Näkymättömissä | K-11 | slash | Heikki/Kalevi

[Sokerisiipi]

Nimi: Näkymättömissä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: slash, hippunen angstia
Paritus: Heikki/Kalevi
Haasteet: Ficlet300 68. Yksityinen ja One True Something 20 #2

A/N: Heilevi, Heilevi, mikset jätä minua rauhaan. Okei, en toisaalta haluakaan :D Tämä sijoittuu raapalesarjan Järjiltään (K-15) aikoihin, mutta Heikin näkökulmasta.

Näkymättömissä

Jäätkö yöksi?

Kalevi osaa olla tosi rento, sulava ja hauska. Se heittää häröä läppää ja on aina tavoitettavissa. Kalevi on cool, ja se tietää sen, koska siihen se nimenomaan pyrkii. Se on opetellut meidät kaikki läpikotaisin ja se tietää, millä tavalla sen pitää olla, jotta kaikki sujuu. Lukion ekalla Kalevi vielä veti roolia, kun se haki oikeaa lähestymistapaa muhun, Eeliin ja Tinoon. Vaikka me nyt ollaan jo hyviä kavereita eikä enää tarttisi esittää, musta tuntuu, ettei Kalevi koskaan lakkaa esittämästä.

Jos siitä ei oo liikaa vaivaa, niin joo, vaikka.

Mä tiedän, millainen Kalevi on, kun se suuttuu tai kun sitä vituttaa. Oon nähnyt jätkän, kun se on hukassa tai miten se muuten ei osaa vain olla. Tiedän, että tunnen sen, ihan oikeasti, mutta silti musta välillä tuntuu, etten oikeasti tunne Kalevia lainkaan.

Ei kai se silti selitä, miksi mä menin sänkyyn yhden parhaimman kaverini kanssa. En kyennyt hahmottamaan motiivejani tässä tilanteessa, en yhtäkään, mutta jos totta puhutaan, niin en mä oikeastaan edes yrittänyt. Kalevi pyyhki mun mielen tyhjäksi.

Tiesin nyt, miltä se näyttää alastomana ja raukeana. Tiesin, miltä Kalevi tuoksuu ja tuntuu mun kehoa vasten, kun se nauttii, kun se haluaa.

Heikki –

Mitä siitä olisi pitänyt ajatella? Mun pitäisi varmaan katua ja kieltää koko juttu, mutta jostain syystä en vaan kadu. Mä pelkään, että mussa on jotakin pahasti vialla.

Ja luulisi Kalevin lopettavan koko jutun, mutta ei se tee niin. Aluksi se oli vaitelias ja etäinen. Kalevi koetti työntää mut pois ja mäkin olin jo menossa. Sen piti olla vaan kertajuttu, puretaan paineita ja kokeillaan vähän, mutta nyt me vaan maataan tässä ja puhutaan. Tuntikausia.

Enkä mä pelkää keskeyttää Kalevia suutelemalla sitä. Kukaan muu ei näe, millainen Kalevi on niinä hetkinä, kaksin mun kanssa. Kun se on hiljaa ja vaan hengittää. Kalevi ei esitä. En tiedä, miten mä onnistuin siinä. En tiedä mitään. Me vain päädyttiin tänne.

Huomaan Kalevin katsovan mua ja se etsii, tutkailee mua ruskeilla silmillään. Siinä on jotain kesyttämätöntä, tulenkatkuisuutta ja kapinaa. Se on komea, vilpitön ja mä tiedän, ettei Kalevi ole mun laastari tai lukion uhkarohkea huipennus. En tiedä, mitä se on.

Pujotan sormeni Kalevin ruskeaan tukkaan ja vedän sitä lähemmäs. Kalevi on lämmin ja varma, mutta niin olen mäkin. Painan sen alleni ja vaadin. Luoja, miten se tykkää siitä. Saan Kalevin sekoamaan sanoissa eikä se pane vastaan. Se luottaa muhun. Me ollaan jotain enemmän.

