Kirjoittaja Aihe: Saaristossa | S | slash, hento fluffy | Heikki/Kalevi | one-shot  (Luettu 2397 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Nimi: Saaristossa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: slash, hento fluffy
Paritus: Heikki/Kalevi
Haasteet: Fluffy10 #2, One True Something20 #2 ja Oneshot10

A/N: Olen kirjoittanut näistä niin paljon angstia, että halusin nyt vähän onnellisempaa tarinaa. Kalevihan ei taivu mihinkään ällöfluffiin. Aika mukavaa oikeastaan, näin vaihtelun vuoksi.


Saaristossa

Mulla oli levoton olo. En ollut nukkunut koko yönä kuin ehkä tunnin yhtä mittaan ja silloinkin torkkuen. Mökki Turun saaristossa oli vissiin kovastikin Heikin mieleen, mutta mulla oli koko ajan semmoinen fiilis, että olin väärässä paikassa. Mulle tuli liian eristetty olo, kun ympärillä oli pelkkää merta eikä saarella vaikuttanut olevan ketään muuta. Tiesin sen olevan väärä vaikutelma, mutta en ollut nähnyt ketään missään tai edes kuullut ihmisääniä ohimeneviä veneitä lukuun ottamatta. Helsingin jatkuvan kuhinan jälkeen se kaikki tuntui liian rauhalliselta ja pysähtyneeltä. Sellainen ei oikein ollut mun mieleen.

Kun kello lähestyi seitsemää, raaskin nousta ylös ja mennä keittämään kahvia. Kahvinkeitin piti aikamoista meteliä, mutta päätin luottaa siihen, ettei Heikin unia niin vaan häirittäisi. Nälkä mulla ei vielä ollut, mutta kahvia odotellessa päätin juoda lasin vettä ja appelsiinimehua. Siitä tuli parempi olo, jotenkin arkisempi. Hiljaisuutta paetakseni hain makkarista kännykän ja nappikuulokkeet. Heikki nukkui edelleen vaimeasti kuorsaten. Onneksi se ei ollut kova kuorsaamaan tai ehkä mä olin vaan jo tottunut. Se oli jotenkin pelottava ajatus, tottua Heikkiin ja sen tapoihin. Oli kulunut niin vähän aikaakin. En tahtonut ajatella, että mitä tämä oikein meinasi.

Musiikki tulvi korviin ja kaikki tuntui heti yksinkertaisemmalta ja kevyemmältä. Normiaamu tässä vain, venailin kahvia ja odotellessa katsoisin sähköpostit sun muut kännykästä. Olin näköjään saanut uuden laskun kotivakuutuksesta ja Netflix nostaisi taas hintoja – vittumaista touhua – miksi se –

Liike silmäkulmassa kiinnitti mun katseen, ja Heikin yhtäkkinen ilmestyminen mun viereen säikäytti mut ihan kunnolla. Koko vartalo hätkähti ja suusta karkasi hyvin nolo parahdus. Kiskaisin kuulokkeet pois, ja mun sydän hakkasi hirvittävän nopeasti, vaikka tiesinkin jo, ettei mitään hätää. Paha vaan, ettei kroppa ollut yhtä nopea sisäistämään asiaa.

”Vittu saatana!” älähdin. Heikki näytti väsyneeltä, mutta huvittuneelta. ”Luoja, mitä sä hiivit – ”

Heikki tyrskähti ja kaatoi itselleen kahvia, joka oli jo ehtinyt valua.

”Kutsuin sua nimeltä”, Heikki sanoi. Sen ääni oli unesta yhä painuksissa ja vähän käheä. ”Mutta olit jossain ihan muualla kuin täällä.”

”Ajattelin, ettet heräisi vielä moneen tuntiin”, sanoin jo rauhoittuneempana.

”Ajattelit vai toivoit?” Heikki pohti ääneen. Se ei vaikuttanut loukkaantuneelta, mutta aavistelin sen olevan silti jonkin verran pahoillaan. En osannut sanoa siihen mitään. En vain ollut yksi niistä ihmisistä, joiden piti tehdä aivan kaikki yhdessä aamusta iltaan. Heikki tiesi sen eikä sillä ollut oikeutta syyllistää mua siitä. Ei kai jätkä sitä tarkoittanutkaan, mutta olin herkkä havaitsemaan sen mielenliikkeitä.

