Kirjoittaja Aihe: Villiviikuna | Neville/Ginny, K11  (Luettu 2836 kertaa)

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Villiviikuna | Neville/Ginny, K11
« : 03.01.2016 19:30:29 »
Title: Villiviikuna
Author: FractaAnima
Genre: romance, angst
Rating: K11
Pairing: Neville Longbottom/Ginny Weasley
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. Biisin sanat herra Damien Ricen. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Oneshot

Haasteisiin:
Genrehaaste III
FF50 sanalla 009. Punainen.
Yhtyeen tuotanto II (Damien Rice - The Blower's Daughter)
Kirjoitusterttu


A/N: Nevilla, jolle tämä ficci on myös omistettu, heitti haasteen irc:ssä: "Voisko joku kirjoittaa mulle Neville/Ginnyä, jossa ois tää tunnelma: kuvasarja." Ja inspiraatio iski. Liitin samaan tunnelmaan vielä Herra Ricen biisin ja tarina tapahtui.


Villiviikuna

And so it is
Just like you said it would be
Life goes easy on me
Most of the time


Neville herää sohvaltaan hätkähtäen. Hän on juuri nähnyt edessään naisen, maistanut rohtuneet huulet, haistanut kookoksen. Unesta sekava mies hieraisee silmiään ja taistelee hetken itsensä kanssa uudelleen näkemisen ja unohtamisen välillä.
"Tämä ei ole hyvä", hän lopulta huokaisee ja nousee ylös laittaakseen teepannun hellalle. Hänen mökkinsä on pieni ja siitä näkee suoraan maaliskuiselle pihamaalle. Ikkunan takana kevätaurinko sulattaa parhaillaan yön huurruttamaa maata ja syvemmällä kytevää routaa. Mies hymyilee, pian hän pääsisi kylvämään uutta satoa. Ehkä myös hänen oma horroksensa päättyisi kevään myötä. Teepannu viheltää vaativasti, muttei mahda mitään sille, että Neville on jo valahtanut takaisin muistoihinsa.

I can't take my eyes off of you
I can't take my eyes off you


Neville huokaisi nähdessään Ginnyn istuvan tutulla paikallaan, tarvehuoneen alimpana roikkuvassa riippukeinussa. Poika asteli lähemmäksi ja istuutui muitta mutkitta tämän viereen.
"Kaikki hyvin, Ginny?" hän kysyi. Tyttö nosti kosteat silmänsä häpeilemättä kohti Nevilleä ja pudisti sitten päätään surkea hymyn aavistus kasvoillaan.
"Minä kaipaan heitä", Ginny puhui hiljaa. Nevillestä tuntui oudolta nähdä tytön itkevän. Kaikkien Weasleyn poikien pikkusiskona Ginny tunnettiin voimakkaana ja pienistä hätkähtämättömänä persoonana, joka tappeli kuin kuka tahansa velho ja pieksi heidät kaikki huispauksessa mennen tullen. 
"Ymmärrän", Neville sanoi ja nosti kätensä veljellisesti tytön olkapäälle. Heistä oli tullut viime aikoina läheisempiä. Harryn, Hermionen ja Ronin poissaolo oli muuttanut ystäväpiirien dynamiikkaa. Äkkiarvaamatta Ginny painautui vasten Nevilleä ja teki pesän tämän kainaloon. Poika ei voinut kuin kiertää kätensä paremmin tytön ympärille ja pidellä häntä.

Viidentoista minuutin hiljaisuuden aikana Neville tottui tilanteen vierauteen ja nyt hän antoi jo kätensä liukua Ginnyn punaisia hiuksia pitkin lohduttavasti. Hän oli niin unohtunut omiin ajatuksiinsa ja tuntemuksiinsa, että hän hätkähti, kun Ginny mumisi jotain unen rajamailta.

"Mitä?" Neville joutui kysymään kuiskaten.
"Sinä olet niin lämmin, Neville", Ginny toisti lauseensa nyt ymmärrettävämmin. Itku oli poissa ja tytön kasvoilla keinui tyytyväinen hymy, joka jäi kummittelemaan Nevillen mieleen vuosiksi. Kun Harry seuraavalla viikolla ilmestyi linnaan mukanaan seikkailuntuoksuisia tarinoita, Neville yritti tukahduttaa hehkuvia kekäleitä, jotka polttelivat hänen rinnassaan.

And so it is
The shorter story
No love, no glory
No hero in her sky


Oli elokuun loppu. Neville seisoi linnan kasvihuoneiden luokse johtavan pihaportin edessä ja hymyili. Hänen toiveensa oli toteutunut. Hän oli valmistunut keväällä ja saanut yrttitiedon professorin pätevyyden, ja nyt hän saisi työskennellä siellä, missä oli aina unelmoinut työskentelevänsä, Tylypahkassa. Hänestä tuntui kuin hän olisi palannut kotiin pitkän poissaolonsa jälkeen. Nevillelle oli kunnia työskennellä oman professorinsa jalanjäljissä ja jatkaa tämän elämäntyötä. Matami Verso oli jäänyt eläkkeelle edeltävän kesän aikana.

Opetuksen alkaessa Neville oli täysin selvillä kasvihuoneidensa kasveista ja niiden kunnosta. Opettaessaan nuori mies oli varma ja innokas, täysin erilainen kuin opiskellessaan itse Tylypahkassa. Hän oli saanut paljon itsevarmuutta toisen asteen opinnoissaan kaukana kotoa, ja nyt opettaessaan hän tiesi täysin mistä puhui, joten hän ei voinut epäröidä.

Kolme viikkoa myöhemmin matami Huiski sairastui nuhakuumeeseen juuri ennen huispauskauden alkua. Tylypahkassa tarvittiin kipeästi lentotaidon opettajaa ja huispauksen ylituomaria. Kun Neville sitten näki, kuka oli palkattu Rolandan tilalle, hän ei saanut silmiään irti lounaalle astelevasta punahiuksisesta naisesta, jota Neville ei ollut nähnyt vuosiin.

"Hei, Neville", Ginny tervehti vanhaa ystäväänsä istuutuessaan tämän viereen opettajien pitkän pöydän ääreen. Neville haistoi naisesta huokuvan kookoksen tuoksun, joka leyhähti vasten hänen kasvojaan.
"Ginny", mies sanoi räpytellen ilmavirrasta johtuen silmiään. He eivät puhuneet muuta.

Kesti viikon ennen kuin Ginny huomasi, että häntä välteltiin.
"Neville, en nähnyt sinua illallisella", nainen luikahti sisään kasvihuone kuudennen ovesta, joka narahti sulkeutuessaan. Neville nosti katseensa muistikirjastaan etsien sanojaan.
"Söin Hagridin luona. Olemme naapureita, näethän", Neville nyökkäsi Hagridin mökin suuntaan.
"Niin, minä kuulin, että huoneistosi sijaitsee myös kasvihuoneiden luona. Sinä todella omistaudut työllesi", Ginny asteli lähmmäs ja istuutui pöydän reunalle.
"Lähempänä luontoa", Neville virnisti ja sulki muistikirjansa huolellisesti antaen kuminauhan napsahtaa vasten kirjan kantta. "Oliko sinulla jotain?"
"Ei mitään erityistä", Ginny kohautti olkiaan. "Kaipasin vain ystävää", hän hymyili ja Neville muisti kaikki ne tunteet, joiden piilottamisen eteen hän oli tehnyt vuosien työn.
"Aivan. Ikävä kyllä minulla on vielä töitä", Neville nousi ylös ja ohjasi Ginnyn ovelle.
"Ehkä voin auttaa?" Ginny tarttui Nevillen suuntaa näyttävään käteen ja vaikutti aivan liian innokkaalta.

Neville katseli naista hetken hiljaa ja yritti tasata sykettään.
"Oletko taas yksinäinen?"
"Mitä?" Ginny älähti eikä Neville ollut varma, oliko nainen kuullut hänet vai ei.
"Ei mitään, unohda. Ehkäpä voitkin auttaa", Neville kääntyi nyt itse ovea kohti ja käveli siitä ulos. Hän kuuli Ginnyn seuraavan itseään, vaikka toivoi, että olisi vahingossa ajanut naisen pois luotaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. He kävivät läpi kasvihuoneen toisensa jälkeen ja tarkistivat kasvien oltavat ennen kuin Ginny kiitti illasta ja toivotti ystävälleen hyvää yötä. Sinä yönä Neville ei saanut nukutuksi.

I can't take my eyes off of you
I can't take my eyes off you


Seuraavana iltana Ginny tuli aiemmin. Hän kantoi käsissään paperipussia ja toisessa tonttuviinipulloa.
"Ethän ole jo käynyt Hagridin luona?"
"En", Neville naurahti naisen säikähtyneelle ilmeelle. "En. Käyn vain torstaisin", Neville selitti ja napsautti jälleen muistikirjansa kiinni.
"Hyvä", Ginny huokaisi ja laski pullon pöydälle kaivaakseen pussista esiin kaksi annosta lasagnea.
"Tuoksuu herkulliselta. Odotas, kun teen vähän tilaa", Neville nousi ylös tuoliltaan.
"Älä suotta", Ginny hymyili ja levitti pussin pohjalta kaivamansa viltin kasvihuoneen lattialle. "Olen varaunut", Ginny virnisti leikkisästi ja istuutui viltin päälle.
"Näköjään", oli kaikki mitä Neville sai sanottua. Hänen sydämensä lepatti lyömisen sijaan.

Siitä tuli tapa. He söivät illallista joka perjantai ja muina iltoina Ginny auttoi Nevilleä käymään kasvihuoneet läpi työpäivän päätteeksi. Neville ei voinut enää vältellä Ginnyä, mutta vaikka hän kuinka nautti naisen seurasta, hän ei voinut olla tuntematta kivistystä rinnassaan.

Oli lokakuun viimeinen perjantai, kun Ginny istui tuttuun tapaan kasvihuone kuudennen lattialla kädessään viinilasi ja kasvoillaan tyytyväinen hymy. Neville ei voinut olla huomaamatta kuinka naisen hiukset sointuivat syksyn punaisiin väreihin, jotka olivat lasiseinistä huolimatta hiipineet kasvihuoneen sisäpuolellekin ja koristaneet villiviikunapuun sävyillään.

"Mitä sinä katsot?" Ginny pyyhki suupieliään etsien olemattomia ruoantähteitä.
"Sinua", Neville sanoi räpäyttämättä edes silmiään. Ginny hymyili hiukan vaivautuneesti ja laski sitten pitelemänsä viinilasin lattialle.
"Minun on myönnettävä eräs asia", Ginny pyyhki suupieliään toistamiseen. Neville kohotti kulmiaan. Hänen levottomat sormensa alkoivat hypistellä hänen oman viinilasinsa jalkaa.

"Sinä kysyit silloin ensimmäisenä iltana, että olinko taas yksinäinen", Ginny aloitti nousten polviensa varaan. "Olin minä", hän jatkoi ottaen viinilasin ystävänsä käsistä. "Mutta en ole enää."

Neville kuuli sanat vain vaivoin korvissa hakkaavan sydämen sykkeensä takaa ja lopulta, kun kookoksen tuoksu tuli niin lähelle, että se huumasi, hän sulki silmänsä eikä estellyt Ginnyn laskiessa syysviiman rohduttamat huulensa hänen omilleen.

Suudelma oli viedä järjen. Ginny kiersi kätensä Nevillen niskaan ja vei toisen kätensä tämän työkaavun napeille. Se oli ainoa kerta, kun Neville yritti estää ystäväänsä, mutta nainen vei ja Neville lakkasi vikisemästä. Lopulta he makasivat kasvihuoneen lattialla vain piknikviltti alastomien kehojensa suojana ja nukahtivat.

Ennen kuin marraskuun ensimmäinen perjantai ehti valjeta kaikki oli toisin. Matami Huiski oli palannut sairaslomaltaan ja villiviikuna oli pudottanut punaiset lehtensä. Nevillen rintaa aristi, ja hän joutui siirtämään työpöytänsä kasvihuone kuudennesta kolmanteen keskelle muratteja ja valkolöyhkävehkoja, joiden pistävä haju peitti alleen kookoksen vielä silloinkin, kun aamupöllö tiputti hääkutsun Nevillen muistikirjan avoimelle aukeamalle.

"Olen pahoillani, Neville. Näin ei olisi saanut tapahtua. Meidän täytyy vain - vain unohtaa", naisen kaiken murtavat sanat palautuivat miehen mieleen eikä mikään loppusyksyisissä kasvihuoneissa kyennyt peittämään niitä. Ei edes vehkat.

And so it is
Just like you said it should be
We'll both forget the breeze
Most of the time


Neville siirtää tyhjäksi kiehuneen teepannun pois hellalta ja pukee ylleen työkaapunsa. Hän nappaa siemenpussin eteisen hyllyköstä ja astelee kevätauringon hyväilyn läpi kasvihuone kuudenteen. Hän on päättänyt hoitaa tärkeimmän kevätkylvön ensimmäisenä. Syksyinen villiviikunapuu on kuollut. Neville ottaa sen pois ruukusta, vaihtaa mullan ja upottaa pienen pienet siemenet ravinnerikkaaseen asuinsijaan. Vuosien päästä siinä kukkisi uusi viikunapuu ja siihen mennessä Neville olisi taas unohtanut.

I can't take my mind off you
'Til I find somebody new


« Viimeksi muokattu: 10.03.2017 11:12:04 kirjoittanut FractaAnima »


I'm into Herbology now u_u

nauha

  • ***
  • Viestejä: 339
  • Sunnuntaiteuras
Vs: Villiviikuna | Neville/Ginny, K11
« Vastaus #1 : 03.01.2016 21:45:16 »
Herkullisen nimen, suloisen parituksen, mieluisan värimaailman ja yhden lempikappaleeni yhdistelmänä tämä tuntui melkein pakottavalta. Olihan siihen tartuttava.

Nevillekin on niitä hahmoja joista mun pitäisi ehdottomasti lukea enemmän, etenkin siitä (tästä) Nevillestä joka sodan jälkeen kurkottelee aikuisuuteen ja elämään, toipuu menetyksistä ja pettymyksistä. Ihastuminen Ginnyyn tuntui todelliselta ja luontevalta, jotenkin kovin viattomalta. Niin pettymyskin, vaikka mietin oliko kaikki lopulta niin suurta, että Neville päästi irti ystävistään voidakseen tukahduttaa ne hehkuvat kekäleet sieltä rinnastaan. Ystävyys oli aina mun käsityksen mukaan Nevillelle hirveen tärkeetä, vaikka onhan se rakkauden menettäminenkin kivuliasta.

Kasvihuone oli miljöönä mieleinen, pidin siitä että tässä pysyttiin lähes kaiken aikaa Nevillen omilla alueille, hänen mökissään, hänen kasvihuoneissaan. Varmaan suuri sali ja tarvehuonekin olivat jollain tavoille hänen ja hänelle sopivia. Hetkissä Ginnyn kanssa olisin ehkä itse toivonut, että suudelma ei olisi heti johtanut seksiin, siinä olisi ollut jotain suloisen viatonta, sellaista miltä suhde muutenkin vaikutti, vaikka tapahtuikin kahden aikuisen välillä ja päättyi kitkerään pettymykseen. Nyt tämä oli kaikki kovin nopeaa, suuttumus ja pettymys unohtuivat helposti vaikka alkuun olivat niin tosia, ja toisaalta sitten Ginnyn unohtaminen ei ollutkaan helppoa.

Lukiessani mietin mikä Ginnyn ja Harryn tilanne oli, ensin ajattelin että ehkä heitä ei lopulta ollutkaan, mutta hääkutsun perusteella kaiketi kuitenkin oli. Ginnyn hahmoa miettien on aika paljon väliä sillä tulkitseeko lukija suhteen Harryyn olleen olematta sinä aikana kun suhde Nevilleen oli. Mutta ei tekstin näihin tarvikaan vastausta antaa, tulkintoja on hyvä jättää lukijalle, en siitä moiti lainkaan. Mun tulkinnassa Ginny poikkesi tässä paljon siitä millaisena hänet itse näen, tyttö (ja nainen) piirtyi esiin paljon itsekkäämpänä. Toisaalta kun näkökulma on Nevillen, on ehkä ymmärrettävää, että Ginny on se joka toimii epäreilusti. Ehkä tarina olisi naisen silmistä katsoen toinen.

Ricen lyriikat soljuivat väleihin hyvin, mun oli helppo yhdistää laulun sävyt kun olen sitä niin paljon aikanaan kuunnellut ja siihen edelleen aika-ajoin palaan. Punaisuus olisi ehkä voinut näkyä vahvemminkin, olisin nauttinut siitä kovin, mutta villiviikunan kuljettaminen mukana punastumisineen ja kuolemineen oli kuitenkin hyvä ja hieno.

Sellainen tekninen asia vähän häiritsi, että eikai sitä professoriksi valmistuta kuitenkaan? Professuurihan on asema, ei tutkinto. Olettaisin näin olevan taikamaailmassakin, koska muutenhan siellä olisi nurkat pullollaan professoreja jotka eivät oikeasti ole professoreja eli eivät opeta mitään missään, ovat vain hankkineet alastaan tutkinnon :D Ei mikään järin iso asia, enkä oikeastaan tiedä miten paljon Rowling on ylipäätään antanut tietoa Potter-maailman koulutusjärjestelmästä Tylypahkan ja muiden perustasteen oppilaitosten jälkeen, mutta tuntuipa vain silti jotenkin kummalta!

Kiitos tästä, tätä oli suruistaan huolimatta ilo lukea, ja näihin aiheisiin voisi tarttua enemmänkin!
Kaipaan hetkeä jonka toivoin sinun olevan minun

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 356
  • Lunnikuningatar
Vs: Villiviikuna | Neville/Ginny, K11
« Vastaus #2 : 06.01.2016 11:44:11 »
Ja sitten vielä tämän ficin kimppuun (ja sen jälkeen käännös loppuun, mörmör)! Ensinnäkin: olen vilpittömän iloinen siitä, että tartuit tuohon heittämääni haasteeseen, koska minusta tässä kyllä on hienosti kiteytetty noiden kuvien tunnelma. Toisaalta vähän hempeä ja kesäinenkin, mutta silti kovin surullinen, haikea ja sumuinen. Syksy taustavuodenaikana toimii todella hienosti ja Neville/Ginnyssä on minusta valtavasti potentiaalia. Jopa niin paljon, että on harmi, ettei siitä kirjoiteta enempää.

Tässä on minusta oikeastaan tosi samanlainen asetelma kuin Sankaripojissa - Neville ihastuu, saa vähän vastakaikua tunteilleen ja jää sitten kuitenkin yksin. Se lopun yksinäisyys ja suru on samaa, mutta toki näin aikuisiällä raastavampaa kuin nuorena. Tykkäsin kuitenkin kovasti siitä, miten Neville ei jää paikalleen kyhjöttämään, vaan jatkaa elämäänsä. Kylvää ja kastelee, opettaa ja oppii. (Ja ainakaan ehkä tapaa sitten jonkun, jota rakastaa ja hoivata.)

Kasvihuone miljöönä oli aivan ihana (♥♥♥) ja tykkäsin myös tuosta piknikvilttikohtauksesta. Pidin kovasti myös siitä, että Ginnyn tarkoitusperiä tai vaikuttimia ei ihan kauheasti avattu, vaan ne jätettiin lukijan pohdittavaksi. Hän ei selvästikään kuitenkaan leikkinyt Nevillen tunteilla (tai sellainen mielikuva minulle välittyi), vaan oli hukassa ja eksyksissä itsekin. Ja koska Neville on hahmona kovin lempeä, turvallinen ja lämmin, voin hyvin uskoa, että Ginny hairahtuisi hakemaan hänestä turvaa. (Ja nyt jäin pohtimaan, että oispa kiva lukea fic siitä, millaista Nevillellä on noissa häissä, jonne hän sai kutsun. Tai ehkä voisin kirjoittaa siitä spinoffinkin, jos vaan saan luvan? :D )

Oli miten oli, tämä oli aivan ihana! Iloitsen ihan hirveästi näistä ficeistä ja palaan usein lueskelemaan näitä uudelleenkin, koska sinun kirjoittamastasi Nevillestä on kauhean kiva lukea. ^_^ KIITOS.


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 067
Vs: Villiviikuna | Neville/Ginny, K11
« Vastaus #3 : 10.03.2016 20:12:01 »
Kuvasettiä katsellessani muistin, että olenkin tainnut vilkuilla tätä ennenkin. Olet kyllä hienosti tavoittanut kuvien sävyn ja tunnelman.

Yllätyin, kuinka hyvin paritus toimi ja syveni luonnollisesti. Ystävyydestä kasvanut romanttinen vetovoima. Noinhan voisi hyvin käydä. Vähän kyllä epäilen nauhan tavoin, ettei Neville olisi nähnyt Ginnyä (tai muita) vuosiin. En saanut tekstistä sitä kuvaa, että Neville olisi nyt niin ehdottomasti rakastunut. Hän kuitenkin otti hyvän asenteen tuohon vastoinkäymiseen, että vaikka nyt sattuu, se ei satu koko loppuelämää. Pidin lopun toiveikkuudesta ja kypsästä suhtautumisesta. Neville vaikutti ihan selvästi aikuiselta.

Tarina oli jotenkin hyvin lämmin, vaikka syksyistä kirpeyttä ja roudanmakuista tunnelmaa oli myös mukana, mutta kaikki tuo yhdessä illastaminen, luonnon läheisyys ja vetovoiman kuvaus toi sellaisen mukavan fiiliksen. Elävän ja rauhallisen. Ginnyn voisinkin ehkä ajatella räiskähtävän ja tekevän jotain äkkipikaisuuksissaan, mutta Neville ei ole yhtään sellainen, mitä hänen läheisiinsä tulee.

Tämä oli kyllä ihanan kypsä kuvaus siitä, miten kaksi nuorta aikuista voi kohdata uusissa, yllättävissä tilanteissa ja taas erota jonkin verran muuttuneina toisen vaikutuksesta. Villiviikuna oli kiva elementti, joka sitoi tarpeeksi, mutta ei liikaa. Tästä parituksesta voisi lukea enemmänkin :)

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 509
Vs: Villiviikuna | Neville/Ginny, K11
« Vastaus #4 : 19.12.2016 18:15:06 »
Ensinnäkin: holiest crap, kirjoitat mun suurimman musiikkirakkauden tuotannosta. Täydellistä!

Toisekseen: mikä kaunis, surumielinen pieni ficci! Todella herkkä tunnelma, sopivaa symboliikkaa (oih, kuoleva villiviikuna) ja kappaleen tunnelma tavoitettu tosi upealla tavalla. Kiitos!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 645
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Villiviikuna | Neville/Ginny, K11
« Vastaus #5 : 09.03.2017 17:31:42 »
Möömöö, lupasin tässä joskus vuonna nakki täytellä artistiterttuani Damien Ricella, vaikken artistista mitään tiedäkään, joten joten, täällä ollaan. :D En lupaa kommentoida kaikkia viittä putkeen, koska väsymys, mutta jos nyt edes yhden tai kaksi saisi kommentoitua, niin siitä olisi hyvä jatkaa sitten myöhemmin. ((:

Nyyhkis sentään! >: Jo kuvasarja antoi odottaa jotain haikeahkoa, mutta sitten ajattelin, että koska tämä on Hunajassa, ei se voi olla mitään kovin kamalaa, mutta sitten omalla tavallaan tämä olikin vielä vähän nyyhkympää, kun ensin vähän vain kaivattiin, sitten kaivattiin lisää ja saatiin se mitä kaivattiin, mutta sitten saman tien menetettiinkin se, kun toinen menikin naimisiin. Olisi jotenkin ollut ehkä helpompaa, jos mitään ei olisi ikinä tapahtunut, tai näin ainakin itse ajattelisin, tiedä sitten, kun ei ole oikeastaan kokemusta asiasta. Nevilla tuolla edellä jo sanoikin, että olisi kivaa lukea tässä versessä, millaista Nevillellä oli niissä häissä, ja minä olen täysin samaa mieltä tästä! Neville kun on hahmona sellainen, että hän varmasti toivoo vain kaikkea hyvää ystävilleen, mutta sitten kuitenkin tässä siellä taustalla kaihertaa jokin muukin, kun itsekin haluaisi. (P.S. Lukisin teiltä kyllä kummaltakin sen hää-jutun, jos innostusta riittää kirjoittaa sellainen! ;))

Mun mielestä tässä oli myös tosi hienosti leikitty ajan kanssa, kun alussa oli tietty hetki ja sitten väleissä pompittiin menneeseen parikin kertaa, mutta sitten lopussa palattiin siihen samaan hetkeen. Samoin oli tosi hienoa, kuten sun ficceissä nyt yleensä muutenkin, kuinka tämä oli tosi hyvin sidottu canoniin, koska mistäs me tiedämme, mitä esim. Tylypahkassa on OIKEASTI tapahtunut silloin, kun kultainen trio on ollut hirnyrkki-jahdissa. Voihan se ihan oikeasti ollakin, että Ginny olisi lähentynyt Nevillen kanssa enemmänkin (riippumatta siitä, haluaako tämän ajatella paritus- vai ihan vain ystävyysmielessä).

Tykkäsin tästä ihan valtavasti, tämä oli jotenkin tosi luontevaa luettavaa, että mikään ei tuntunut väkisin väännetyltä, vaan koko teksti soljui mukavasti alusta loppuun saakka. Kiitoksia siis tästä lukukokemuksesta! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Vs: Villiviikuna | Neville/Ginny, K11
« Vastaus #6 : 10.03.2017 11:38:49 »
nauha Kiitos näinkin paljon jälkikäteen kommentistasi. Minähän oitis korjasin tuon professoriksi valmistumisen professorin pätevyyden saavuttamiseksi. En tiedä mikä ajatushärö siinä oikein oli käynyt. :D En koskaan ajatellut, että Neville olisi Ginnyn takia päästänyt irti ystävistään. Minä oletin, että hän vain lähti kauas opiskelemaan. Mutta kun mainitsit asiasta, siinä saattaa olla itua siinäkin syyssä. :)
Nevilla Whiiii! Saat kyllä luvan kirjoittaa tuon spinoffin, jos haluat. :D Jos se ei enää kiehdo, niin saatanpa hyvin kirjoittaa sen itsekin, koska olen selkeästi pohtinut asiaa kommenttisi jälkeen. Minulla on mielikuvia. ::) Mutta kiitos, kiitos, kiitos. <3
Sokerisiipi Tosiaan, kuten nauhallekin vastasin, itse en koskaan kuvitellut Nevillen vältelleen ystäviään tai poistuneen kuvioista Ginnyn takia. Minun mielikuvissani hän lähti kauemmas opiskelemaan hyvään kouluun ja tuli sitten, vuosien jälkeen takaisin kotiin. :) Mutta nyt on näemmä mahdollisuus, että Ginny oli ainakin osasyy ja otan sen vastaan mielihyvin. Ehkä se olikin. :D Kiitos paljon kommentistasi. :)
Ricolette Damien Rice on kyllä 5/5 <3 Kiitos itsellesi kommentista. :)
LillaMyy Apua, olin jo unohtanut sun artistitertun. u_u Apua, nyt tämä hääjuttu kummittelee kovasti. :D Jomman kumman on selkeästi se toteutettava! Kiitoksia sinulle kommentista, hurr. <3


I'm into Herbology now u_u

puhpallura

  • höpelö
  • ***
  • Viestejä: 620
  • aww ♥
Vs: Villiviikuna | Neville/Ginny, K11
« Vastaus #7 : 23.03.2017 23:47:45 »
Oi tämähän oli kiva teksti! ^^ Tykkäsin tosi paljon tuosta kasvihuoneiden ja ympäristön kuvailusta, tässä ficissä oli ylipäätään todella lämmin tunnelma. Tekstiä lukiessa ehdinkin jo miettimään, että miten tuo villiviikuna liittyy tähän, mutta sieltähän se löytyikin loppupäästä ja useampaankin otteeseen. Ficin nimenä tuo Villiviikuna oli jotenkin tosi katseenvangitseva, joten sen takia tätä päädyin kurkkaamaan. Nevillestä tykkään hahmona kovasti, tässäkin hän oli oma lempeä itsensä. Juoni eteni hyvään, leppoisaan tahtiin, suhteen annetiin kehittyä ystävyydestä joksikin syvemmäksi.

Lainaus
Ginny painautui vasten Nevilleä ja teki pesän tämän kainaloon
tämä oli jotenkin todella suloisesti ilmaistu! :)


Kaikin puolin mukava lukukokemus, kiitos tästä!

“We are only as strong as we are united, as weak as we are divided.”