Kirjoittaja Aihe: Hetken pysähdys (S)  (Luettu 1575 kertaa)

Niiskuneitixx

  • ***
  • Viestejä: 5
    • Kahvihetki
Hetken pysähdys (S)
« : 19.09.2014 00:01:08 »
Nimi: Hetken pysähdys
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Niiskuneitixx
Muuta: Ajatuksen virtaa

Istun hietikolla jalat ristissä ja katson merelle joka yrittää päästä jalkojeni kimppuun ja perääntyy ottaakseen vauhtia, mutta ei ihan vielä yletä. Kellahdan selälleni ja katson vaaleansinistä taivasta jonka linnut ylittävät uudestaan ja uudestaan, etsien tarvikkeita pesänsä rakentamiseen. Elämä menee armottomasti eteenpäin, enkä pysty sitä pysäyttämään. En voi pitää edes pientä hengähdys taukoa. Huokaisu karkaa luvatta huuliltani, mutta en jaksa torua sitä. Pääsköön vähällä tällä kertaa. Joku huutaa nimeäni rannan toisella puolella, mutta en jaksa nousta, niinpä esitän etten kuule.

Tunnen jotain kylmää jaloissani, meri syö minua. Syököön. Nostan laiskasti kättäni ja kohotan sen taivasta kohti. Miltäköhän tuntuisi olla lintu? Naurahdan. Kuinkakohan monta ihmistä onkaan ajatellut tuota samaa. Haaveileekohan linnut koskaan ihmisenä olemista? Tuskin. Ihmisenä olemisessa ei ole mitään mielenkiintoista jos osaa lentää.

Meri syö minua jo mahasta asti, kylmää. Kuinkakohan kauan vielä kestää että se syö minua kokonaan? Joku huutaa. En jaksa välittää. Suljen silmäni ja kuvittelen hetken aikaa että makaan jossakin muualla kun rannassa. Ajatukseni katkeaa pian, kun meri jälleen vyöryy luokseni. Se syö minua jo kaulaan asti. Ei enää kauaa.

Huokaisen, tälläkertaa tarkoituksellani. Lasken toisen käsivarteni laiskasti kasvojeni päälle. Kuulen lintujen laulua.

Kylmää. Meri söi minut.
« Viimeksi muokattu: 19.09.2014 00:09:53 kirjoittanut Niiskuneitixx »

hedge14

  • Tähtikavaltaja
  • ***
  • Viestejä: 386
Vs: Hetken pysähdys (S)
« Vastaus #1 : 26.09.2014 14:30:43 »
Hei!

Olen nyt pitkästä aikaa lueskelemassa originaalitekstejä ja tämä oli ensimmäinen, joka jaksoi kiinnittää huomioni. Olen aina tykännyt tunnelmakuvauksista, mutta minulla on paha tapa, että vain omani jaksavat kiinnostaa...

Siksi olikin tosi mukava huomata, että pidin tästä tekstistä. Minusta se on sopivan lyhyt ja oiken rajattu. Mitään ei jäänyt puuttumaan. Jotenkin kuvailu on arkista, mutta siinä on vastapainona tosi kivoja oivalluksia. Aina ei tarvitse (pidä) olla niin käsittämättömän yksityiskohtaista ja runollista kieltä. Se että meri "syö" , on ainoa asia mitä tämä teksti oikeastaan tarvitsee, kaikki muu olisi liikaa krumeluuria.

Ainoa asia, josta voin heittää kritiikkiä, on tekstin asettelu. Mutta jokaisella on kuitenkin oma makunsa, eikä se loppupelissä häirinnyt yhtään. :)

Kiitos lukukokemuksesta!
Sit back, no song is written, It’s nothing you thought of Yourself
It’s just a ghost, came unbidden
To this house