Heikki, tää oli vika kerta ja sä tiedät sen. Parempi kuule niin.

Mut mikään ei kestä loputtomiin.

Tiedän.

[Grenade]

Jee, kivaa kuulla Heikinkin mielipidettä Kalevin ja hänen suhteesta (tai miksikä he sitä nimittävätkään). Koska vaikka Kalevi siitä jo kertoikin, se oli vain hänen näkökulmansa ja varmasti Heikilläkin on jotain mietteitä asiasta ollut. Plus tää näitten shippinimi on jotenkin tosi söötti.

Heikki tuo suhteeseen omaa herkkyyttään. Siinä missä Kalevi saattoi olla suorasukaisempi, niin Heikki on mietteliäämpi. Vaikka oikeasti Kalevikin on yhtä lälly, yrittää raukka vaan esittää jotain muuta. Salaa toivon, että nää tapaa jossain luokkakokouksessa kymmenen vuoden jälkeen ja liekki roihahtaa jälleen. Lopetus oli vääjäämätön, se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta koska lopputulos on kuitenkin selvillä, niin eipä sitä voi lähteä muuttamaan. Moniulotteinen teksti ja sopi Heikistä saamaani kuvaan hyvin. ^^

Jotenkin oon päässyt sen muurien taakse, en painostamalla tai kysymällä. Me vaan päädyttiin tänne.

Tää kohta nousi mun lemppariks, vaikken osaa sen tarkemmin eritellä, et miksi. Jotenkin ehkä, kun se on niin toteava, että kyllä, Heikki on ollu oma itsensä Kalevin kanssa ja se on riittänyt siihen, että toinen luottaa. Ynh, söpöä!

Tää oli aika tunteiden vuoristorata, kun ensin ollaan niin söpöinä, kunnes lopussa sitten yritetään pyristellä jo pois (vaikka eihän se ollut viiminen kerta, eihän pojat...?) Kiitosta tästä! ^^

[Räntsäke]

No niin, sain sittenkin aamuluettavaa. Ja vielä näistä tyypeistä. <3
Myös minusta oli kiva, kun tämä oli tällä kertaa Heikin näkökulmasta. Jätkä oli jotenkin paljon enemmän sinut tämän suhdeasian kanssa, kuin mitä ajattelin. Tai siltä se nyt tässä tarinassa tuntui. Edellisessä Heilevissä se taisikin harrastaa kriiseilyä niin koko rahan eestä, ettei enää jaksa. : )

Tää oli tosi suloinen ja lämmin tunnelmaltaan. Ja ehkä mäkin olen pikkuhiljaa pääsemässä siitä nihkeydestä Heikin ja Kalevin säätämistä kohtaan. Tai en ainakaan ihan niin hirveästi enää pelkää, mihin katastrofiin tuo johtaa.

Kiitos tästä ihanasta. En jaksa ruveta nyt lainaileen lempikohtiani, kunolen kännykällä, vaikka taisi tuolla joku sellainen olla, jonka ois voinu vielä erikseenkin nostaa esiin... Mut juu, enpä höpise tyhjiä enempää, kiitos tästä. : )

[Tuhisija]

Nyt olen virkeä ja kykeneväinen kommentoimaan (en lupaa kyllä mitään, koska nämä kaksi ja tämä teksti tekee jotain mun sydämelle), ehkä. Noh, ainakin ajatukset on vähän selkeämmät kuin aamuyöllä.

Näistä kahdesta on niin kiva lukea ja ihanaa että tartuit Heikin näkökulmaan Järjiltään sarjan aikoihin. Koska vaikka Heikistä sai irti siinäkin mukavasti asioita, oli kiva ihan kuulla Heikin mietteitä ja ajatuksia pojalta itseltään ja nähdä, miten Heikki näki/näkee tilanteen. Ja samat sanat kuin Grenadella: oli moniuloitteinen ja juuri Heikkimäinen teksti.

