
Paritus: Neville/Luna
Genre: drama, romance, raapaleita kertaa kolome
Summary: Nevillelle ihailee outoa ja ihmeellistä tyttöä kaukaa.

A/N: Raapaleet. Rakastan lukea niitä. Ne ovat niin perhanan vaikeita ja ihan oma maailmansa, johon en ole ennen uskaltanut kastaa edes varvasta. Päätin nyt sitten rohkaistua ja katso mitä siitä seuraa. Hahmovalinnat olivat helppoja, sillä Neville on ihana, Lunakin. Kommentit ilahduttaisivat kovasti



Hän kirjoittaa aamuisin



I



Kun ihmiset huutavat Lunan perään käytävillä, tyttö nousee varpailleen ja hyräilee vieraita sävelmiä.

Neville pysähtyy ja kurkottaa nähdäkseen tytön, jonka askel käy kuin tanssi, jonka jalan alla kivinen maa taipuu ja sulaa kuin kevät. Joskus tyttö katsoo häntä silmiin. Yleensä ei.

Nevillen ihokarvat ovat arvaamattomat, ne reagoivat niin katalasti kaikkeen ja paljastavat ajatukset. Kun Luna kysyy tanssisiko Neville hänen kanssaan yhden kerran, iho paljastaa heti, miten Nevillen päässä humisee. Käsi on hikinen kuutytön kättä vasten.

Luna katsoo häntä kovin harvoin, Neville kärsii nälkää, kuluu kuin aika, yrttitiedon tunnilla alruunat itkevät lohduttomasti. Tulisipa jo kevät, hän miettii iltaisin, tulisipa uusi kevät.




II



Kukaan ei tiedä, että Neville kirjoittaa. Hän herää ennen kotitonttuja ja istuu sen ikkunan ääreen, josta näkee pitkälle järven selkään.

Kukaan ei tiedä, kuinka hauska Neville on kirjoittaessaan. Kirjoittaminen on nimittäin helppoa; sanat saavat ottaa aikansa, soljua, virrata, laahustaa tai kompuroida. Ne tulevat kun tulevat, eikä niitä ole syytä hoputtaa. Kun ne tulevat, sulkakynä piirtää ne pergamenttiin varmoin vedoin.

Joskus Neville kirjoittaa Lunasta. Ei liian usein, sillä aihetta ei saa kuluttaa loppuun ja kirjattavat ajatukset täytyy punnita huolella.

Ehkä minusta tulee kirjailija, Neville ajattelee etsiessään koululaukkuaan, jonka joku synkkäkatseinen luihuinen on piilottanut kolmannen kerroksen vessanpönttöön.
Sittenpä näkevät.



III



Luna ei koskaan naura hänen vitseilleen.

Luna siristiää silmiään ja kallistaa päätään, mutta ei naura. Tytön silmissä ei ole lainkaan kulmia, Neville huomaa.

Kerran Neville sattuu paikalle kun Luna itkee, eikä tiedä mitä tehdä, joten istuu viereen ja kertoo tarinan. Sitten Luna kertoo tarinan, joka on aika surullinen, ja yhtäkkiä hengittäminenkään ei ole enää itsestäänselvyys.

Sellaiset ihmiset, Luna sanoo, sellaiset ihmiset eivät kuulu meidän maailmaamme. Neville nyökkää, ja Luna painaa päänsä hänen hartialleen, sulkee silmät.

Seuraavalla kerralla Luna suutelee, mutta huomauttaa ensin, että lintujen on lävistettävä pilvet tullakseen nähdyiksi. Mutta tiedäthän sinä sen, etkö tiedäkin? Sinä kuulut niihin, jotka odottavat ja näkevät.

[Aewyn]

Ou jee, hyvin kastettu varvas, hieno uusi aluevaltaus! Harvoin sitä tulee luettua oikeasti tosi hyviä raapaleita, koska kuten sanoit, se on oikeasti hirveän haastava laji, ei taitu kaikilta. Mutta nämä oli ihania, tämä kokonaisuus. Aijai.

Ihaninta näissä oli se, että kuten tarkoituskin on, yhdessäkään näistä kolmesta ei ollut mitään turhaa. Siis jokainen lause oli oikeasti merkityksellinen. Ihan melkein jo niin pitkälti, että minkä tahansa virkkeen voisi irroittaa tarinasta ja se olisi yksinkin tosi kaunis lause, eikä pelkkä random-laini, joka tarvitsee ympärilleen jotain muutakin ollakseen ymmärrettävä. Näin ei tietenkään voi ihan jokaisen lauseen kohdalla olla, koska se ei olisi mahdollista tarinan kuljetuksen takia, mutta siis suurimmaksi osaksi! Olen siitä tosi vaikuttunut.