”No, en mä sua poiskaan häädä”, sanoin hitusen myöhässä ja silitin nopeasti Heikin käsivartta. Sen kasvoilla viivähti hymy, joten uskoin tehneeni edes jotain oikein.

Me otettiin meidän kahvit ja mentiin pienelle terassille, joka avautui merelle päin. Aamuaurinko paistoi sivulta, joten se ei häikäissyt silmiä. Se oli aika mukavaa. Suolan tuoksu oli mieto eikä aallokkoakaan ollut paljon. Aamu oli viileä ja mun iho nousi kananlihalle joutuessaan vastakkain merituulen kanssa. Olisi pitänyt ottaa huppari t-paidan päälle. Toisaalta, kahvi oli vastakeitettyä ja hyvin kuumaa. Kyllä se mua lämmittäisi.

”Ooksä viihtynyt?” Heikki kysyi. Sen katse oli suunnattu merelle, ja tiesin Heikin nauttivan maisemasta.

”Joo.” Voiko sellaiseen kysymykseen muka vastata muulla tavalla? Heikki oli järjestänyt kaiken enkä mä keksinyt mitään oikeita juttuja, joista valittaa. Heikki hymähti mukinsa reunalle. Se oli pistänyt kahviinsa kunnon lorauksen maitoa, joten se oli varmaan jo tarpeeksi jäähtynyt.

”Älä nyt viitti. Ei sun tarvii mua mielistellä”, Heikki vastasi.

”En mä myöskään tahdo loukata sua.”

Sen mä sanoin täysin rehellisesti. En tosiaan halunnut aiheuttaa Heikille tahalleni pahaa mieltä, kun tein sitä aivan tarpeeksi tahattomastikin.

”Mutta saaristot ja minä ei ehkä olla mikään parhain kombo”, jatkoin. ”Kai mä oon jotenkin niin kaupungistunut.”

”Vai johtuuko se merestä? Mites sisämaassa? Kyllä sä aina Suvisaaressa vaikutit viihtyvän”, Heikki huomautti.

Suvisaaressa oli Heikin vanhemmille kuuluva mökki, jossa me oltiin vietetty monia kesäisiä viikonloppuja meidän kavereiden kanssa. Heikki muisti oikein. Suvisaaresta mä oikeasti pidin, vaikka sekin oli saaressa ja vielä eristyneempi kuin tämä, sillä laivaliikenne oli verkkaisempaa. Jokin siinä maisemassa kuitenkin lämmitti enemmän kuin saariston kallioiset rannat ja merilevänvihreä vesi.

”Kai mä sitten olen enempi järvi-ihminen”, totesin.

”Niin mäkin olen”, Heikki myönsi. ”Kunhan et vihaa täällä oleilua.”

”En tietenkään vihaa. Sähän oot täällä mun kanssa.”

Heikki hymyili, ja sen kasvot alkoivat loistaa tavalla, jota kahvi ei saanut aikaan.

”No hyvä. Ei mennyt ihan vituiksi tää viikonloppu”, Heikki nauroi. Hymähdin, ja me siemailtiin meidän kahvit vailla kiirettä. Mun levottomuus alkoi vaimeta. Heikin seurassa oli vaikea ajatella mitään kovin synkkää. Mies vain itse uhkui sellaista vakautta, joka onnistui vaikuttamaan muhunkin.

Kurottauduin lähemmäs ja kiedoin käteni Heikin niskaan. Hyvä olo hulmahti mun kehon lävitse, kun sain suudella sitä. Heikki veti mut tiukemmin itseään vasten, ja mulla oli niin lämmin. Heikki halasi mua vielä hetken hengähtäen syvään mun kaulaa vasten. Mies vetäytyi ja hymyili mulle aivan hiljaa, kunnes se otti kahvimukinsa ja palasi sisälle.

