Ficin nimi Jälkeen maailmanlopun ei luoteta keneenkään Kirjoittaja LyraIkäraja K-11Varoitukset kiroilua ja aivan hienoista väkivaltaa (eli aseella osoittelua)A/N Tässä on sitten trilogian viimeinen osa. Mulla oli alusta asti jotakin tän suuntaista mielessä ja nyt saatte lukea viimeiset kolmetoista osaa näiden henkilöiden tarinaa
1. osa: Jälkeen maailmanlopun ei etsitä toivoa, S
2. osa: Jälkeen maailmanlopun kärsitään rakkaudesta, SJälkeen maailmanlopun ei luoteta keneenkään, K-111. tyttöAavikko loppui hökkelikylään. Se oli kasattu laudoista ja romumetallista, jota tuuli oli luultavasti kuljettanut ympäriinsä. Talojen matalat katon näyttivät siltä, että ne voisivat lennähtää ilmaan hetkenä minä hyvänsä. Pienten tulien edessä istuskeli ihmisiä rääsyihin kietoutuneina ja kasvot mustan noen peitossa. Pieniä lapsia juoksenteli talojen välissä. Sähköjohtoja kiemurteli ilmassa talojen välissä ja osa niistä oli katkennut ja leijui ilmassa puuskattaisen tuulen mukana.
Mä kävelin talojen välissä ja annoin ihmisten tuijottaa mua. Jotkut lapset pysähty katsomaan mua, mutta nähdessään aseen ne juoksi pois. Mä saavuin aukiolle, jossa mut otti vastaan suuri aikuisten joukko.
"Me ei kaivata sun kaltaisia tänne", yks niistä sanoi.
2. poikaNathanin nilkutettua takaisin autolle, me oltiin käytetty muutama päivä auton saamiseksi takaisin lähtökuntoon. Sitä ei ollut näkynyt, mutta mä tiesin Henryn epäilevän sen lähteneen. Mä en puhunut asiasta. Me käännettiin auto takasin neljälle renkaalle ja Henri lähti taas ajamaan. Aluksi matka oli töyssyistä, koska hiekan keskeltä ei löytynyt tietä, mutta vähitellen siihen tottui.
Me oltiin palattu samanlaiseen järjestelyyn kuin ennen sen saapumista. Mä istuin edessä Henrin vieressä ja muut pojat istui takana. Henri ei paljoa puhunut mulle, mutta muutamassa päivässä se kyllästy hiljaisuuteen.
"Alex on elossa. Se pärjää kyllä." Mä tahdoin uskoa Henriä, mutta mä kaipasin silti Alexia todella paljon.
3. tyttö“Rauhassa”, mä sanoin. “Mä en aio satuttaa teitä.” Työnsin aseen kädestäni housujen selkämyksen taakse. Näinä aikoina aseesta ei kuitenkaan kannattanut luopua. Mies, joka mulle oli puhunut, tuijotti mua hetken ja avasi jälleen suunsa. Mä olisin tahtonut lyödä sen päätä johonkin seinään, koska se ei ymmärtänyt mun sanoja, mutta mä ymmärsin sen pointin. ‘Älä luota.’ oli uus käsky kymmeneen käskyyn.
Väkijoukko katseli mua ja pienet lapset kurkisteli aikuisten jalkojen välistä.
“Mä oon vaan läpikulkumatkalla kohti Losin raunioita”, kerroin. Osa aikuisista kavahti taaksepäin.
"Los on kuollut", se mies sanoi. Muutama nyökytti päitään.
"Mä jätin jotakin siihen kaupunkiin. Mä aion hakea sen takaisin."
4. poikaMe saatettiin ajaa kohti itää tällä kertaa. Siitä ei voinut olla niin varma, koska kaikki oli muutenkin sekaisin. Yhden valoisan päivän aikana me ohitettiin kaupungin rauniot. Ne savusi edelleen vaikka tulen ajasta oli jo ainakin vuosi. Rääsyihin pukeutuneita ihmisiä ohitti meitä aina välillä, mutta autoja näkyi harvemmin. Yks ainut me nähtiin, mutta todennäköisesti heti, kun se näki meidät se kääntyi ajamaan toiseen suuntaan. Ihmiset ei enää luottanut toisiinsa. Kaipa se oli hiukan surullista. Ilman luottamusta, ei ollut kunnollista ihmisyyttäkään.
Me ei pysähdytty, vaikka mä tiesin, että jossain vaiheessa meidän olisi jatkettava ilman autoa. Henri ajoi ja maisemat muuttui hitaasti erilaisiksi.
5. tyttö“Losiin on tästä melkein sata mailia”, eräs nainen tiesi kertoa mulle, kun mä vihdoin pääsin eroon mut vastaanottaneesta joukosta. Nyökyttelin päätäni itseksekseni, se oli sopiva kävelymatka.
“Onko teiltä mahdollisuutta ostaa vettä?” kysyin samalta naiselta, sillä hän oli ainoa, joka oli puhunut minulle ystävällisestä. Nainen pudisti päätään.
“Kaikesta on pulaa lapsi”, hän sanoi. Hän lähti hitaasti vaeltamaan kohti pientä hökkeliä kylän laidalla.
“Tällä mantereella ei ole puhdasta vettä niille muutamalle miljoonalle selviytyjälle läheskään tarpeeksi”, nainen sanoi vielä mulle, ennen kuin sukelsi sisään hökkeliin.
Mä jäin seisomaan keskelle hökkeleitä yksin. Mä tarvitsin vettä. Ilman vettä sadan mailin kävely olisi täysin varma kuolemantuomio.
6. poikaMies seisoi keskellä tietä vailla aikomustakaan väistää. Henri jarrutti auton jarrut kirskuen ja oli vähällä, ettei me silti oltais osuttu siihen. Mies oli varmaan vähän yli kahdenkymmenen, mutta näytti silti paljon vanhemmalta. Henri oli iältään noin kaksikymmentä (kukaan ei oikeastaan tiennyt enää päivämääriä), mutta mies näytti häntä vanhemmalta. Ei paljon, mutta hiukan.
Mies piti toisessa kädessään rynnäkkökivääriä ja osoitti sillä meitä. Toisessa kädessä hänellä oli iso vanha hiukan rähjääntynyt reppu. Auton pysähdyttyä mies käveli Henrin puolelle autoa ja viittoi Henriä tulemaan ulos. Henri totteli ja hetken he kaksi puhuivat ulkona kiivaaseen sävyyn. Lopulta Henri palasi autoon.
"Hän tahtoo kyydin Losiin."
7. tyttöJäin nukkumaan kylän laitamille erään romumetallikasan viereen. Pidin asettani kädessä nukkuessanikin. En luottanut kyläläisiin. He olivat vilkuilleet minua kummasti, kun olin puhunut eri ihmisten kanssa vedestä. Aivan kuin aihe olisi ollut tabu.
Kulkukoirat ulvoivat läpi yön, eikä kylässä ollut milloinkaan hiljaista. Ilma leuhkasi jätteiltä ja tuntui, että nukkumapaikkani yllä olisi leijunut keltainen pilvi. Hengitykseni rohisi ja kurkkuni kuivui lisää jokaisen sisäänhengityksen myötä. Keskellä yötä mä heräsin, kun kädet ravistelivat mua.
Mä nousin istumaan ja näin sen naisen, joka oli kertonut mulle matkan Losiin. Se ojensi mulle kahta vesipulloa, täyttä.
"Tässä", nainen sanoi. "Ota ja mene. Nopeasti. Ennen kuin ne herää."
8. poika“Otetaan kyytiin ja käännytään ympäri”, mä ehdotin.
“Se olisi varmasti parasta”, Henri myötäili. Takapenkki pysyi hiljaa.
“Paljonko tästä edes ajaa Losiin?” kysyin vielä.
“Jotain se höpisi kahdestasadasta”, Henri sano. Mä kohautin olkiani.
“Varmaan se sitten kannattaa lähteä”, Nathan huikkasi takaa. Ne teki jo tilaa meidän uudelle tulokkaalle.
Henri poistui autosta uudelleen ja kävi juttelemassa miehen kanssa. Hetken päästä ne molemmat palas autolle jutellen jo kiivaasti viimeisistä jalkapallon maailmanmestaruuskisoista. En edes ollut tiennyt Henrin seuraavan jalkapalloa.
Me laitettiin tulokas istumaan penkille, joka oli mun tuolin takana. Henri kääns auton ja me lähdettiin ajamaan takasin päin.
"Miks sä haluat Losiin?" mä kysyin.
9. tyttöAurinko paahtoi taas mun selkää. Mulla oli hiukan vettä jälellä, mutta kohta olisi taas aika hommata lisää. Mun ase painoi reittä vasten ja repun olin täyttänyt kaikella muulla tarvittavalla, joka ei ollut vettä. Mä tiesin suunnan olevan suurinpiirtein oikea, mutta mä saatoin silti kävellä useamman mailin harhaan.
Mä toivoin, ettei niin kävis. Olin luvannut palata. Me oltiin sovittu tapaaminen. Ja vaikka kenenkään ei olis kannattanut luottaa, mä luotin silti siihen, että tää tyyppi ilmestyis paikalle ja korjais kaiken niin kuin aina. Losin raunioissa oli yks tietty paikka. Me oltiin erottu siellä viimeks ja sinne me molemmat palattaisiin taas mahdollisimman nopeasti.
10. poika“Mun pitää tavata siellä yks henkilö”, mies sano eikä kertonut meille muuta. Henri ei muutenkaan pahemmin kysellyt ja siinä me sitten ajettiin takaisin kohti länttä vieras mies kyydissä. Se oli suurimman osan ajasta hiljaa. Me ei puhuttu yleensäkään paljoa, mutta se oli vielä enemmän hiljaa kuin Henri ja se oli vähän pelottavaa.
Henri ei pitänyt sitä mitenkään omituisena. Se ajoi eteenpäin kohti Losia kohtalaista vauhtia ja jossakin vaiheessa mulle alkoi tulle tunne, että se salasi meiltä muilta jotain. Se ajoi liian hilpeästi kohti rauniokaupunkia. Se ei ees ollut tentannut miestä, joka me oltiin otettu kyytiin pitkään. Se todellakin salas jotain.
11. tyttöHelvetin Sid. Mä olin saanut liftattua itelleni kyydin Losiin. Siellä mä nyt olin. Tyhjässä autiossa raunioisten talojen kaupungissa. Puolet taloista oli sortunut ja osa savus vieläkin. Tänne mä olin palannut. Helvetin Sid.
Ja silti Sid oli se syy, minkä vuoksi mä olisin uinut vaikka Eurooppaan. Me oltiin tunnettu vasta vähän aikaa, mutta siitä oli tullut yks tärkeimmistä ihmisistä mun elämässä. Mä rakastin sitä idioottia enemmän kuin ketään muuta koskaan.
Mä pidin asetta kädessä ja kävelin tyhjillä kaduilla kohti tapaamispaikkaa. Mä olin vielä erotessa vihannut Losia, mutta silti mä olin taas täällä. Vain ja ainoastaan Sidin takia. Vain ainoastaan.
Helvetin Sid.
12. tyttöMä tein leirin erään talon kivijalan jäännöksiin. Se paikka oli vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä tapaamispaikasta. Se oli tarpeeksi lähellä, että Sid voisi löytää mut, vaikka en olisikaan just siellä missä pitäisi, mutta tarpeeksi kaukana, että muut ei osannut yhdistellä asioita. Mä nukuin ase kädessä. Mä olin tehnyt niin jo aavikolla ja kaupungissa syyt oli vielä painavammat. Ihmiset lähti liikkeelle vasta pimeällä, eikä Losissa todellakaan kannattanut sytyttää enää mitään nuotioita, että näkis itse.
Los oli samalla raunioina ja samalla sinne syntyi jo uusi kulttuuri. Ihmiskunta parantui omista virheistään. Pahimmat nousivat esille ensimmäisinä ja niitä seurasivat helpot. Oltiin sentään oikealla tiellä.
13. poikaMun olis pitänyt yhdistellä asioita aikaisemmin. Mutta vasta, kun Sidiksi lopulta itsensä esitellyt mies hyppäsi pois autosta, asiat loksahti paikoilleen. Alex seisoi talon raunioissa ja piti asetta koholla. Se osoitti Sidiä kuin muukalaista. Mä olin liian kaukana nähdäkseni niiden ilmeitä, mutta sanat mä kyllä kuulin.
“Sä oot myöhässä”, Alex sanoi.
“Sä oot ajoissa”, Sid tokaisi. Ne seiso molemmat hetken paikallaan ja sitten Alex heitti aseensa pois. Se ryntäs eteenpäin ja hyppäs sitä melkein puolet pidemmän Sidin kaulaan. Sen jälkeen vaihdetut sanat jäi salaisuudeksi. Henri käynnisti auton uudelleen ja suljin oven. Taustapeilistä mä näin kuinka Alex painoi huulensa Sidin huulia vasten.