Kun tekstin ja tarinan tulee olla tiukkaan pakattu, on tunteita ja erilaisia vivahteita vaikea kuvata, luonnollisesti. Olit kuitenkin tehnyt sellaisia hienoja ja kuvailevia sanavalintoja, joiden ansiosta kieli oli rikasta, vaikka teskti itsessään olikin pelkistettyä. Esimerkkejä! Esimerkkejä kaikkialla!

Nevillen ihokarvat ovat arvaamattomat, ne reagoivat niin katalasti kaikkeen ja paljastavat ajatukset. Kun Luna kysyy tanssisiko Neville hänen kanssaan yhden kerran, iho paljastaa heti, miten Nevillen päässä humisee. Käsi on hikinen kuutytön kättä vasten.

Päässä humisee ja kuutyttö ovat heti sellaisia sanavalintoja, jotka tekevät tekstille ihmeitä ja antavat lukijalle värikkäämmän kuvan siitä, millaisesta jutusta tässä nyt on kyse. Ja tämä ihokarva-asia muuten itseasiassa iskee jotenkin erityisesti. Se, että ne ovat arvaamattomat on jotenkin niin totta. Olet totuuden ytimessä, tykkään siitä.

Oivoi, se, että Neville kirjoittaa on ihana idea. Ja vielä aamuisin ennen kotitonttujen heräämistä. Jotenkin kirjoittaminen tuntuu tosi sopivalta juuri Nevillelle, vaikka en ole sitä koskaan aiemmin ajatellutkaan. Neville on itselleni aika rakas hahmo mielenkiintoisen historiansa ja monisyisyytensä takia. Nämä raapaleet tekivät oikeutta sille sellaiselle Nevillelle, josta tykkään! Maalailit taitavan kuvan  herkästä ja mietteliäästä pojasta, joka on kaukaa ihastunut ja välistä oikein riutuukin, kärsii nälkää, kuten olit asian ilmaissut. Alruunoiden itku ja kevään toivominen, loistavia juttuja. Nämä raapaleet olivat oikeastaan vähän niin kuin runoja!

Teksti sisältää toinen toistaan ihastuttavampia oivalluksia. Esimerkiksi se, ettei hengittäminenkään ole enää itsestäänselvyys. Kyllähän sen tietää itsekin, että välillä ollaan tilanteissa, joissa hengittämistä täytyy ajatella, tai kohdataan ihmisiä, joiden kanssa hengittäminen on hankalaa. Tai kuullaan sellaisia tarinoita, jotka hengästyttävät ja voivat olla surullisiakin. Mietin, että olisikohan tässä tarinassa voinut olla kyse esimerkiksi Lunan äidistä? Toinen sellainen oivaltavasti kirjoitettu juttu oli kohta, jossa Nevillen laukku on piilotettu ja sitten hän miettii, että kun hänestä tulee kirjailija, niin sittenpähän näkevät. Koko juttu oli tiivistetty ihan muutamaan sanaan, mutta niin hyvin, että kaikesta sai kiinni. Nice!

Ja sitten vielä lopetus. En tiedä satutko tietämään, mutta lempikirjassani, John Irvingin Ciderhouse rulesissa päähenkilön mantra on "We just have to wait and see" ja jotenkin tämä senkin takia kolahti erityisen lujaa. Odottamiseen ja näkemiseen liittyy niin paljon, se on jotenkin niin voimakasta ja surullista ja vähän haikeaa. Ollaan vain ja odotetaan ja katsotaan, ei oikeastaan tartuta tilaisuuksiin, vaan mennään virran mukana. Et välttämättä tarkoittanut sitä niin kuin minä sen tulkitsin, mutta onkos sillä loppujen lopuksi väliä? Lukijana näet arvostan sitä mielikuvituksen tilaa. Jätät lukijalle varaa olla kanssasi eri mieltä, mikäs sen hauskempaa!

Niin joo! Ja siis lintujen on lävistettävä pilvet tullakseen nähdyiksi, silkkaa magiaa. Kiitos!!

[Kaira]

Ihana kommentti, Aewyn, kiitos, tuntuu että en missään nimessä ansaitse noin kauniita sanoja, sillä tämä oli ensimmäinen yritys, ja näin jälkeenpäin ajateltuna en ole tähän aivan tyytyväinen. Mutta kylläpä lämmittää mieltä, että sinä pidit!

Sain ajatuksen siitä, että Neville kirjoittaa juuri kun olin aloittanut tämän fikin. Poikahan on fiksu, pääsi oikein professoriksi Tylypahkaan myöhemmin. Fiksulla, herkällä, kiusatulla pojalla täytyy olla joku pakokeino ja varoventtiili jota kautta ajatuksia voi purkaa. Kirjoittaminen tuntui siis yhtäkkiä asialta, joka voisi sujua Nevilleltä luonnostaan.

Ciderhouse-viittaus oli täysi vahinko, minulla ei nimittäin ole vielä ollut iloa tutustua Irvingin tuotantoon, vaikka olen siitä kovasti kehuja kuullutkin ystäviltä. Hauskaa, että löysit tästä tällaisen yhteyden, ja sehän on aivan yhtä oikea tulkinta kuin mikä tahansa muukin.

Niin, kiitos vielä. Aivan hämmentävän ihana ja perusteellinen kommentti, jossa sanoja on muuten varmasti enemmän kuin itse raapaleissa yhteensä.

[Odo]

Moikka! Löysinpä ihanan ficin sinun listauksestasi. <3 Paritus ei kuulu suosikkeihini, mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että niin Neville kuin Lunakin on todella ihania hahmoja. Pidin myös todella paljon, miten olit heidät kuvannut ja ajatus Nevillestä kirjoittamassa oli todella soma. Tässä oli kuitenkin paljon haikeutta ja surumielisyyttä, joka kosketti. Pidin todella paljon näiden raapaleiden tunnelmasta ja nimenomaan tunnetta olit saanut paljon pieniin pätkiin ja ihastuttavia yksityiskohtia. Miten Luna ei katso silmiin, kuka on piilottanut koululaukun, ettei Luna naura vitseille. Pidin myös todella paljon lopusta, se oli jotenkin lunamainen ja todella kaunis. Kaikki kolme olivat kyllä ihania, tykkäsin todella paljon. Kiitos siis näistä. <3

[Grenade]

Mitä löysinkään! Jo heti ensimmäinen raapale imaisi mukaansa ja oli pakko lukea nopeasti seuraavatkin. Kaunista kielenkäyttöä ja kuvailua. Voisin lainailla tyyliin kaiken tästä, kun ihastuin niin vahvasti. Luna/Neville on todella suloinen paritus omalla tavallaan ja vaikka tässä olikin jonkinlaista haikeutta ja viittauksia vakaviinkin aiheisiin (kuten Nevillen koulukiusaus), oli loppu onneksi auringon pilkahdus pitkän pilvikauden jälkeen. Plus vakuutuin viimeistään siinä vaiheessa vahvasti, kun Lunaan viitattiin sanalla kuutyttö, yksinkertaista ja kaunista.

Neville pysähtyy ja kurkottaa nähdäkseen tytön, jonka askel käy kuin tanssi, jonka jalan alla kivinen maa taipuu ja sulaa kuin kevät

Tässä vaiheessa olin jo ihan myyty koko tekstille. Loistava vertaus, hyvin toimiva, ai että!

Joskus Neville kirjoittaa Lunasta. Ei liian usein, sillä aihetta ei saa kuluttaa loppuun ja kirjattavat ajatukset täytyy punnita huolella.

Myös tää oli jotenkin tosi kiehtova ajatus, niinhän se varmasti on.

Kiitos tästä, kannatti totisesti rohkaistua ja kastaa varvasta raapaleveteen! ^^

[Kaira]

Oi ihanaa saada tähän kommentteja!

Odo kiitos paljon kommentistasi <3 ihana kuulla, että pidit tästä! Yhäkin itse katson tätä vähän vierastaen jostakin syystä, mutta selvästi en ole aivan onnettoman epäonnistunut, jos teksti on onnistunut miellyttämään muita. En itsekään ole ihan varma mitä parituksesta tuumin. Toisaalta se tuntuu luontevalta, toisaalta voisin kuvitella sen olevan varsin epätoimiva - eikös haaveilija tarvitse kumppanikseen reippaamman ihmistyypin? Joka tapauksessa, kiitos!

Grenade kiitos paljon ihanasta kommentista! <3 Mukava kuulla, ettei ensiyritykseni raapaloida mennyt aivan penkin alle! Ehkä uskallan seota toistekin ja kokeilla raapalemittaa uudestaan Veraukset ja kielikuvat lähtivät tässä ns. lapasesta ja ovat aika runollisia, mutta toisaalta, sadan sanan tarinathan ovat kuin runoja jo mittansakin puolesta. Kiva, että tykkäsit!

[Lunalotta]

Aww, tarviiko tähän sanoa paljoa mitään muuta kuin vau, ihanaa ja sulin lattialle lätäköksi? Luna on yksi lempihahmoistani ja eniten pidin tuosta viimeisestä raapaleesta, enkä voi edes lainata siitä mitään tiettyä kohta tai huomaisin muuten lainanneeni koko raapaleen Oot tosi taitavasti kirjoittanut näistä kahdesta, pidän tästä <3 oon lukenut muitakin ficcejä sulta ja rakastan sun kirjoitustyyliäsi! Kiitoskiitos!

[Kaira]

Kiitos kovasti kommentistasi, SparklingAngel, kylläpä se aina jaksaa ilahduttaa!! Mukava kuulla, että fikki maistui, sitä oli myös tosi kiva kirjoittaa vaikka tyylilaji olikin uusi.