Alun kuvaus Kalevista on niin Kalevi, koska sellainenhan se on. Toki Heikki sitten on vähän (enemmänkin) että mitäs ihmettä, kun sen ja Kalevin välillä alkaa olla sellaista jännitettä, ja Kalevikin käyttäytyy erilaisemmin kuin missään tilanteessa aiemmin.

Vittu, en olisi todellakaan ansainnut psykasta sitä E:n arvosanaa.

Voi Heikki, asiat tärkeysjärjestyksessä Tykkään tämmöisistä välihuomautuksista, jotka kuitenkin sitoutuu jotenkin kerrottavaan asiaan ympärillään. Mutta siis Heikki nyt, vaikka sä kuinka psykologisoisit asiaa niin ei se auta.

Ja ei tietenkään Heikki ehkä kyennyt tai halunnut hahmottaa motiivejaan, koska olihan sen elämä ja mieli muutenkin varmasti aikamoista myrskyä ja soppaa, kun Katariinasta oli tullut ero ja sitten Kalevi ja se jännite ja kaikki. Toisaalta Heikille varmasti helpotus, kun joku sai mielen tyhjäksi eikä koko aikaa tarvinnut kestää sitä kaikkea, mitä siellä muuten liikkui.

Mun pitäisi varmaan katua ja kieltää koko juttu, mutta jostain syystä en vaan kadu. Mä pelkään, että mussa on jotakin pahasti vialla.

Mulla oli joku ajatus tästä, mutta se katosi. Mutta I feel ya, Heikki.

Aww kuulostaa niin ihanalta, että ne vaan on ja makoilee ja juttelee tuntikausia. Kuulostaa kivalta. Ja varmaan se aikakin vaan viipottaa niillä eteenpäin, kun ne on niin luontevasti keskenään ja kaikkea. Ja ihanaa kuulla Heikinkin suusta, ettei Kalevi ole sen laastari tai mitään muuta, vaikka kyllähän se jo tiedettiin Järjiltään sarjan perusteella, se tuli sielläkin mun mielestä hyvin ilmi, vaikka olikin Kalevin näkökulmasta.

Ja ääw toi loppu. Kivasti olit ripotellut tekstin joukkoon tuommoisia kerrontapätkiä ja muutenkin pieniä paloja ja tuntemuksia näiden kahden hetkistä. Lopusta tykkäsin paljon, vaikka se olikin toisaalta surumielinen (siinä mielessä että näiden pitäisi lopettaa keskenään), mutta oli kiva nähdä, kuinka rentoutunut ja at ease Kalevi lopulta onkaan Heikin kanssa. Vaikka se onkin silleen, että pitää lopettaa. Möh.

Toivottavasti ei ole kauhean sekava sepustus, mutta tykkäsin tästä niin paljon ja tykkään näistä niin paljon muutenni ♥ Ehkä kaikki mun ajatukset ei avautuneet kunnolla tähän kommenttiin, mutta yritinpä silti! Ääw, kiitos paljon tästä ja kirjoita näistä lisää, jos vain kykenet :''>

[Arte]

Voi. Mitenhän monta kertaa Kalevi ehtii sanoa että tää on nyt vika kerta ennen kuin oikeasti on vika kerta tälle keväälle? Ja montakohan kertaa Heikki ehditään lyödä maahan ja montako kertaa se laahustaa pois vaan tunteakseen taas Kalevin käden olallaan ja kuullessaan sen jälleen kerran pyörtävän päätöksensä. Voi Heikkiä, voi Kalevia, voi näitä! Ettekö jo näe, että teillä on tässä jotain oikeaa? Tai no, Heikki jo vähän aavistelee, että jotain tässä on, mutta pölkkypää-Kalevi totta kai haraa vastaan ja mumisee, että tässähän vaan pannaan eikä mitään muuta, hiljaa Heikki.

Heikki, tää oli vika kerta ja sä tiedät sen. Parempi kuule niin.

Mut mikään ei kestä loputtomiin.

Tiedän.

Tää jotenkin tiivistää hyvin tätä tunnelmaa ja kevään tilannetta. Voi Heikki.