Join nopeasti loput kahvistani katse kallioita viistäen. Kyllä sitten osasi olla karua ja ikävää, mutta mitäpä siitä. Enhän mä ollut tänne saariston takia tullut.
« Viimeksi muokattu: 24.06.2018 14:07:33 kirjoittanut Sokerisiipi »

Tuhisija

  • Vieras
Oijoijoi, ihanaa että saadaan vähän onnellista Heileviä, koska niillä tosiaan on ollut angstisia ja vaikeita aikoja, kun Kalevi on yrittänyt unohtaa ja kieltää ja sitten on ollut kommunikointivaikeuksia ja nnghh.

Musta oli tosi kiva, että tämä oli Kalevin näkökulmasta. Jotenkin tykkään niin kovin sen näkökulmasta ja erilaisesta ajattelutavasta verrattuna Heikkiin. Teksti oli niin Kalevia alusta loppuun ja siinä oli kiva aikaisen aamun tunnelma, kun ei tosiaan ole nukkunut paljoakaan. Ja ymmärrän Kalevia hyvin tuossa, ettei se ollut saanut nukuttua. Uusi ympäristö, uudet ja erilaiset äänet tai no ehkä äänettömyys. Varmasti siihen Helsingiin kuhinaan tottuminen hämmentää tuollaisessa rauhallisessa paikassa tosi paljon. Ehkä Kalevi olisi kaivannut taustalle niitä autojen ääniä, kadulta kaikuvia huutoja ja muuta kaupunkiääniä, jotta olisi saanut nukutuksi.

Ja voi, kiva että tässä oli pientä Kalevin hermoilua siitä, kun se on ilmeisesti tottumaisillaan (tottunut) jo joihinkin Heikin tapoihin, vaikka ne ovat deittailleet vasta vähän aikaa. Omg. Ja se, että Kalevi oli ihan silleen: "En tahdo miettiä mitä ihmettä tämäkin tarkoittaa!" koska se oli niin Kalevia. Eihän se halua miettiä semmoisia, ei tietenkään. Mikä mies. Mutta aww silti :''>

Vaikka Heikki onkin fluffisempi tyyppi ja tykkäisi ehkä tehdä enemmän juttuja yhdessä, niin onneksi sillä on ymmärrystä antaa Kaleville tilaa. Kun muuten Kalevi varmaan vipeltäisi karkuun tai ainakin ärjyisi Heikille. Kun Kalevi kuitenkin tuntuu jokseenkin oman tilan vaalijalta. Pelkäsin vähän noiden jutellessa, että Heikki loukkaantuu jostain, mutta aww, onneksi Kalevi sai sen hymyilemään sanomalla, että ei se vihaa tuolla saaristossa oleilua, kunhan Heikki on siellä sen kanssa. Äww. Ja kiva että Kalevikin on hokannut, että se saattaa välillä aiheuttaa tahattomasti Heikille harmaita hiuksia. Joten propsit siitä, että se yrittää olla aiheuttamatta niitä "tahallaan". Kuitenkin se välittää siitä.

Mutta tää oli tosi kiva pätkä näiden yhteisestä aamusta saaristossa. Oli ihanan keveän fluffinen tuo loppu ja hurr. Saivatpa miehet olla rauhassa keskenään tuolla, kukaan muu ei häiritse, hih. En saa nyt mitään järkevää sanottua, mutta kiitos paljon tästä, tyksin hirmuisesti ♥

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Tui tui tui! ♥ Luin Ukkosen 45. osan ja tulin sitten katsastamaan tämän. Teki kyllä terää, koska Ukkosessa kaikki on vielä vähän epävarmaa ja sekaisin, mutta tätä lukiessa tuli paljon seesteisempi ja rauhallisempi olo. Ei voisi arvata, että Heikki ja Kalevi ovat vielä ihan juttunsa alussa ja paljon riittää sovittavaa ja säädettävää ja kaikkea.

