Kirjoittaja Aihe: Kettu sydämessämme (sinussa ja hänessä) | S | Roxanne ja George  (Luettu 2881 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 553
  • 707
Ficin nimi: Kettu sydämessämme (sinussa ja hänessä)
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Roxanne ja George Weasley
Genre: draama
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Olin aloittamassa sanasotaa ja pihalla kuin lumiukko, ja jotenkin Finin kettubuumi pisti minuunkin hetken mielijohteesta. Ketut ovat kivoja, joten ei se mitään, mutta hämmennyin pahasti saadessani idean Roxannesta. Tämä on vasta toinen kerta, kun kirjoitan mitään 3. sukupolvesta. Hui! Tällaista fiilistelyähän tämä on, olkaa hyvät. Kerään tällä Roxannen, FF100: Puhdasveriset (037. Kuulo) ja osallistuu myös Vuosi raapalehtien V. Inspistä sain myös Fluffy10:n sanasta järvi, jonka käänsin päässäni lammeksi. Ei tästä tosin fluffya sitten tullut. Otsikko riipi minua kauheasti, joten lykkäsin tuon vaan hatusta.



Kettu sydämessämme (sinussa ja hänessä)

Vihreän nummen yläpuolella leijaili ohut sumuharso ja kastepisarat helmeilivät ruohonkorsilla. Ketun tassut astelivat pehmeästi ja vatsa viisti lähes maata, kun se kaarteli tuttua reittiä kohti metsän reunaa. Ilmassa tuoksui kesän ensimmäiset tuoksut, kukkaan puhkeavat kasvit, ja männynneulaisten pistäyvyys. Kettu pysähtyi hetkeksi lintuparvin lehahtaessa lentoon, mutta jatkoi sitten matkaansa. 

Sen jokainen aisti nautti valkenevasta aamusta ja se eteni verkkaisesti. 

Saavutettuaan metsän laidan se nuuhki ilmaa mustalla kirsullaan. Päästäisen hajujälki johdatti eläintä vähän matkaa, mutta sitten se poikkesi jyrsijän käyttämältä polulta.

Harhailtuaan hetken kettu otti päättäväisesti suunnan, johon oli alun perin ollut pyrkimässä. Se kuljeskeli puiden varjoissa, kunnes saavutti aukean, joka kylpi aamuauringon valossa. 

*

Kettu asteli lammen rannalle ja kallisti hieman päätään katsoessa peilikuvaansa. Punainen turkki oli hyvin hoidettu ja ruskeissa silmissä oli utelias pilkahdus. Sitten se keskittyi juomaan lammen vettä, joka pulppusi syvältä maan sisältä ja nautti sen raikkaasta viileydestä. 

Juotuaan kettu asettui kerälle lepäämään ja nuoli muutaman kerran tassuaan laiskanpuoleisesti ennen kuin sulki silmänsä. Vaikka eläin vaikutti nukkuvalta se pysytteli valppaana ja sen korvat värähtelivät havaitessaan ääniä. 

Meni jonkun aikaa ennen kuin kettu kuuli sen, mitä oli odottanut. Askeleet, jotka rikkoivat metsän äänekästä hiljaisuutta. Tömähdykset, jotka kantautuivat ötököiden surinan yli, ja napsauttivat poikki maahan pudonneita oksia peittäen lehtien havinan.

"Roxanne?"

*

Ruskeat silmät tapittivat tulijaa hetken ja kettu nousi ylös ravistellen lehtiä turkistaan. Sitten se venytteli ja alkoi muuttaa muotoaan ja pian paikalle saapunutta miestä katseli viisitoista kesäinen tyttö. 

"Isä", tyttö tervehti kohottaessaan kasvoilleen pehmeän hymyn. Georgen kasvoilla oli surumielinen ilme, kun hän katseli tytärtään, joka haroi takkuisia hiuksiaan. Metsä tuntui hetkeksi pysähtyvän kuuntelemaan heitä, mutta pian sen soinnut palasivat. Linnut sirkuttivat ja Roxanne epäili kuulleensa rasahduksen, jonka aiheuttaja saattoi olla jänis.

George asteli rauhallisesti  aivan lammen rannalle ja istahti siihen katselemaan sen lähes tyyntä pintaa. Roxanne meni isänsä vierelle ja katseli hopeakylkien kiitoa pinnan alla. 

"Hän piti ketuista", George kuiskasi.

