Ficin nimi: Kolmenkymmenen ja yksin
Kirjoittaja: tellie
Fandom: Daria
Tyylilaji/Genre: Drama/angst
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Daria
Yhteenveto: Daria oli kolmenkymmenen. Sanottiin, että siinä iässä alkoi näkyä, mitä elämässään oli saanut aikaan. Dariasta se ei ollut ollenkaan mukavaa katsottavaa.
A/N:
Vallotan fandomin
Kolmenkymmenen ja yksin
Daria seisoi vanhan kotitalonsa ovella ja empi. Hänellä oli avain kädessään. Se sopisi kyllä lukkoon, sitä ei ollut mitään syytä epäillä. Daria myös tiesi, mitä oven takana oli: Jake, Helen ja Quinn, niin kuin aina ennenkin. Se se ongelma olikin.
Daria ei ollut kertonut puhelimessa. Hän epäili, ettei kertominen olisi lainkaan helpompaa kasvotusten.
Avain upposi lukkopesään. Lukko aukeni vaivattomasti. Sen tunsi näpeissään, ensin pienen vastustuksen ja sitten sen, kuinka lukko antoi periksi. Daria avasi oven lähes äänettömästi.
Jake ja Helen istuivat olohuoneen sohvalla televisiota katsellen. Quinn oli jossain muualla poikaystävänsä kanssa – ei JJJ:n vaan Timothyn eli Timin, jota Daria oli aluksi piikitellyt koiran nimestä. Sittemmin hän oli hyväksynyt pojan ja sen, että pikkusisko seurusteli jonkun varakkaan ja komean mutta hieman tyhjäpäisen pojan kanssa.
”Hei Daria”, Jake tervehti ja raaski irrottaa katseensa meneillään olevasta rugbypelistä. Matsin selostaja alkoi karjua lähes välittömästi. Kotijoukkue oli juuri tehnyt maalin.
”Pirulainen!”
Jaken katse siirtyi saman tien takaisin ruutuun. ”Daria, sinähän et tykkää rugbysta vai mitä? Jos et halua katsoa, niin haetko minulle ja Tomille oluet?”
Nyt se alkoi. Daria oli käynyt keskustelun läpi monta kertaa mielessään, muttei saanut sanoja sanottua.
Hiljaisuus venyi, jatkui kunnes Helen keskeytti sen: ”Jake, Tom ei tainnut tulla tänne tällä kertaa. Daria, onko kaikki hyvin?”
Suoraan kysymykseen oli verrattain helppo antaa suora vastaus: ”On. Erosimme muutama kuukausi sitten.”
Tieto sai Jaken unohtamaan rugbynsa. Hän ei reagoinut edes selostajan huutoon, kun Kevin teki uuden maalin kotijoukkueelle heti, kun Jake käänsi katseensa ruudusta. ”Sinä ja Tom? Erositte? Mutta miksi? Olitte aina niin hyvä pari ja Tom niin mukava poika.”
Hiljaisuus venyi toistamiseen, vaikka teknisesti ottaen eron syy ei ollut mikään salaisuus. Tom oli ollut julkisesti yhdessä uuden tyttöystävänsä kanssa jo eroa seuraavalla viikolla, mikä ei juuri jättänyt arvailun varaa.
Helen katkaisi tämänkin hiljaisuuden: ”Jake, en usko että Daria haluaa puhua siitä heti matkan jälkeen. Vai mitä, Daria?”
Puhuteltu nyökkäsi. ”Menen viemään tavarat yläkertaan. Nähdään päivällisellä.”
Daria lähti. Portaissa matkalaukku tuntui tavallisesta painavammalta. Tavalliseta painavampi se olikin. Mukana oli tavaroita, jotka Daria halusi säästää, mutta joiden hän ei halunnut muistuttavan itseään Tomista joka päivä.
Yläkerrassa Quinnin huoneesta kuului puhetta. Vaikka ovi oli raollaan, Daria ei saanut sanoista selvää. Äänessä oli enimmäkseen Quinn, mutta Timin basson myöntyvät urahdukset kertoivat, kenen kanssa keskustelua käytiin.
Daria veti matkalaukkunsa oven ohi mahdollisimman hiljaa. Silti pyörien rahina lattiaa vasten antoi hänet ilmi. Siskon puhe huoneessa taukosi.
Daria yritti ehtiä turvaan vanhan huoneensa pehmustettujen seinien sisään, mutta Quinn oli nopeampi. Huoneen ovi aukeni kokonaan, ja esiin pistivät pikkusiskon kullanpunaisen kiharapilven kehystämät kasvot.
”Hei Daria. Äiti sanoi, että tulet vasta iltajunalla.”
”Ehdin aikaisempaan.”
”Hyvä. Voit auttaa meitä valitsemaan kukat.”
Daria olisi voinut huomauttaa, että Quinn ei koskaan halunnut mitään siskonsa valitsemaa. Hän olisi voinut muistuttaa, ettei tavallisesti halunnut ottaa mitään osaa Quinnin shoppailuun, tai kysyä, oliko sisko vihdoin menettänyt viimeisetkin järjen rippeensä. Luontainen uteliaisuus vei kuitenkin voiton.
”Mitkä kukat?”
”Minun ja Timin häihin tietysti, hassu”, Quinn sanoi kuin vastauksen olisi pitänyt olla itsestään selvä.
Siskonsa ilmeen nähdessään hän jatkoi: ”Ai, äiti ei tainnut kertoakaan sinulle vielä? Tim kosi viikko sitten. Menemme naimisiin kesällä. Hänellä oli sormuskin ja kaikkea, se oli hirveän romanttista. Kerron siitä lisää joskus toiste, nyt valitsemme häiden teemavärejä.”
Mutta tehän vasta tapasitte ja olet niin nuorikin, Daria olisi halunnut sanoa, mutta tiesi olevansa väärässä. Quinn ja Tim olivat seurustelleet monta vuotta ja pikkusiskokin oli jo yli kahdenviiden – siis tavanomaisessa avioitumisiässä.
Quinn nauroi. ”Daria, älä näytä noin järkyttyneeltä! Kohta sinäkin pääset alttarille, odota vaan. Katso sormustani.”
Quinn nosti vasemman kätensä Daria kasvojen eteen. Sormus sopi Quinnille. Darian korumetallien suhteen koulimattomiin silmiin se näytti hopeiselta, mutta hän arveli (aivan oikein) korun olevan vähintään valkokultaa. Keskellä paksua vannetta oli vaaleanpunainen sydämenmuotoinen kivi, jota ympäröi rivi kirkkaita timantteja.
”Kaunis”, Daria sanoi ja toivoi, että jos häntä ikinä kosittaisi, miehellä olisi järkeä käyttää vaikka friteerattua sipulirengasta ennemmin kuin tuollaista hirvitystä. Vaikka eipä kosinnasta tainnut olla pienintäkään vaaraa lähivuosina.
”Kiitos. No, me jatketaan Timin kanssa. Nähdään päivällisellä.”
Quinn palasi huoneeseensa ja Daria raahasi laukkunsa omaansa. Hän sulki oven perässään ja istui vuoteelleen. Tuntui oudolta palata nuoruuden kotiin. Erityisen oudolta tuntui ajatella, että näiden seinien sisäpuolella Daria oli elänyt elämänsä parhaita vuosia.
Suoraan sanoen nekin olivat olleet pirun surkeita ja yksinäisiä.
Nyt hän oli kolmenkymmenen. Sanottiin, että siinä iässä alkoi näkyä, mitä elämässään oli saanut aikaan. Dariasta se ei ollut ollenkaan mukavaa katsottavaa. Elämä lukion jälkeen ei ollut sen kummempaa kuin elämä lukiossa. Kauniit ja sosiaaliset pääsivät eteenpäin. Viiltävälle järjelle ja terävälle kynälle ei näyttänyt olevan paljonkaan kysyntää millään elämän osa-alueella.
Darian teki mieli laittaa ovi lukkoon eikä enää koskaan lähteä pehmustettujen seinien sisältä. Sen sijaan hän itki vähän aikaa ja nousi sitten purkamaan matkalaukkuaan. Päivällisaika olisi pian käsillä.