Lainaus
Kurottauduin lähemmäs ja kiedoin käteni Heikin niskaan. Hyvä olo hulmahti mun kehon lävitse, kun sain suudella sitä. Heikki veti mut tiukemmin itseään vasten, ja mulla oli niin lämmin.
Ihana. Kalevilla lämmin, kun se suutelee Heikkiä. ♥ Jotenkin niin romanttista ja herkkää. Aww halkean.

En kyllä jaa Kalevin hinkua kaupunkiin! Minusta ainakin olisi ihanaa olla yksin rauhassa yksinäisellä saarella, jossa toivottavasti ei olisi ketään muuta kuin mun ihana... panokumppani? Mitähän substantiivia Kalevi ja Heikki voisivat nyt sitten toisistaan käyttää, kun poikakavereita ei olla mutta tässä on kuitenkin kyse enemmästä kuin jostain random treffailusta? Mie kyllä epäilen, että ainakaan Kalevi ei tahdo laittaa suhteelle mitään nimellistä leimaa, ja sille se sopii, mutta Heikin kuvittelen taas sellaiseksi tyypiksi, joka tykkää nimityksistä ja siitä, että osaa laittaa nimen asioille. Mutta musta tuntuu, että se hyppii kyllä tosi kunnioitettavasti kauas omilta mukavuusalueiltaan saadakseen olla Kalevin kanssa, koska Kalevi taas ei oo niin joustavaa tyyppiä. Oon kyllä varsin kade Heikille, että se pystyy noin tekemään!

Saaristo-tunnelma oli kiva ja herkkä, kiitos tästä ♥


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Hellyttävä hetki <3

Kun tämän luki suoraan tuon Jumissa puolivälissä kymppiluvun jälkeen niin tuli ihana fiilis. Näin jotenkin nämä Toven mökillä (muistanko, että se oli jossain Nauvossa tms saaristossa) ja ajattelin eka että onkohan Heikki ja Kalevi siellä kaksin vai mikäköhän tässä on kuvio. Sitten katsoin päivämäärää, että milloin olet kirjoittanut tämän ja hämmästyin, että tästä on jo puolitoistavuotta aikaa! Huh sentään. Mutta tämä vain todistaa sen, että sinulla on näiden miesten maailma hallussa. Hatunnosto sille!

Kiitos pörröisyydestä,
Vendela

Ps. Tässä välissä voisin sanoa, että olen törkeän huono lukemaan muiden kommentteja, joten pahoittelut jos toistan sitä mitä muut ovat jo sanoneet. Yleensä haluan vain päästä nopeasti kertomaan omat mietteeni, ja pelkään että jos luen toisten sanomisia en enää keksi mitään järkevää :)

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Tuhisija: Onnellinen heilevi on ♥︎ Kalevin näkökulma on tosiaan omanlaisensa, vaikka henkkoht. mun onkin helpompi kirjoittaa Heikin näkökulmasta, mutta tykkään hirmuisesti Kalevin äänestä! Kaupungit ovat tosiaan Kalevin paikkoja. Se ei tunne oloaan kotoisaksi niiden ulkopuolella. Joo, Kalevi ei todellakaan halua miettiä, mitä kaikki tarkoittaa. Hus semmoset ajatukset :D Kalevi on oikea oman tilan kuningas (mutta vastapainoksi myös äärimmäisen seurallinen) mutta juurikin tuo juju, miten onnistuu oma tilan ja rajojen pitäminen toisen läsnäollessa, on näille todellinen haaste. Ihanaa, että pidit. Kiitos kommentista!

Arte: Hii, kiva, että tämä romanttinen pätkä oli kiva lukea! Nauroin panokumppanille. Niin, tiedä sitten, mitä nimitystä he tässä vaiheessa käyttävät suhteestaan. Kalevi tuskin käyttää mitään nimeä. Heikillä on ihmeellinen sietokyky (tai sitten heikkous) Kalevin oikuille. Kiitos kommentista!

Vendela: Itse asiassa tämä sijoittuu Ukkosen aikoihin (se oli väärällä paikalla listauksessa, korjasin sen nyt) Ettei nyt aina ole ihan kaikki hallussa mut pärjäillään ;D Ihanaa, että tykkäsit ja kiitos kommentista!