Kirjoittaja Aihe: Mä rakentaisin sulle suklaasta linnan, jos vain pyytäisit (Slice of life, fluff, OC5-haaste & S)  (Luettu 1442 kertaa)

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 998
  • Clara, my Clara
Nimi: Mä rakentaisin sulle suklaasta linnan, jos vain pyytäisit
Kirjoittaja: tirsu
Beta: pelkkä Word vaan…
Genre: Slice of life ja sivussa fluffya
Päähenkilö: Tyler ”Ty” Darvill
Ikäraja: S
Varoitukset:  No, eipä kai mitään muuta kuin, että käytän >>tällaisia>> merkkaamaan repliikkejä. Ne saattavat ensin vaikuttaa lukemiseen, mutta kun siihen tottuu, niin ei niitä enää huomaakaan.
Summary: Hän otti sieltä esille ison sydämenmallisen rasian, jonka hän oli hankkinut erikseen Mollya varten.
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Harry Potter maailma hahmoineen ja paikkoineen kuuluu J.K. Rowlingille, minä vain lainaan hänen upeita hahmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi).
Ty ja muutama muu hahmo on kuitenkin lähtöisin mun ylivilkkaasta mielikuvitksestani.
Haasteet: Original Character5
A/N: Aika monessa HP-ficissäni mainitaan Café Mia, siellä myynnissä olevat suklaakonvehdit, jotka ovat von Pilaiden makeistehtaan tuotteitta, ja suuri ja arvostettu velhoperhe von Pilai. Yhdessä ficissäni mainitaan von Pilaiden makeistehtaan nimikin, josta selviää että sen perustajiin kuuluu von Pilain lisäksi eräs toinen henkilö. Tästä toisesta henkilöstä ei koskaan ole ollut mitään muuta mainintaa kuin sukunimi yhden ainoan kerran.
Original Character5-haaste oli loistava syy vihdoin ja viimein luoda toiselle perustajalle sukunimen lisäksi etunimi ja persoona taustoineen. Ilman kyseistä haastetta hän ei olisi luultavastikaan koskaan nähnyt päivänvaloa, vaan olisi jäänyt pelkäksi sukunimeksi ilman sen suurempaa merkitystä.
Tämä ficci on Ty Darvillen ensiesiityminen, joka luultavasti saattaa joskus saada jatkoa jollain tapaa.
______________________________________________________________________________________

Mä rakentaisin sulle suklaasta linnan, jos vain pyytäisit

Ty ei ollut lähelläkään oleskeluhuonetta vaikka kello oli melkoisesti yli keskiyön ja ulkonaliikkumiskieltokin oli ollut jo voimassa miltei tunnin verran.

Hän seisoi vielä puhtaana hohtavan keittiön hellan ääressä lisäämässä raastemaiseksi raastamaansa kaakaovoita vesihaudekattilaan, jonka pohjalla kookosöljy oli jo sulamassa nestemäiseksi. Laskettuaan lautasen, jolla kaakaovoiraaste oli ollut, tiskipöydälle odottamaan Ty sekoitti varoen puulastalla kookosöljyä ja kaakaovoita sekaisin.

Hetken päästä Ty veti mustan essunsa taskusta ohuen mittarin ja kastoi sen varovasti yhteen kietoutuneiden rasvojen joukkoon mittaamaan, että lämpötila oli oikea. Tyytyväisesti hymisten hän sammutti levyn ja nosti kattilan työtasolla odottavan patalapun päälle.

Puhdistettuaan ja piilotettuaan mittarin jälleen essunsa taskuun Ty mittasi rasvojen joukkoon vaahterasiirappia.

Hetken huolellisen sekoittamisen jälkeen hän otti esille maistelulusikkansa ja kastoi sen puhdistusloitsulla puhdistetun kärjen massan. Hän vei lusikan suullensa ja maisteli massan makua. Vielä pikkuriikkinen lisäys vaahterasiirappia ja sitten se olisi täydellistä jauheiden lisäämistä varten.

Ty laski maistelulusikkansa tassille ja tarttui siirappipulloon. Lisättyään sitä vielä hieman joukkoon varovaisesti ja sekoitettuaan sen massaan kunnolla, hän meni eilispäivänä valmiiksi jauhamiensa mausteiden luokse. Hän tutkaili niitä tarkkaan ja kävi läpi mielessään olevaa listaa.

Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Ty oli (luvatta) koulun keittiössä valitsemassa mausteita luomuksiinsa. Niiden kuuden ja puolen (hän oli löytänyt sisäänkäynnin keittiöön vasta ensimmäisen vuoden lopussa) vuoden aikana hän oli ehtinyt livahtamaan keittiöön lukemattomia kertoja likaamaan kätensä.

Hän oli koko siihenastisen elämänsä aikana liannut kätensä mielellään tarttuviin taikinoihin, suklaamassoihin ja muihin. Hän nautti leipomisesta (ja toisinaan ruuankin tekemisestä, muttei niin paljon kuin leipomisesta) sielunsa kyllyydestä. Se sai hänet aina tuntemaan olonsa rentoutuneeksi, sillä ei ollut mitään väliä, mitä hän oli tekemässä: pullia, sämpylöitä, suklaakonvehteja…

Ty käytti aina, kun oli vain mahdollista, kaiken vapaa-aikansa herkkujen luomiseen. Kotona siihen oli huomattavasti enemmän aikaa kuin koulussa, mutta hän käytti saamansa tilaisuudet heti hyödyksi. Niin kuin juuri sillä hetkellä, kun hän lisäsi massan joukkoon vaniljaa ja appelsiinikukkaöljyä.

Hyräillen Ty alkoi sekoittaa massaa juoksevaksi käsivoimin. Sen olisi voinut tehdä myös tehosekoittimessa, mutta Ty vältteli sen käyttöä – muutenkin kuin suklaata valmistaessaan – niin kauan kuin vain oli mahdollista.  Hänestä se toi luomuksiin hivenen keinotekoista makua eikä hän halunnut luomuksistaan koskaan sellaisia. Hänen luomuksia nauttiessa tuli suussa tuntua raikas, täyteläinen maku, joka pursuaisi suurta rakkautta, välittämistä ja suloista ja lohduttavaa lämpöä. Jos luomuksesta ei maistaisi niitä, niin hän olisi epäonnistunut todella pahasti ja tuottanut syvän pettymyksen – sekä itselleen, että luomukselleen, että syöjälle.

Joistakin oli ehkä tyhmää ajatella niin, mutta Tysta rakkaudella tekeminen välittyi luomukseen ja vaikutti paljon lopputulokseen.

Sileä suklaamassa näytti juuri sellaiselta kuin pitikin. Tyytyväisyyttä huokuen Ty meni tuomiensa suklaamuottien luokse ja valitsi niistä sopivimman.

Varoen hän kaatoi suklaamassan tähden malliseen muottiin. Viimeisenkin suklaapisaran (nuolijan avustuksella) pudottua muottiin Ty puhdisti muotin reunuksille eksymään onnistuneet massat pois. Sen jälkeen hän vei täytetyn suklaamuotin kylmähuoneeseen jähmettymään.

Pyyhittyään käsiänsä toisiaan vasten Ty siivosi kattilan ja muut käyttämänsä välineet suureen tiskialtaaseen ja laski niiden päälle hieman haaleaa vettä. Ne saisivat liota siellä odottaen, että hän ehtisi pesemään ne.

Keittiön kello osoitti melkein kahta ja Tylla oli vielä monta suklaakonvehtia valmistamatta. Hänen olisi parempi ryhtyä ripeästi toisten satsin valmistamiseen, jos hän halusi kaiken olevan aamulla valmista.

~   ~   ~

Tiskiallas oli melkein ääriään myöten täynnä, kun Ty sulatti raastettua suklaavoita ja kookosöljyä viimeistä satsia varten. Hän oli käyttänyt vähemmän rasvoja kuin aikaisemmin, sillä hän halusi kyseisestä massasta kiinteämpää.

Hiki helmeili Tyn otsalla ja vasemmassa leukapielessä oli pieni suklaatahra, joka oli jähmettynyt satoja minuutteja sitten. Musta essukin oli saanut osansa tahroista, ja jos se olisi voinut, se olisi huutanut armoa ja pääsyä peseytymään.