*

Lampi oli aina vetänyt Roxannea jollain tapaa puoleensa, eikä hän tiennyt, miksi. Kun hän oli vihdoin saavuttanut täydellisen muodonmuutoksen hän oli alkanut käydä siellä usein. Hän oli huomannut, että myös hänen isänsä kävi siellä silloin, kun muisteli kuollutta kaksoisveljeään. 

Siihen hän ei tiennyt syytä. 

Kun George oli saanut tietää, että tyttären animaagihahmo oli kettu se oli aluksi saanut hänet sulkeutuneeksi. Roxanne oli kysynyt asiasta ja saanut tietää, että kaksosten suojeliukset olivat olleet kettuja. Animaagihahmo oli alkanut tuntua silloin entistä sopivammalta. 

Roxanne painautui vasten isänsä olkaa ja haistoi vaatteisiin takertuneen savun tuoksun, joka sekoittui metsän raikkauteen. 

*

Roxannesta tuntui hyvältä olla siinä kahden isänsä kanssa. Hän tiesi, että Georgen kävi mielessään läpi muistoja, joista kaikista hän ei ollut edes kuullut. Ehkä George tunsi lammen luona saman rauhan, jonka hän itsekin tunsi istuessaan siellä. 

Tänään hän oli kuitenkin tullut nimenomaan siksi, että tiesi isänsäkin tulevan. Sen oli saattanut aistia aamiaspöydässä ja nähdä äidin katseista, joista huokui ymmärrys.
 
Roxanne piti siitä, että he asuivat niin lähellä metsää maaseudun rauhassa.

"Minun on näytettävä sinulle jotain", George sanoi yllättäen tyttärelleen. Hopeakyljet livahtivat kivien taakse piiloon, kun hän hipaisi sormenpäällään tasaista vedenpintaa, josta hetken aikaa oli heijastunut heidän kasvonsa. Roxanne nyökkäsi katsoen isäänsä odottavasti. 

"Tämä oli meidän salaisuutemme."

*

Ilma väreili Georgen ympärillä ja Roxanne tunsi jännityksen, joka sai hänen ihonsa kananlihalle. Isän hymy oli pehmeä ja vaikeasti tulkittava, mutta tytär luuli ymmärtävänsä sen.

Jälleen metsä hiljeni hetkeksi – sekunneiksi, jotka olivat samaan aikaan silmänräpäys ja ikuisuus. Sen jälkeen Roxannen katseeseen vastasivat punaturkkisen ketun ruskeat silmät hänen isänsä silmien sijaan. Niissä oli tuttu pilkahdus ja hieman luimussa olevat korvat kertoivat epävarmuudesta. Tuuhea häntä kuitenkin heilahti pari kertaa kokeilevasti. 

Roxanne huokasi ihaillen, mutta yllättyneenä. Hänen isänsä oli salannut asian niin kauan, eikä maininnut asiasta kertaakaan sinä aikana, kun Roxanne oli opiskellut muuttaakseen hahmoaan tahdon voimasta. 

"Olitte rekisteröimättömiä animaageja", Roxanne ymmärsi.

*

Toivuttuaan hämmästyksestään Roxannen huulilta karkasi nauru. Oli vaikea hyväksyä, ettei hänelle oltu kerrottu aiemmin, mutta toisaalta hän ymmärsi. 

Se oli isän ja Fredin yhteinen salaisuus – ja tähän asti se oli pysynyt kaikilta piilossa. Roxanne lupasi sydämestään, lammen rannalla, että pitäisi salaisuuden. George otti eläimen hahmossa muutaman haparoivan askeleen tunnustellessaan maata käpäliensä alla ja puski sitten päällään tyttärensä jalkaa. 

Roxanne hymyili ja kyykistyi alas rapsuttamaan eläintä hetkeksi. George livahti hänen otteestaan ja juoksi vähän matkaa pois päin lammelta pysähtyen sitten. Tytär tajusi, mitä hänen isänsä viesti, joten hänkin muutti hahmoaan.

Saavuttaessaan suurempaa kettua Roxanne nappasi hampaillaan kiinni valkoisesta hännänpäästä ja aloitti leikin yhdessä isänsä kanssa. He telmivät kauan, näykkivät ja jahtasivat toisiaan pitkin metsämaita, kunnes päätyivät taas lammen luokse. 

Ketut nuuhkivat hetken aikaa toisiaan ja vanhempi näykkäisi hellästi nuoremman korvaa. Sitten molemmat muuttuivat takaisin ihmishahmoonsa ja jäivät makaamaan auringon kuivattamaan maahan. 

He eivät tarvinneet sanoja, kun jakoivat sen hetken ja salaisuuden.
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

neaemilia

  • Vieras
Multa on sitten aivan turhaa odottaa rakentavia ^.^

Joo eli tää oli ihana tunnelmapätkä ja Fred oli ihanasti tässä mukana, vaikka vain Georgen ajatuksissa. Eli pidin ja mun sisäinen fanonini imaisi nopeasti kaksosten animaagiuden. Aivan heidän tapaistaan!

Neaemilia kiittää ja kumartaa.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 553
  • 707
neaemilia, kiitos kommentista. :) Ei sitä aina tarvitse rakentavaa ollakaan. Kiva, että animaagius upposi!
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 166
Oi oi kettuja!! En ikinä lue kolmannesta sukupolvesta kertovia ficcejä, mutta luen mitä tahansa, jos siinä on kettuja. En tiedä mistä tämä kettubuumi yhtäkkiä Finiin tuli, mutta iloitsen siitä, koska ketut on ihanuuksia! Tämä on kuitenkin ensimmäinen Potteriin sijoittuva kettuteksti ja en tiedä miksei näitä ole enemmän, koska juuri animaagit mahdollistavat kettujen mukana olon ilman sen suurempia selityksiä.

Tykkään hirveästi lukea ihan vain ketuista vipeltämässä heinikossa, koska siinä on jotain kertakaikkisen suloista. Alun kuvailu olikin todella hellyyttävää. Tykkäsin siitä, että rauhassa kuvailtiin vain kettua, eikä rynnätty suinpäin toimintaan. Tässä on kokonaisuudessaan rauhallisen harmooninen tunnelma, jotenkin metsämäinen. Tähän myös sopi hyvin tällainen suorempi kerrontatyyli, jossa ei kauheasti käytetty metaforia tai kiertoilmaisuja ketuille, vaan puhuttiin ketuista ja tassuista ja hännistä. Tykkään kyllä punaisista nutuista ja mustista sukista, mutta tähän sopi paremmin se, ettei kettua niin inhimillistetty.

Isä-tytär -teema on hellyyttävä! Kolmas sukupolvi ei tosiaan ole yhtään tuttu ja piti ihan googlettaa, ennen kuin tajusin, että Roxanne tosiaan on canon-hahmo. Täysin uusi aluevaltaus minulle, mutta tykkäsin kyllä tästä Roxannesta, vaikken koskaan ole muuhunkaan tulkintaan törmännyt : D  Georgen ja Roxannen suhde on ihanan lämpimän oloinen. Kiva että Roxanne oli kuitenkin jo 15 tässä, eikä pieni lapsi, se sai koko hetken tuntumaan merkityksekkäämältä. 15-vuotias kuitenkin ymmärtää asian aivan eri tavalla, kuin pieni lapsi. Ja teiniangstikapinan sijasta on piristävää lukea läheisistä perhesuhteista.

Fredin mukanaolo oli tässä tekstissä parasta. Kaksosten kohtalo kirjoissa on niin sydäntäraastava, että en vieläkään ole pystynyt käsittämään, kuinka George ikinä selvisi ilman Frediä. Tässä veljen kuolemasta on kulunut jo yli 15 vuotta, mutta George selkeästi kaipaa Frediä edelleen paljon, eikä varmaan koskaan pääse siitä täysin yli. Laittomat kettuanimaagit sopivat kyllä kuvaan loistavasti, voisin hyvin kuvitella kaksosten muuttuneen salaa ketuiksi. Toisaalta ketut ovat kamalan arkoja eläimiä, mikä ei ehkä kovin hyvin päde Frediin ja Georgeen, mutta onhan ketuissa myös heihin sopiva leikkisä puoli. Ja punainen turkki!

Lainaus
"Hän piti ketuista", George kuiskasi.

Tämä oli minusta ihana, koska tästä tiesi kenestä puhutaan, vaikka sitä ei olisi myöhemmin erikseen mainittu. Ja tykkään siitä, että Roxannekin tietää kuka hän on. Ilmeisesti Fred on Georgen ajatuksissa usein.

Lainaus
Niissä oli tuttu pilkahdus ja hieman luimussa olevat korvat kertoivat epävarmuudesta. Tuuhea häntä kuitenkin heilahti pari kertaa kokeilevasti.


Tämä oli ehkä suosikkikohtani tässä tekstissä. George ei ilmeisesti ole kettuna viihtynyt Fredin kuoleman jälkeen ja epävarmuus on tässä raastavaa. Varmasti kettuna oleminen tuo aivan uudella tavalla myös muistoja Fredistä mieleen. Mulla on tanään ollut äärettömän raskas päivä ja oon tosi herkässä mielentilassa, joten tämä kohta sai oikeasti itkemään. Koko teksti on kamalan haikea ja surumielinen, mutta silti todella kaunis. Siinä on toivoa ja epätoivoa sekaisin (johon samaistun paljon tällä hetkellä). Tässä on ihanaa myös se, että Fred on jollain tapaa läsnä kettumuotonsa kautta, ja on siksi läsnä myös veljensä tyttäressä.

Otsikko on ihana, siitäkin välittyy tuo Fredin läsnäolo. Pidän myös siitä, että otsikko avautuu kunnolla vasta tekstin kokonaan luettua. Tykkään hirveästi myös sulkeista ja tässä otsikossa sulkeet toimivat tosi kivasti.

Aivan, tykkäsin myös tästä animaagikuviosta, koska ehkä olen vain tosi tyhmä, mutta en oikeasti tajunnut mistä on kyse, ennen kuin George lopulta muuttui ketuksi. Nyt kun mietin, niin ehkä sen olisi pitänyt olla itsestään selvää, mutta minulle se oli yllätys ja erittäin hauska sellainen! Luulin jo, että lammessa on jotain erikoista, kun siitä niin puhuttiin ja jouduin ihan hakoteille ketuista. Ketut olivat kuitenkin oikein oiva selitys Georgen tunteille.

Pidin näistä rapsuista hurjan paljon! Nämä ovat tosi kauniisti kirjoitettuja ja kettujaaaaa aihekin on kiva! Lisää kettuja, jooko ♥

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 553
  • 707
kuuskidi, mä oon miettinyt, onko se hyvä vai huono juttu etten kiirehdi. :D Ilmeisesti ihan hyvä, koska haahuilen ihan omiani välillä kirjoittaessa ja sitten se jää aika hidastempoiseksi. Isä/tytär-hetket on hauskoja, vaikka ne on mulle jotenkin todella hankala aihe. Uskon, että George on tosiaan isä, joka innostuu lastensa juttuihin mukaan. Ja vaikka Roxannekin on teini, niin tuollaisessa kahdenkeskisessä, salaisessa hetkessä hänkin innostuu leikkimään!

Kiirsu, katsoin ihan ihmeissäni sun kommenttia joka on pidempi varmaan kuin itse ficci. Aivan mahtava! Mitä kolmanteen sukupolveen tulee niin en itsekään juuri koskaan lue niistä ficcejä, enkä ole kirjoittanut kuin yhden ennen tätä. Joten mullakaan ei ollut minkäänlaista käsitystä mistään, kun aloitin tätä kirjoittamaan. Vedin puhtaasti fiilispohjalta, kun ei ollut tosiaan mitään muuta tietoa kuin, että Roxanne on Georgen tytär. :D En tiedä, onko siitä joitain fanejen tulkintoja, mutta minun Roxanneni on nyt tällainen. Hauskaa, että sinä eksyit 3.gen ficin pariin ja se sattui olemaan minun ficci, kun olen itse varmasti ihan yhtä ulalla kuin sinä kolmannesta sukupolvesta. :D

Lainaus
Tämä oli ehkä suosikkikohtani tässä tekstissä. George ei ilmeisesti ole kettuna viihtynyt Fredin kuoleman jälkeen ja epävarmuus on tässä raastavaa. Varmasti kettuna oleminen tuo aivan uudella tavalla myös muistoja Fredistä mieleen.
Ah! Olin niin onnellinen, kun tämä  on välittynyt sieltä läpi!

Mitä taas tulee lampeen niin se harhautti minutkin pahasti... Tajusin jossain välissä, että eihän mulla ole hajuakaan, mikä merkitys sillä helvetin lammella koko ficin kannalta on. :D Se vaan pyöri kovasti mun mielessä ja järvi-sanasta ficci lähti. Sitten jotenkin pyörin ajatuksissani sen lammen ympärillä ja tajusin, että hukkasin itsekin punaisen langan sen kanssa. Pahoittelen hämäyksestä, kun en osannut enää editoida sitä poiskaan, enkä keksinyt mitään hätäselitystä sille. Kokeilin johonkin väliin lausetta, että Fred ja George olisivat karanneet äidin valvovan silmän alta lapsena sille lammelle. Sitten tajusin, ettei George asu enää Kotikolossa. :D

Kiitos molemmille kommentista! Pakko myöntää, että oon itsekin iloinen tästä kettubuumista! Yleensä en itse hurahda buumeihin, mutta nyt jotenkin vain kävi näin hassusti. Hyvä kuulla, että se on iskenyt! Mitä Frediin taas tulee niin se tulee varmasti olemaan aina Georgen muistoissa. :< Onneksi George kuitenkin sai perheen. Tähän tällainen fakta vielä: Georgelle on myös poika, jonka nimi on Fred. Kun olin kirjoittanut tämän niin mietin, että tämänhän olisi voinut kirjoittaa Fredillä Roxannen sijaan, mutta jotenkin sitten... Vaikka minulla ei ole headcanoneita ollut kolmannesta sukupolvesta niin mietin, että Roxanne sopii paremmin. Se, että Fred II olisi kuin Fred tuntuisi jotenkin... oudolta? Vaikka olisi itsestäänselvempi vaihtoehto. :D Olen ihan iloinen, että päähäni tosiaan pamahti Roxanne.
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Hyvää aamua/aamupäivää vaihdokkaista! o/ Mä olen kyllä seurannut tätä kettubuumia, mutten ole tainnut lukea vielä yhtään kettu-tarinaa sitten kuitenkaan. :D Tuleepi siis jännittävää lukaista edes yksi kettu-tarina, ties vaikka tämän jälkeen lukaisisin useammankin. (:

*blink, blink* Tiedätkös, nyt pitää hetken aikaa palautua tästä tekstistä, ennen kun voin jatkaa kommentointia, koska perkules, että meni tunteisiin. Okei, ehkä sitä nyt voisi saada jotain aikaankin. En alun perusteella ihan odottanut tällaista, koska ajattelin tuota alun kettua ihan vain kettu-ketuksi, enkä Roxanneksi animaagihahmossaan. Toisaalta näin tämä oli paljon kivempi kylläkin kuin vaan ihan normiketulla varustettuna. Näin tässä myös tuo kettuteema viedään astetta pidemmälle kuin aluksi ajattelinkaan. (: En muista, mainittiinko missään, mikä Fredin tai Georgen (tai molempien, mikä olisi erittäin sopivaa) suojelius, mutta tämän tarinan kannalta tuo kettu on kyllä oikein hyvä. Se selittää paljon Georgen alun suhtautumista Roxannen animaagihahmoon, koska totta kai siitä ketusta tulee sitten oma kaksonen mieleen, etenkin, kun hekin olivat animaageja ja juuri kettuja! <3

Sä kyllä alussa sanoit, ettei tästä tullut fluffya, mutta kyllä mun mielestä tuo lopetus on ihan perhefluffya, kun George ja Roxanne leikkivät animaagihahmoissaan. <3 Ihan liian söpöä! <3 Kuten kuuskidikin jo sanoi, niin se oli todella suloista, että isä halusi lähteä leikkimään tyttärensä kanssa tuolla lailla, ja että tytär halusi mukaan vielä, kun Roxannehan oli tässä kuitenkin jo sen viisitoista vuotta vanha. Nyt on kyllä pakko sanoa tuohon sun viimeisimpään vastakommenttiin viitaten, että kyllä, tämä oli paljon parempi Roxannella. Jotenkin olisi ollut ehkä liian ilmiselvää, että Fred II olisi samanlainen kuin Fred I, se on jotenkin paljon suloisempaa ja jollain tavalla sopivampaa, että se on Georgen lapsista juuri Roxanne, joka muistuttaa Frediä. Muutenkin musta tuntuu, että isä/poika-suhteita kuvataan ehkä enemmän ficceissä kuin isä/tytär-suhteita, joten siinäkin mielessä tämä oli tosi kiva näin päin. (:

Kiitoksia tästä, tämä oli todella ihanan haikea, höttöhköisella fluffylopetuksella, mikä oli just sopiva loppu tälle mun mielestä. Jotenkin tästä olisi jäänyt ehkä liiankin haikea maku suuhun, jos tuo lopetuskin olisi ollut kamalan surullinen, tällainen leikkisä lopetus oli mun mielestä parempi vaihtoehto tähän tarinaan. (:
« Viimeksi muokattu: 25.07.2016 11:44:37 kirjoittanut LillaMyy »

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid