seuraava »

[Pics]

Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.

Title: Virvon varvon
Author: Picca
Beta: Tässä ei ole
Ikäraja: K-7
Päähenkilö: Harry, ei paritusta
Genre: Draamaa pienellä angstilla, one-shot
Summary: Keltaiset silkkipaperiruusut kahisivat pienessä tuulenvirissä alakuloisesti, aivan kuin olisivat tienneet, etteivät ne koskaan pääsisi ilahduttamaan ketään.

A/N Random inspiraatio ja sen tuloksena syntynyt pääsiäisficci. Tämä tapahtuu joskus ennen Viisasten kiveä, itse ajattelin Harrya ehkä 8-9 vuotta vanhaksi.

FF100-haasteesta sana 013. Keltainen. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione)

*

Harry käveli vastentahtoisesti kohti Dursleyiden kotia Likusteritiellä. Hän ei koskaan ajatellut sitä omana kotinaan, vain paikkana, jossa hänen oli pakko elää. Olisiko hänellä koskaan oikeaa kotia? Sitä hän pohdiskeli surullisesti talsiessaan pitkin katuja, jotka olivat märän loskan peitossa. Hänen lenkkarinsa olivat jo kastuneet läpikotaisin ja välitunnilla syntyneen selkkauksen jäljiltä silmälasit repsottivat pahemmin kuin koskaan, vaikka opettaja olikin antanut hänelle teippiä niiden korjaamiseen.

Keväinen aurinko ja pajunoksiin puhjenneet pehmoiset pajunkissat eivät piristäneet häntä. Linnut lurittelivat laulujaan puiston paljaiden lehtipuiden oksilla. Huolellisesti koristeltu virpomavitsa tökötti Harryn kädessä tyhjän panttina – he olivat tehneet vitsat koulussa, mutta hän tiesi, etteivät Dursleyt ikinä päästäisi häntä virpomaan ketään. Ei hänellä liioin ollutkaan ketään, jota olisi voinut virpoa, vaikka olisi päässytkin.

Keltaiset silkkipaperiruusut kahisivat pienessä tuulenvirissä alakuloisesti, aivan kuin olisivat tienneet, etteivät ne koskaan pääsisi ilahduttamaan ketään. Hän kosketti sormellaan yhtä pulleaa pajunkissaa miettien, että se tuntui ihan oikealta turkilta.

Hän havahtui surullisista mietteistään, kun Dudley yllättäen loikkasi hänen eteensä aidan takaa. Dudleyn takana häilyi pari tämän jengiläistä tukena, aivan kuin Dudley ei olisi uskonut, että pystyisi peittoamaan Harryn yksin.

”Anna tuo minulle”, Dudley vaati osoittaen Harryn virpomavitsaa.

”Enkä! Sinulla on omakin.”

”Joo, mutta haluan sinunkin.”

Harry katseli Dudleyn vitsaa, jota tämä kantoi pulleassa kädessään. Se oli ruma. Oksa oli valittu huolimattomasti ja siinä oli vain pari vaivaista pajunkissaa. Ainoat koristeet olivat kolme hätäisesti liimattua kreppipapeririekaletta. Hän oli varma siitä, että Dudley halusi hänen hienomman vitsansa ihastuttaakseen sillä Petunia-tätiä, joka hukuttaisi Diddipsinsä rahaan ja suklaamuniin. Sen sanominen ääneen olisi kuitenkin ollut veren kerjäämistä nenästään.

Vaikka Harry tiesi, ettei virpoisi ketään, hän ei aikonut antaa Dudleyn hyötyä hänen vitsastaan. Hän nappasi kiinni yhdestä paperiruususta ja rutisti sen nyrkissään pelkäksi ryppyiseksi keltaiseksi palloksi.

”Älä riko sitä!” Dudley kiljahti kauhistuneena.

Harry rutisti toisen ruusun. Se rapisi kurjalla tavalla.

Dudleyn yllytyksestä tämän kaverit syöksähtivät Harryn kimppuun ja yrittivät riistää oksan häneltä. Harryn käsivartta taivutettiin tuskallisesti selän taakse eikä hän voinut olla huutamatta, mutta yritti siitä huolimatta riipiä koristeita vitsasta minkä pystyi.

Alkava tappelu ilmeisesti herätti heitä kohti kävelleen rouvan huomion, sillä tämä tarttui pitkän hameensa helmoihin ja alkoi kipittää heitä kohti korkokengät sohjossa suihkien. Rouvalla oli pitkä tummanvihreä viitta ja sulkia hatussaan. ”Pojat, pojat, pojat!” hän päivitteli pysähtyessään aivan heidän viereensä. ”Mitä täällä oikein tapahtuu?”

Harryn hengitys kulki kivun vuoksi kiivaana, Dudley puolestaan oli ottanut hanskansa pois lyödäkseen häntä kipeämmin. Käsi kuitenkin pysähtyi kesken alkavan liikkeen, kun Dudley huomasi, että heillä oli yleisöä.

”Me vaan, tuota, haluttiin auttaa kantamaan tota oksaa”, Dudley sanoi parhaimmalla mielistelijän äänellään, joka melkein aina tehosi aikuisiin.

Tämä oudosti pukeutunut rouva kuitenkin vain pudisteli päätään, ja hänen tiukka katseensa sai Dudleyn kaverit irrottamaan otteensa Harrysta. Dudley näytti ajattelevan – harvinainen näky sinänsä – ja päättävän, ettei kannattaisi kokeilla lapsellista raivokohtausta saadakseen haluamansa. Aivan kuin Dudley olisi pelännyt, että nainen tökkäisi häntä kädessään olevalla sileällä puisella kepillä.

”Menkää”, rouva sanoi rauhallisesti. Dudley kavereineen katosi nopeammin kuin Harry oli kuvitellut heidän pystyvän juoksemaan.

”Kiitti”, Harry sanoi ja loi apean katseen tärveltyneeseen virpomavitsaansa. ”Antaisin tämän teille lahjaksi, mutta se on jo pilalla.”

”Miten niin?”

Harry kohotti yllättyneen katseensa naisen kasvoihin, joiden yllä sulkahattu keikkui. Tietenkin vitsa oli pilalla, täytyihän naisen nähdä se itsekin. Mutta kun hän katsoi oksaa uudelleen, sen rytätyt koristeet olivat jälleen koskemattomia, yksi pudonnut paperiruusu oli hypännyt uudelleen oksanvarteen. Hänen suunsa loksahti auki.

”Minusta se näyttää oikein hienolta”, rouva huomautti.

Harry sulki suunsa huomattuaan, että se ammotti epäkohteliaalla tavalla. Hän räpytteli silmiään ja katsoi oksaa uudelleen, mutta kyllä se oli kunnossa. Oliko hän kuvitellut? Toisaalta – hänelle oli sattunut oudompaakin. ”Tahtoisitteko tämän?” hän kysyi.

Rouva hymyili. ”Se on kaunis, mutta varmasti on joku tärkeä ihminen, jota haluat virpoa.”

”Ei minulla ole ketään”, Harry sanoi surkeasti. ”Olisi kivaa voida antaa se jollekin.”

”Siinä tapauksessa olisin iloinen, jos virpoisit minua. Vaikka nyt ei vielä olekaan palmusunnuntai.”

Harry onnistui saamaan kasvoilleen hymyn ja yskähti palauttaessaan sanoja mieleensä. ”Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks…” Hänen äänensä hiipui, hän ei muistanut, miten loru jatkui. ”Öh. Olkaa hyvä.” Hän ojensi vitsan.

”Kiitoksia, kultaseni. Tämä merkitsee minulle enemmän kuin uskotkaan”, rouva sanoi. Hän laittoi pitelemänsä tikun käsilaukkuunsa, jotta saattoi ottaa vitsan, ja kaivoi samalla esiin suuren suklaamunan, jonka käärepaperissa suippohattuinen noita lensi luudallaan.

Kun Harry toipui yllätyksestään riittävästi kiittääkseen, hän ei enää nähnyt naista missään. Tämä oli kadonnut keskellä aurinkoista katua, jolla ei liikkunut lähellekään riittävästi väkeä, jotta joukkoon olisi voinut sulautua.

”Kiitti”, hän kuitenkin sanoi tyhjälle ilmalle. Hän päätti mennä läheisen leikkipuiston penkille syömään suklaansa. Siellä olisi niin paljon aikuisia, ettei Dudley uskaltaisi yrittää viedä herkkua häneltä vaikka hoksaisikin, että hän oli siellä.

Ensimmäistä kertaa Harry oli iloinen siitä, että oli pääsiäinen.

[Lynx]

Tämä oli ihana, jollain omalla tavallaan koskettava kertomus... (kuuluko olla?)
Ajattelin ensin että se rouva olisi McGarmiwa mutta enpä tiedä sitten.

Kiitoksia kiitoksia

[Arte]

Pistin korvan taakse, että luen pääsiäs-ficcisi heti, kun tulen seuraavan kerran koneelle, ja vau, minä muistin!

Aww, täytyy vain sanoa. Suloinen pieni Harry. Todella rohkeaa pilata oma, vaivalla tehty työ, mutta tosiaan paljon parempi rikkoa itse kuin antaa toisen hyötyä siitä. Suloinen poika, tykkäsin tosi paljon.

Minä taas ajattelin kyseistä noitaa Nevillen mummoksi Augusta Longbottomiksi. Hänen hattunsa toi sen mieleen. (: Ja kuinka söpö, "rouva työnsi tikkunsa laukkuunsa"!<3 Ah, viattomuus. Mutta ihana asenne rouvalla, huomasi, että Harrya sorretaan, tunsi tämän varmaan ulkonäöltä, epäilen.

En voi sanoa muuta kuin että ihana, suloinen piristys. Aw.

[Beelsebutt]

Olipa söpö pikku ficci

Suorastaan mahtavasti olit tavoittanut ensimmäisten kirjojen tunnelman, tuli välitön dejá vù "hei, olen lukenut tämän ennenkin!". Tarkoitan nyt siis Viisasten kiveä

Mulle tuli ensin mieleen McGarmiwa, mutta jokin siinä klikkasi. Sitten tuli mieleen Nevillen mummo Ja kävipä päässä myös valepukuinen Voldemort, joka tällä tavoin sai jonkin "palan" Harrysta ja käyttää sitä voodootaikaansa 

No joo, mutta noinniinku konkluusonina: tykkäsin paljon. Sopivan kepoinen, jossa kuitenkin vakavahko ja ehkä vähän angstinen pohjavire, kuten yleensäkin pelkässä ajatuksessa, että Harry asuu Dursleyillä...


Kiitus,
Bbuttis


// Joo, Corpse Bride sen sanoikin, mitä itsekin ajattelin, mutta en sen kummemmin maininnut. Tuo virpominen Briteissä vähän kalskahti. Mutta mielikuvitus antaa rutkasti sijaa realismille, hee

[Lacrimare]

Tämä aiheutti suuren aww-tunteen :3 Toistan varmasti edellisiä, mutta pikkuinen Harry oli todella lutunen. Siinäkin kun uskalsi rikkoa oman työnsä. Todella ihana tunnelma!

Myönnetäköön, että minullekin tuli ihan ensimmäisenä mieleen Minerva.

Pitäisi aivan itsekin juhlistaa pääsiäistä pienellä ficillä... Mutta kiitos, tämä oli tämän päivän piristävin asia <3

[Pansylvia]

Oi että tämä oli Ihana! ^^ Tulin nyt viimeistäkin piirua myöten pääsiäistuulelle (: Kiitos! ^^<3

[Corpse Bride]

Jos jätetään huomiotta tuon pääni sisäisen pilkulle käsittämättömän mielikuvituksekkaita asioita tekevän olennon kiljuna siitä, että Englannissa tuskin harrastetaan ortodoksisen kirkon virpomisperinnettä, niin tämä oli oikein hyvä ficci. Uskottava. Tuon ikäisistä lapsista on hankala kirjoittaa, mutta olet tavoittanut vähän sellaista lapsen ajatusmaailmaa konstailemattomilla kuvailuilla. Alkukohtaus oli tehokas - jotenkin tuli sellainen ajatus, että Harryn koko Dursleyilla asuma aika on sellaista, että on viileän nihkeää, märkää loskaa ja sukat märkinä. Henkisesti samanlainen ilmapiiri siis. Ja loppu on ihanan piristävä, ei siitä muuta voi sanoa. Hyvän mielen ficci parhaimmillaan.

[jossujb]

Ah, onpa hienoa lukea ficci Harryn lapsuudesta, se kuitenkin meni niin nopeasti ohitse kun kirjoissahan perehdytään sitten enemmän siihen mitä Harrylle tapahtui kun hänestä tuli velho-oppilas. Kumminkin siinä oli yksitoista vuotta yksinäisyyttä ja ilkeät sukulaiset 

Todella hyvin kirjoitit, Harry oli niin ihanan viaton ja suloinen poika. Todellakin oman virpomisoksan rikkominen vaatii sisua, mikä on varmaan todella vaikea löytää. Minule itslleni siitä rouvasta tuli mieleen McGarmiwa, mutta nyt en olekaan niin varma. Mutta sehän ei ole se pointti Kuitenkin joku joka tietää Harrystä enemmän kuin Harry itse .

Loistava pikku ficci, tällaisia soisi olevan enemmänkin tässä maailmassa.

Terv. : jjb

[Gwyneth]

Oi, tämä oli tosiaan herttainen fikki!  En olekaan juuri lukenut fikkejä Harryn lapsuudesta ja olikin todella hienoa löytää tällainen täydellisesti canoniin sopiva fikki pikku-Harrysta, joka ei vielä tiennyt mitään taikamaailmasta eikä Tylypahkasta eikä Voldemortista.  Ja kuten Bbuttis jo mainitsikin, tässä oli juuri sitä samaa tunnelmaa kuin ekoissa Potter-kirjoissa, joten tämä tuntui senkin puolesta sopivan täydellisesti sinne jonnekin Viisasten kiven alkuun.  Tykkäsin kauheasti siitä, ettei fikissä jääty sen enempää vatvomaan Harryn alakuloisia ajatuksia, vaan kerronta eteni sujuvasti ja takeltelematta.  Tämä oli jotenkin todella eheän oloinen fikki: tässä oli kaikki tarpeellinen, ei mitään liikaa, tarina toimi hienosti.  Harry ja Dudley olivat todella IC kumpainenkin ja tilanne sopi hyvin kirjojen antamaan kuvaan poikien välisestä suhteesta (en muuten edes kiinnittänyt mitään huomiota virpomisjuttuun ennen kuin luin nuo aikaisemmat kommentit, missä huomautettiin asiasta ^^)  Tuntematon rouva oli herttainen ja hoiti tilanteen todella hienosti. Odotin muuten koko ajan, että hän vilkuilisi Harryn salama-arpea kun kirjoissakin porukka tuntui koko ajan niin tekevän, mutta Harrylla taisi olla liikaa muuta ajateltavaa, jotta hän huomaisi sellaista.  Sait muuten todella tyylikkäästi mainittua rouvan taikasauvasta ilman että asia mitenkään hyppäsi silmille.  Tämä oli oikeasti aivan ihana fikki, kiitokset tästä!

[Scintilla]

Oi, tykkäsin todella paljon. Ihana idea tässä ficissä, ja erilainenhan tämä oli; suomalaiset pääsiäisperinteet eivät kai oikein sovi Englantiin (päätin kuitenkin heti ensimmäisen virpomismaininnan jälkeen unohtaa sen faktan ja nauttia mieluummin ficistä). Kuvailu oli hyvää, juuri tuollaista perussuomalaista pääsiäistä: märät kengät, koulussa tehty vitsa kädessä. Jotenkin samaistuin Harryyn täydellisesti, vaikka mun kokemukset palmusunnuntaista ovat yleensä olleet ihan iloisia.

Tietenkin tuli mieleen ensimmäinen Potter-kirja. Tuntuu, kuin olisi lukemassa vasta sen ensimmäisiä sivuja; taikuus on jokin hämärä asia, jota selvästi on, mutta Tylypahkasta ei vielä tietoakaan. Dudley oli hyvin samanhenkinen kuin kirjassakin, ja hah tuo parkukohtauksen harkitseminen nauratti. Mutta ehkä yksi parhaimmista asioista oli tuo tuntemattoman rouvan  taikasauva! Mahtavasti olit jättänyt sen tuollaiseksi sivuhuomautukseksi, joka oli selvästi esillä muttei kuitenkaan tavallaan ollut. Ja erittäin hyvä että jätit rouvan henkilöllisyyden mainitsematta, hahmo jäi näin mieleen pyörimään.

Kiitos paljon tästä, Picca ^^

[Violet Baudelaire]

Oi.
Alussa tuli ihan surku pikku-Harrya ja siinä vitsanrikkomiskohtauksessa melkein itketti.
Suurimman vaikutuksen taisi minuunkin tehdä tuo lapsenomainen tunnelma ja ote asioihin, vaikka angstia olikin vähän pohjavireenä, niin kuitenkin tästä jäi sellainen aurinkoinen fiilis, ettei tästä mennä kuin ylöspäin.
Minua ei kumma kyllä häirinnyt ollenkaan tuo, että Britanniassa tuskin virvotaan. Ehkä mielsin koko tapahtumat jotenkin Suomeen sijoittuviksi.
Viittaan pukeutunut täti oli loistava käännekohta (McGarmiwa tuli mieleen täälläkin).
Loppu oli suloinen, Harry sai syödä suklaansa rauhassa. Vaikka olikin vasta lapsi, niin ainakin itse sain Harrysta tosi älykkään vaikutelman.
Tästä tuli epälooginen kommentti, mutta tällä haavaa en taida parempaankaan pystyä, gomen.

~Violet kiittää

[Mullistus]

tämä oli jotenkin niin hellyyttävä... kyllä sinä osaat<3