Ty alkoi pikkuhiljaa tuntea olonsa väsyneeksi ja pieni osa hänestä kaipasi päästä sänkyyn vällyjen alle. Mutta hänellä ei ollut vielä mahdollisuutta käydä unten maille, hänellä oli vielä vaikka kuinka paljon tekemistä. Kun hän olisi saanut viimeisenkin satsin valmiiksi, hänen pitäisi vielä tiskata astiat ja puunata paikat, minkä jälkeen vuorossa olisi suklaiden pakkaaminen rasioihin.

Ne tehtyään hän olisi vasta valmis palaamaan Korpinkynnen torniin ja käymään makuulle.

Mittarin ilmoittaessa lämpötilan olevan juuri täsmällisesti oikea Ty sammutti levyn viimeistä kertaa ja siirsi vesihaudekattilan pöydälle, joka oli täynnä suklaatahroja, makuöljyjen pisaroita, murskattujen manteleiden jämiä ja ties mitä muuta.

Ty jakoi suklaamassan kahtia ja lisäsi toiseen pelkkää piparminttuöljyä ja toiseen kookoshiutaleita ja mulpereita.

Kookoksella ja kuivatulla mulperilla maustetusta massasta Ty pyöritti suklaapalloja, jotka hän kieritti vielä jäänsinisessä kristallisokerissa. Piparmintun makuisen suklaamassan hän kaapi pursotinpussiin ja varmoin ja syvälle pinttynein ottein hän pursotti kauniita suklaaruusuja.

Pursottaminen oli kuitenkin Tyn heikkous. Hän oli joutunut - ja joutui yhä – tekemään paljon töitä sen eteen, että hän sai pursutukset näyttämään luomuksien kruunuilta eikä kasalta linnunkakkaa.

Vaikka hän oli muutenkin tarkka luomuksiensa ulkonäöistä, pursutusten kanssa hän oli vielä tarkempi. Niiden piti onnistua täydellistäkin paremmin – jos sellainen nyt oli edes mahdollista.

Viimeisenkin suklaaruusun täyttäessä hänen omat korkeat vaatimukset Ty vei suklaapallot ja – ruusut kylmähuoneeseen, jossa oli jo joukko muita suklaakonvehteja. Oli tryffeleitä, ananakselta maistuvia suklaatähtiä, mansikoilta ja vadelmilta maistuvia suklaasydämiä, suussa sulavaa maitosuklaata, jonka täytteenä oli toffeeta, minttutahnalla täytettyjä ja tummasta suklaasta tehtyjä spiraaleja, jotka veisivät syöjänsä kielen mukanaan, valkosuklaasta tehtyjä sydämiä, joiden keskustana oli kirsikkamarmeladia ja suurehkoja nalleja, joiden tekemiseen oli käytetty tumma-, maito- ja valkosuklaata (maitosuklaasta tehtyyn sydämeen oli kaiverrettu ”my love”)…

Suljettuaan kylmähuoneen oven huolellisesti Ty kääntyi pursuilevan tiskialtaan puoleen. Hänen lihaksensa alkoivat olla väsymyksestä raskaat ja ne vaativat päästä lepäämään. Mutta tiskit oli pakko pestä. Ei niitä voinut vain siihen jättää.

Tai no. Olisihan ne voinut jättääkin, kyllähän kotitontut olisivat ne puhdistaneet. Ne olisivat olleet puhdistamassa niitä aina heti silloin, kun tiskiä olisi altaaseen ilmestynyt, mutta Ty oli ensitöikseen keittiön tultuaan kieltänyt niitä pesemästä astioita. Jos hän kerran astiat ja välineet sotkikin luomuksiaan luodessaan, niin hänen ne kuului tiskata ja laittaa paikoilleen. Se oli kokkaajan ja leipojan pyhä sääntö, jota tuli noudattaa. Muuten ei olisi mitään asiaa keittiöön.

Niinpä kotitontut olivat lopulta käyneet untenmaille ja jättäneet Tyn yksinään hääräämään koulun suureen keittiöön. Ja sitä varten hän nyt työnsi kätensä tiskialtaaseen ja aloitti hitaan tiskaustyön.

~  ~  ~
Ystävänpäivän aamu valkeni kylmänä ja kauniina.

Ty tuhisi omassa sängyssään poikittain – hän ei ollut jaksanut vaihtaa yövaatteita ylleen, kun hän lopulta oli saanut työnsä valmiiksi keittiössä. Hän ei ollut edes jaksanut vaivautua pesemään pois kasvoissaan olevaa suklaatahraa.

Herätyskello alkoi laulaa sillä seisomalla, kun isoviisari ponnahti kuutosen päälle saaden kellon näyttämään puolta kahdeksaa aamulla. Ärsyttävä ääni löysi tiensä Tyn tajuntaan ja ravisteli hänet törkeästi hereille.

Valittaen hän nosti raskaasti oikean kätensä hapuilemaan herätyskelloa ja sammuttamaan sen korvia särkevän ulinan. Taistellen vastaan halua jatkaa uniaan hän kampesi itsensä ylös sängystä ja suuntasi laahustavin askelin kylpyhuoneeseen.

Äärimmäisen kylmä vesi ryöppysi Tyn ylle saaden hänet kunnolla hereille ja virkistymään sen verran, että hän saattaisi hyvällä tuurilla jaksaa koko koulupäivän niin kuin yönsä kokonaan nukkunut henkilö.

Peseydyttyään Ty meni pukemaan yllensä koulupukunsa, minkä jälkeen hän riensi oleskeluhuoneen läpi käytäville, josta matka jatkui salavaivihkaa keittiölle.

Kotitontut hääräsivät aamiaisen kimpussa eikä niistä kovinkaan moni kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Pari kolme kotitonttua kysyi voisivatko ne olla avuksi, mutta Ty kieltäytyi ystävällisesti ja sanoi pärjäävänsä itse, sillä hän oli laittanut kaiken valmiiksi yöllä.

Keskikokoinen pahvilaatikko sylissään Ty luovi tiensä kohti Suurta salia. Hän oli loitsinut laatikkoon suurennusloitsun ja saanut niin pakattua kaikki konvehtirasiat sinne niin hyvin, ettei niistä yksikään ollut vaarassa tippua, murskaantua tai mitään muuta yhtä onnettomuusaltista.

Häntä vastaan tuli vain muutama kummitus, jotka vähemmän tai enemmän olivat uteliaita laatikosta ja sen sisällöstä. Kaikki hereillä olevat ja oleskeluhuoneistaan poistuneet suuntasivat nälkäisinä aamiaiselle eikä heitä paljoa käytävillä siis näkynyt.

Mutta kun Ty astui Suureen saliin, hänen luokseen ryntäsi kourallinen oppilaita. >> Ottakaa iisisti ja odottakaa hetki kiltisti. Minun täytyy laskea laatikko ensin alas ennen kuin voin antaa teille omanne. >>

Ty laski laatikon Korpinkynnen tupapöydälle ja kaivoi laatikon syvyyksiä. Hetken etsinnän jälkeen hän nosti esille pari kauniisti paketoitua rasiaa ja kohta ne saivat seurakseen muutaman rasian lisää.

Ty käännähti ympärilleen pörräävien koulutoveriensa puoleen hieroen hieman käsiään. >> No niin, kuka on ensimmäinen? >>
 >> Minä! >> kiharapäinen tyttö Luihuisen tuvasta huudahti ja ojensi hivenen tärisevää kättään.
 >> Kas tässä >>, Ty sanoi pienen hetken kuluttua ja ojensi rasian, joka sisälsi tytön tilaamia suklaita.  >> Hyvää ystävänpäivää! >>
 >> Kiitos >>, tyttö sanoi ääni innostusta pursuen.

Ty sujautti tytöltä saamansa rahat housujensa taskuun ja jatkoi rasioiden ojentelua oikeille ihmisille.

Vartin päästä hän oli jakanut melkein kaikki valmistamansa suklaat. Oppilasparvi hänen ympäriltään oli hävinnyt ja hän pääsi vihdoin istumaan paikallensa.

Juuri kun hän haukkasi palan paahtoleivästään, punahiuksinen ja pyöreäkasvoinen tyttö tuli hänen luokseen ja istahti hänen viereen.

>> Huomenta Ty! Nukuitko hyvin? >> tyttö suikkasi nopean suukon Tyn poskelle.
>> Huomenta Molly >>, Ty vastasi nielaistuaan. >> Kyllä, nukuin hyvin niin kauan kuin ehtisin. >>
>> Et kai valvonut koko yötä? >> Molly kysyi kasvot huolesta värittyen.
Ty pudisti päätään. >> En nyt ihan sentään. >>
Molly näytti epäileväiseltä. >> No… hyvä. >>

Ty nyökkäsi ja kaivoi pahvilaatikkoa, jonka oli nyt laskenut penkille. Hän otti sieltä esille ison sydämenmallisen rasian, jonka hän oli hankkinut erikseen Mollya varten.

>>Tässä on suklaasi >>, Ty sanoi ojentaessaan rasiaa.
>> Kiitos Ty! Kuinka kätevää, että paras ystäväni sattuu olemaan suklaakuningas >>, Molly hihkui.
>> No en nyt tiedä >>, Ty naurahti, >> mutta kiitos kehuista kuitenkin. Toivottavasti Arthur tykkää nallestaan ja tähdistään. >>
>> Aivan varmasti! Hän on yhtä heikkona suklaisiisi kuin minäkin >>, Molly vakuutti. >> Menen nyt viemään tämän hänelle! >>
>> Pitäkää hauskaa >>, Ty sanoi ja katsoi sitten, kun Molly palasi takaisin Rohkelikon tupapöytään.

Nähtyään ystävänsä punastellen antavan sydänrasian Arthurille Ty kääntyi takaisin aamiaisensa puoleen.

Hän oli juuri lopettelemassa syömistään, kun pimeyden voimilta suojautumisen opettaja marssi hänen luokseen.

>> Huomenta herra Darvill >>, professori sanoi. >> Sinun luonasi on riittänyt kävijöitä. >>
>> Niin, ystävänpäivä on sellaista >>, Ty myönsi.
>> Niinhän se taitaa olla >>, professori totesi. >> No kuitenkin… >>
>> Professori huolii turhia, on minulla hänenkin suklaansa >>, Ty sanoi ja ojensi toiseksi viimeisen rasian laatikosta.
>> Kiitos paljon, Darvill – tässä on kai oikea summa? >> professori sanoi kiitollisena.
>> Joo, kyllä on. Hyvää ystävänpäivää vain professorille, toivottavasti on onni myötä >>, Ty toivotti.
>> Darvill! >> professori nuhteli, mutta hymyili enempi tyytyväisenä.

Ty virnisti leveästi ja nousi ylös paikaltaan. Hän nappasi pahvilaatikon syvyyksistä viimeisen rasian ja meni sen kanssa Korpinkynnen pöydän toiseen päähän (siihen, joka oli opettajien pöydän lähettyvillä), jossa sillä kertaa vihreäpäinen Eli istui keskustelemassa Ryderin kanssa.

>> Huomenta >>, Ty sanoi tultuaan kaksikon tykö.
>> Ai Ty, hei >>, Eli sanoi.
>> Minulla olisi sinun suklaasi… >> Ty näytti kädessään olevaa rasiaa.
>> Niinkö? Mahtavaa! >> Eli sanoi ja kaappasi rasian itselleen.
>> Toivottavasti pidät niistä >>, Ty lausahti.

Eli ei sanonut mitään, työnsi vain rasian reppuunsa. Tyta silmät viirullaan katsova Ryder tönäisi kaveriaan käsivarteen ja rykäisi merkittävästi.

>> Mitä? Ai! >> Eli kurtisti kulmiaan ennen kuin loi kasvoilleen koko huoneen valaisevan hymyn. >> Kiitos paljon, Ty! Olet huippu, kun teit nämä. >>
>> Eipä kestä >>, Ty sanoi. >> Minä tästä… Joo moi. >>

Ryder nyökkäsi Tylle, mutta Eli ei kiinnittänyt häneen enää mitään huomiota.

Ty käännähti paikoillaan ja meni hakemaan pahvilaatikkonsa. Hän huokaisi ja haroi tummia hiuksiaan.

Hän tekisi Elille linnan suklaasta, jos tämä vain pyytäisi. Hän olisi valmis tekemään Elille mitä tahansa, jos tämä vain pyytäisi.

Ty oli ehtinyt Suuren salin ulkopuolelle, kun hänen nimeään huudettiin. Hän pysähtyi ja kääntyi ympäri, kun Ryder hölkkäsi hänen luoksensa.

>> Hei >>, Ryder sanoi ja puhalsi kastanjanruskeita suortuvia pois otsaltaan. >> Ei sinulla sattuisi olemaan vielä suklaata? Ylijäämää tai jotain? En ole nirso. >>
Ty kurtisti kulmiaan hitusen yllättyneenä. >> No, tuota… Ei minulla periaatteessa ole kuin… >>
>> Olen valmis pulittamaan mitä vain, että myisit sen minulle >>, Ryder aneli.
Ty huokaisi. >> Olkoot. Saat sen. Se on keittiössä, joten minun on haettava se sieltä. >>
>> Voin tulla mukaasi >>, Ryder sanoi.
>> Ai, okei >>, Ty sanoi.

He kulkivat hiljaisuuden vallitessa välillään kohti keittiötä.

Tyn kantama tyhjä laatikko sai enemmän huomiota osakseen sillä kertaa. Pari uteliasta kysyikin mitä hänellä oli siellä. Heidän kasvoilleen kohosi jokseenkin pettynyt ilme, kun Ty selitti laatikon olevan tyhjä.

>> Odota tässä, tulen kohta takaisin >>, Ty sanoi, kun he viimein tulivat keittiön edustalle.
>> Okei >>, Ryder sanoi ja tunki kätensä housujensa taskuun.

Ty kutitti taulun päärynää, joka muuttui iloisesti nauraen ovenkahvaksi. Ty avasi oven ja kipusi sisälle ja kävi jättämässä pahvilaatikon nurkkaukseen, jossa oli muitakin pahvilaatikoita.

Purettuaan laatikon suurennusloitsun Ty meni hakemaan kylmiöön jättämänsä pienen rasian – se oli suunnilleen sormusrasian kokoinen. Sen sisällä oli maitosuklaasta tehty pisara, johon oli kaiverrettu koristeellisia koukeroita. Suklaan täytteeksi hän oli laittanut sitruunavaniljakreemiä.

Hän oli aikonut jättää sen itselleen nauttivaksi tuntien jälkeen. Vähän niin kuin palkkioksi öisestä ahertamisestaan.

Mutta nyt hän antaisikin sen Ryderille, joka oli vähän (eikä vain vähän) myöhäisherännyt, ja jäisi itse kokonaan ilman. Asiakastyytyväisyys (jos niin nyt voisi edes sanoa) oli hänelle kuitenkin tärkeää ja koska hänellä oli vielä yksi suklaa jäljellä, hän voisi tehdä hyvän työn ja pelastaa Ryderin ystävänpäivän.

Ryder nojasi seinään ja tuijotti kattoa, kun Ty astui keittiöstä ulos. >> Tässä tämä nyt olisi. Siinä on vain yksi suklaakonvehti, jossa on sitruunavaniljakreemi täyte. >>
>> Oh, kiitos paljon! Sinä olet huippu tyyppi, Ty >>, Ryder sanoi silminnähden ilahtuneena. >> Mitä olen velkaa? >>
>> Et mitään, saat sen ilmaiseksi >>, Ty totesi.
>> Älä nyt hulluja puhu >>, Ryder sanoi ja kaivoi ensin housujensa taskuja, sitten olkalaukkuaan. >> Kas tässä! Nyt minun pitää rientää. Moi! >>

Ty katsoi juoksujalkaa poistuvan Ryderin perään hetken ennen kuin siirsi viskinväristen silmiensä katseen käteensä. Hänen kämmenellään lepäsi viisi kaljuunaa ja yksi hopeasirppi.

Ohhoh.
~  ~  ~

Neljältä viimeinenkin tunti oli ohitse ja Ty laahasi väsymyksestä raskaita jalkojaan. Hän aikoi suunnata suoraan Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen ja käydä nukkumaan. Hän ei todellakaan jaksaisi mennä päivälliselle.

Oli ollut melkoinen ihme, ettei hän ollut nukahtanut viimeisellä tunnilla. Se oli ollut työn ja tuskan takana, että Ty oli pystynyt estämään itseään sulkemasta silmiään ja nukahtamasta.

Nyt hän halusi vain päästä omaan sänkyynsä ja nukkua rauhassa huomisaamuun asti. Sillä ei olisi mitään väliä, vaikka häneltä menisi loput ystävänpäivästä ohitse. Kyseisellä päivällä ei ollut mitään väliä sinkulle.

Äkisti joku tarttui Tyta olkapäästä säpsäyttäen hänet niin pahemman kerran.

>> Rauha, rauha >>, käheä ääni totesi hivenen huvittuneena.

Ty käännähti kohtaamaan puhujan ja yllättyi. Hänen edessään seisoi pitkänhuiskea ja mustapäinen Rob von Pilai, jonka kaavun etumuksessa, juuri Rohkelikon tuvan vaakunan vieressä, komeili johtajaoppilaan merkki. Mitä asiaa tällä mahtaisi olla hänelle?

>>Sinähän olet Ty? Ty Darvill? >> von Pilai kysyi.
Ty nyökkäsi. >> Joo, olen minä. >>
>> Minä olen Rob von Pilai ja, kuten varmaan tiedätkin, minä valmistun tänä vuonna >>, von Pilai sanoi. >> Ja sinä taidat valmistua myös? >>
>> Kyllä, kyllä valmistun >>, Ty myönsi.
>> Se on hyvä >>, von Pilai totesi. >> Ennen kuin menen asiani ytimeen, minun on sanottava juttu tai pari. >>
>> Ai. >> Ty epäili näyttävänsä hölmistyneeltä.
>> Sain tänään ensimmäistä kertaa maistaa sinun tekemääsi suklaata, vaikka olet kuulemma jo kolmannesta vuodesta asti jakanut – tai myynyt – suklaitasi ja leivonnaisiasi, enkä ymmärrä miksi en ole saanut niitä aikaisemmin käsiini. No mutta kuitenkin >>, von Pilai sanoi. >> Suklaasi oli oikein hyvä, voisi miltei sanoa, että suurenmoista. Se oli täyteläistä, raikkaan kirpeää, että suloisen makeaa. Pidin maun lisäksi paljon sen ulkonäöstä, se hipoi melkein täydellisyyttä. Pinnan koristekaiverrukset olivat ilahduttavan yksityiskohtaisia ja silmiä hiveleviä. >>

Nyt Ty tiesi näyttävänsä aivan varmasti hölmistyneeltä. Sen lisäksi hänen poskia alkoi kuumottaa äkillisesti, mikä oli kummallista, sillä hän oli aikaisemminkin saanut kehuja luomuksistaan. Muttei koskaan noin vuolaita.

>> Tuota… Kiitos paljon >>, Ty sanoi.
von Pilai heilautti kättään. >> Eipä kestä. En tiedä, että tiedätkö sinä, mutta olen itse ollut kiinnostunut suklaista ja sen valmistamisesta, ja että olen työskennellyt monena kesänä eräässä suositussa jästien makeisyrityksessä. Minulla on, vaikka itse sanonkin, paljon tietoa ja taitoa suklaan tekemisessä. >>
>> Ai jaa. En tiennytkään >>, Ty totesi, kun ei keksinyt mitä muutakaan sanoisi.
>> Niin… No, olen tässä muutaman vuoden suunnitellut, että valmistuttuani perustaisin oman pikku yrityksen, jossa tehtäisiin suklaata – ainakin ensi alkuun pelkästään suklaata. Ja nyt, kun olen kaverisi ansiosta saanut suklaatasi käsiini, minä ajattelin, että kiinnostaisiko sinua yhteistyö kanssani? >>

Ty räpsytteli silmiään. Hänellä alkoi lyödä tyhjää.

Rob von Pilai, jota hän ei tuntenut kuin pintapuolisin, tarjosi hänelle unelmaa, josta hän oli haaveillut lapsesta asti? Oliko se todellisuutta?

Ei. Hän oli sittenkin nukahtanut viimeisellä tunnilla. Se oli ainoa järkevä selitys tälle. Sillä kuka muka maistettuaan kerran jonkun (lue yhtä kuin tuntemattoman) tekemää suklaata pyytäisi tätä mukaan yrityksen perustamiseen?

Ei kukaan. Juuri niin, unta kaikki tyynni.

Ty nipisti itseään huomaamattomasti käsivarresta. Se teki kipeää. Hän siis oli hereillä.

Oliko tämä totisinta totta? Vai sittenkin julmaa pilaa?

>> Öh, oletko tosissasi? >> Ty sai lopulta suunsa auki ja sanat muodostamaan kunnollisia lauseita.
von Pilai nyökkäsi. >> Toki. En koskaan pilaile näin tärkeiden asioiden kanssa. Suklaan tekeminen on elämäni. >>
>> Niin minunkin >>, Ty totesi vakavana. >> Tuota, kuka minun suklaatani sinulle antoi? Molly? Vai Eli? >>
>> Hmm? Ei kumpikaan heistä. Ryder Macken, joka asuu naapurissani, toi minulle tänään suklaatasi, kun olimme PVS-tunnilla >>, von Pilai sanoi. >> Hän kehui sinut aika lailla maasta taivaisiin ja tuskin syyttä. >>
 >> Ai. >> Ty oli jälleen sanaton.

Sitäkö varten Ryder oli halunnut palavasti ostaa hänen viimeisen suklaansa? Mutta, miksi ihmeessä? He eivät olleet mitenkään erityisesti tekemisessä keskenään. Joten, miksi Ryder oli tehnyt niin?

No, oli miten oli, hänen täytyisi kiittää Ryderiä. Ilman tätä hän ei olisi saanut tällaista mahdollisuutta, oli tämän syy sitten mikä tahansa.

>> Joten, miten on? >> von Pilai kysyi. >> Kiinnostaisiko sinua yhteistyö? Olisitko valmis perustamaan yrityksen kanssani? >>
Ty ei jäänyt harkitsemaan vastaustaan. >> Kyllä kiinnostaa! Jos vain huolit, niin minä olen valmis! >>
>> Sepä hienoa >>, von Pilai sanoi mielissään.

Mustapää ojensi kätensä ja Ty tarttui siihen innostuneena. Hänen väsymyksensä oli äkkiä tiessään ja hän oli täynnä intoa. Hänen unelmansa olisi toteutumassa! Se oli uskomatonta!

>> Tästä alkaa varmasti upea yhteistyökumppanuus – ja ystävyys >>, von Pilai sanoi hymyillen leveästi.
>> Toivon todella niin >>, Ty sanoi.

Uskomatonta. Sitä se tosiaankin oli.

Ja todellista, hän ei nähnyt unta. Siitä oli todisteena tuore mustelman hänen vasemmassa käsivarressaan.

« Viimeksi muokattu: 25.12.2015 11:56:39 kirjoittanut tirsu »
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

räiskeperäinen sisulisko

  • kamelikuiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 238
Mää tahdon naimisiin Tyn kanssa ;D Suklaaataaaaaaaaaa<3

Tässä yhdistyy monta asiaa joista pidän. Suklaa, Tylypahka, ah niin sydäntä särkevä yksipuolinen rakkaus. Täydellistä kuin nuo Tyn tekemät suklaat.

Ehkä suklaan valmistuksesta kerrottiin liian pitkäveteisesti, ensin hän lisäsi sitä ja tätä ja sitten teki tätä ja jne. Mutta se olikin ainoa ongelma. Ai niin, toki tätä lukiessa tuli kamala makeannälkä eikä suklaata ole käden ulottuvilla. Nyyh.

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 998
  • Clara, my Clara
Kiitos kommentistasi, räiskeperäinen sisulisko! :) Kiva kuulla, että pidit tästä. Ja siitä vain äkkiä Tyta iskemään, kun hän vielä vapaalla jalalla näyttää olevan.  ;)

Koetin kyllä välttään suklaan valmistus-kohtauksia kirjoittaessani, ettei siinä kävisi noin. Mutta niin siinä sitten vain näyttävästi kävi, kun innostuin kirjoittamaan siitä valmistusprosessista. Hups!  ::) Ensi kerralla täytyy koettaa vaan vielä enempi.

Rupesi kyllä itselläkin tekemään suklaata mieli, kun tätä kirjoittelin, joten ymmärrän täysin sen tunteen kun suklaata ei ole lähettyvillä. Kerran oli pakko vain mennä itse tekemään suklaata, jotta makeannälkä jätti rauhaan. :)

Kiitokset vielä kerran piristävästä kommentistasi!   :-*

-tirsu
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor