Ruutupaitoja, maustepähkinöitä ja indigonsinisiä haaveita | K-11 | slash, hömppädraama | raapalesarja 100/100

[Sokerisiipi]

Nimi: Ruutupaitoja, maustepähkinöitä ja indigonsinisiä haaveita
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: Max. K-11
Tyylilaji: slice of life, draama, slash, fluffypuffy
Paritus: Eetu/Jooa
Disclaimer: Kaikki minun. Älä käytä ilman lupaa.
Haasteet: Spurttiraapale III, Vuosi raapalehtien IV & V, Sana/kuva/lause10, Ficlet300 ja Fluffy10

A/N: 10.2.2016. Tämä on pikkuisen käsiin räjähtänyt projekti. Alunperin aioin tehdä (muistaakseni, siitä on kuitenkin jo yli vuosi, who knows, mitä ajattelin silloin) tätä vain spurttiin, mutta en malttanut lopettaa. 50. osan kohdallakaan ei tuntunut siltä, että olisin kertonut kaiken haluamani. Mitä enemmän tämä kasvoi, sitä tärkeämmäksi se tuli. Rakastuin vain hahmoihin. Toivottavasti joku muukin rakastuu :3

1. Mä ny sulle valehtelis
S
draama
sanalla kyyhkynen
300 sanaa

Eetu

Jooasta ei koskaan tiennyt, mitä sillä oli mielessään. Se oli suoraan sanottuna vähän pimeä jätkä, levoton ja hullu. Sen pää oli täynnä merkillisiä ajatuksia, joiden merkitystä miettimällä saattoi nyrjäyttää omat aivonsa. En ollut ikinä tavannut ketään sen kaltaista. Se oli ihan hyvä. En uskonut, että kenenkään elämään mahtui kuin yksi Jooan kaltainen tyyppi.

”Moikka, Eetu!” se hihkaisi, kun avasin oven syyskuiseen iltapäivään, sateiseen ja ruskanharmaaseen. Jooan hassunväriset silmät loistivat ja olkapäällä keikkui puukahvainen, indigonsininen sateenvarjo. ”Lähekkö mun kaa kävelylle?”

”Ai sateeseen?” kysyä töksäytin. Jooa virnisti puolittain ja naputti sateenvarjon kahvaa vastaukseksi. Pudistin päätäni.

”En omista.”

Jooan silmät suurenivat yliluonnollisen suuriksi ja pelkäsin niiden pullahtavan sen poskille.

”Jätkä!” se järkyttyi. ”Takki päälle ja kengät jalkaan. Nyt ostetaan sulle sateenvarjo.”

Jooa kutsui itsensä sisälle ja alistuneena sen tämänpäiväiseen päähänpistoon, aloin pukeutua. Samalla Jooa höpötti kaikkea mahdollista sen päivästä ja kissasta – Pahvilaatikosta. Kuuntelin puolella korvalla. Olin asettelemassa hiuksiani, kun Jooa tarttui mua käsikynkästä ja veti perässään ulos.

”Mitä sun sateenvarjoille on tapahtunut?” se kysyi, kun me käännyttiin puiston puolelle.

”Menivät rikki”, totesin ja katsoin syksyn lämmintä väriloistoa. Tihuttavasta sateesta huolimatta oli aika miellyttävä sää, kaunista ja jotenkin utumaista. Pisarat ropisivat kotoisasti Jooan sateenvarjoa vasten ja meidän kengät läiskyi märkää maata tallatessaan. Jooa puhui ja mä kuuntelin nauttien sen äänen vaihtelevuudesta ja eloisuudesta. Jumankauta kun se osasi puhua suomea kauniimmin kuin kukaan muu.

”Katso, kyyhkyjä!” Jooa huudahti äkisti ja osoitti tavallisia rumia kaupunkipuluja.

”Ne on vittu puluja”, huomautin.

”Ei pulu ole mikään laji”, Jooa valisti mua. ”Noi voisi opettaa viemään kirjeitäkin!”

”Nyt kyllä kusetat”, tuhahdin. Odotin sen alkavan paasata lisää. Sen sijaan se sanoikin jotain ihan muuta lyöden mut ällikällä.

”Sä oot ainoa ihminen, jota en ikinä kuseta”, Jooa vastasi yllättävän totisena. Mun teki mieli kysyä mitä se tarkoitti, mutta jotenkin oli kivempi vaan hymyillä, antaa sanojen lämmittää ja kävellä eteenpäin saman sateenvarjon alla.

[Sokerisiipi]

2. Huvikumpu
S
Draama
300 sanaa

Jooa

Hukkasin Eetun suunnilleen heti, kun me astuttiin sisälle. En haluaisi myöntää sitä, mutta mä kyllä unohdin sen olemassaolon saman tien, kun näin sen hylkiötavaroiden paratiisin. Kirpparit olivat vain niin sairaan mielenkiintoisia ja niitä oli pakko päästä tutkimaan viis seurasta. En kuitenkaan tosissani tuntenut huonoa omatuntoa. Kyllä mä sen vielä löytäisin ja jos en, mun tarvitsi vain lisätä vähän volyymia, niin johan mun poju tulisi juosten takaisin välttyäkseen julkiselta nolaukselta. Taktiikkaa oli kokeiltu onnistunein tuloksin ja mustelma käsivarressa oli vain pieni miinus.

Tila oli iso ja hyllyjä monta riviä. Olisin voinut viettää siellä vaikka koko päivän tutkimassa ihmiselämistä irti leikattuja palasia, joille oli asetettu hinnat. Kummallista, että kerran niin innolla haalituista esineistä tulikin eräänä päivänä tarpeettomia ja ne roudattiin tänne odottelemaan, että joku kekseliäs sielu antaisi niille uuden tarkoituksen. Kirppareiden perusidea oli mun mielestä todella kaunis, mutta kyllä se kannatti taloudellisestakin näkökulmasta. Täysin kelvollisten tavaroiden heittäminen roskiin oli anteeksiantamatonta tuhlausta eikä edes dyykkareita ollut tarpeeksi tehdäkseen typerien ihmisten päähänpistoista vähemmän typeriä.

Edullisista hinnoista huolimatta mun harvemmin teki mieli ostaa mitään. Olin siellä nauttiakseni kirppareiden nostalgisesta ilmapiiristä, menneiden aikojen kiinteistä todisteista ja söpöistä paloista kulttuurihistoriaa. Jos mä olisin ottanut esiin lompakon, olisin varmana vienyt kotiin kuorma-autollisen tavaraa eikä mun tämänhetkinen asumismuoto oikein sallinut moista hamstraamista. Ehkä sitten joskus, kun ostaisin oman Huvikummun ja istuisin piippu suussa kuistin kiikkustuolissa, olisi aikaa ja tilaa sisustaa kämppä juuri niin sekalaiseksi kun halusin. Iso puutarha kuului pakettiin. Siellä olisi omenapuita, viinimarjapensaita sekä pieni mansikka- ja perunamaa.

Haavekuva oli kieltämättä aika herttainen ja kodikas, mutta sieltä puuttui jotain tärkeää. Joku, jonka kanssa jakaa se kaikki. Mä tunsin roppakaupalla erilaisia ihmisiä, koska mulla oli tapana sinkoilla sinne tänne. Eetu usein vitsailikin, että tunsin joka toisen vastaantulijan. Ehkä tunsinkin, mutta mulle tärkeimmät pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Miettimättä oliko se surullista vai ei, hylkäsin materian ja suunnistin etsimään Eetua.

3. Iskuja puolin ja toisin
S
Draama
sanalla kallis
300 sanaa

Jooa

Löysin sen juttelemasta jonkun pyylevän naisihmisen kanssa päivystävän kirpparipöydän edestä. Naisen pöytää vasten nojasi erilaisia sateenvarjoja, mutta Eetu ei vaikuttanut kiinnostuneelta vaan pikemminkin närkästyneeltä. Kuulosti siltä kuin se olisi väitellyt naisen kanssa.

”Mitä hittoa? Sä pyydät sun rojusta selvää ylihintaa”, Eetu ärähti. Nainen suipisteli suutaan ja katsoi Eetua kuin jotakin vastenmielistä räkänokkaa.

”Eihän hyväkuntoisia esineitä ilmaiseksi anneta”, nainen äyskähti. ”Ja ihan laatumerkkejä ovat…”

”Sä taidat olla vähän väärässä paikassa kaupittelemassa noita sun ”laatumerkkejä”, sanonpahan vaan”, Eetu tuhahti.

”Jaa, olitko sinä sitten joku köyhä vai?” nainen ilkkui. Eetu ei liikkunut tai näyttänyt reagoivan naisen kommenttiin mitenkään, mutta vilkaisu sen sinisiin silmiin ja tiesin siihen osuneen ja lujaa. Sen sisällä kuohui, kirvelsi ja sattui. Mä näin punaista ja tungin itseni niiden väliin.

”Päivää!” kailotin ja iskin kämmeneni niin lujaa naisen myyntipöytään, että pamahti. Nainen inahti ja perääntyi pelästyneenä, mikä oli sille ihan oikein. Nojauduin lähemmäs ja katsoin sitä silmiin. ”Ikävä tiedottaa, mutta mun kaverilla on erittäin hyvä pointti. Sun tuotteiden hintaluokittelu on päin prinkkalaa ja sä tuotat sillä tappiota ainoastaan itsellesi. Pöydän pitäminen maksaa kolkytviisi euroa viikolta eli noin sataneljäkymppiä kuukaudessa ja kirppis ottaa vielä sun ansiosummastakin välistä. Kirpparille ei tulla tekemään mitään parinkympin ostoksia vaan hintaluokka on huomattavasti alle viidentoista euron. Ole siis hyvä ja painu muualle kiskurihintojesi kanssa. Täältä sulta ei kukaan osta yhtikäs mitään.”
 
Mun isku osui ja upposi. Kostein silmin nainen yritti sanoa jotain vastaukseksi, mutta mä en enää kuunnellut tai välittänyt. Mun suuttumus oli ehtynyt.

”Mä näin sateenvarjoja pari hyllyä taaempana”, kerroin Eetulle puhuen taas normaalilla, kepeällä äänensävyllä. ”Niiden hinnat olivat oikein edullisia.”

”Jooa, ei sun olisi tarvinnut”, Eetu mumisi mulle, kun me käveltiin rintarinnan hyllyjen välissä. ”Se oli vaan joku törppö.”

”Kyllä törpöilläkin pitäisi olla käytöstapoja”, tuhahdin. ”Saipahan opetuksen.”

Eetu ei voinut muuta kuin hymyillä ja sen suloiset hymykuopat saivat mut taas ajattelemaan kiikkustuolia ja omenapuita.

[Sokerisiipi]

A/N: Kauheeta, kun ei voi kirjoittaa vain yhtä raapaletta vaan toinenkin, että ois haasteen sanalistan mukainen Olen haasteiden kanssa nipottava perfektionisti, mutta eteneepähän tarina johonkin suuntaan. Toisen tulen sujauttamaan tänne ennen keskiyötä (toivon mukaan)

4. Immuuni flirtille, vaan ei pähkinöille
S
Draama
300 sanaa

Eetu

”Kävele nopeasti”, Jooa supisi mun korvaan. ”Mitä ikinä teetkin, älä katso vasemmalle. Vaikka katu katoaisi jalkojen alta, älä vilkaisekaan sinne suuntaan.”

Yritin parhaani ja tiirailin sen sijaan muita kauppoja, josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista katsottavaa, mutta näin vain kiinteistövälitystoimistoja, kukkakaupan ja homssuisen sekatavaramyymälän. Silmät alkoivat nykiä ja pää kääntyä, vaikka kuinka pinnistelin. Vähän matkaa vielä, muutama askel ja vaara olisi ohi.

”Tuutko mun luo kahville?” ehdotin Jooalle, kun en parempaakaan keksinyt. Se ei vastannut, koska oli itse antautunut kiusaukselle ja kääntänyt päätään.

En yrittänyt estää vaan käännyin itsekin. Kadulta näki valikoiman: äärettömän määrän muovibokseja kauhoineen ja niiden päällä vararikkoon johtavat laminoidut hintalaput. Saatoin jo kuulla paperipussin rapinan. Avuttomina mä ja Jooa seistiin liikkeen edessä ja oven avautuessa syntisen herkullinen, uunipaahdettujen pähkinöiden tuoksu sai meidät huokaamaan.

”Vielä voidaan juosta”, yritin kerätä itsehillintäni rippeet, vaikka me oltiin jo ovella.

”Eikä voida”, Jooa mumisi. ”Mulla herahti vesi jo kielelle. Himoan näitä koko loppuviikon, jos en saa pussillista nyt justiinsa.”

Sen sanoissa oli kantapään kautta opittu totuus, jota ei käynyt kieltäminen.

”Niiden pitäisi muuttaa nimensä”, mä nurisin paperipussia avatessani. ”Punnitse ja Tuhlaa!”

Jooa hymisi mun sanoille ja me tehtiin kärsimyksestämme pikainen loppu. Yritin olla maltillinen ja ottaa vain vähän, mutta ei se koskaan onnistunut. Valikoima oli liian pirullisesti suunniteltu, niin paljon kaikkea hyvää. Ollapa vielä teinikakara ja rakastaa irttareita eikä maustepähkinöitä. Hintaluokka ei vielä silloin ollut ollut aivan näin murskaava.

Pari boksia tuonnempana Jooa jutteli vakkarimyyjän, Kertun, kanssa, joka oli yrittänyt herätellä sen mielenkiintoa niin kauan kuin jaksoin muistaa. Parhaillaan se kehui Jooan leijonanvaaleaa tukkaa, joka se piti pikkuruisella nutturalla ja yritti arvailla sen vaikeaselkoista silmienväriä. Kerttu oli nätti tyttö, teentuoksuinen ja hyväntuulinen, mutta Jooa tuntui olevan immuuni kaikenlaiselle flirttailulle. Se katsoi Kerttua kuin ketä tahansa muuta sen hyvänpäiväntuttua, ystävällisesti, mutta sen silmistä puuttui aito kiinnostuksen pilke.

Mua Jooa ei koskaan katsonut sillä tavalla.

[Wisteria]

Kylläpä sulta nopeasti tulee näitä raapaleita! Eilen eksyin lukemaan tuon ensimmäisen ja tänään huomasin noita tulleen kolme lisää. Ja kerta suunnittelet vielä yhden sujauttamista tänään, voi että! Pakko vaan ihmetellä, mistä kaiken tuon inspiraation onnistut löytämään? Varsinkin, kun vielä mainitsit tämän syntyneen lähes tyhjästä.

Olenkin muistaakseni pariin kertaan jo kommentoinut sun tekstejä ja pitänyt niistä, enkä tämänkään kohdalla joutunut pettymään. Tykkään kovasti kirjoitustyylistäsi ja varsinkin tuosta puhekielisyydestä, jota sujauttelet sinne tänne ilman, että sitä on liikaa. Oikeastaan, kaikki tässä tekstissäsi tuntuu toimivan.

Tykästyin Jooaan ja Eetuun jo tuon ensimmäisen raapaleen kohdalla, jossa varsinkin Jooan persoona tulee hyvin esille. Eetusta et olekaan niin paljon vielä kertonut, paljastuuhan hänestä lisää tulevaisuudessa? Myös poikien suhde jää hieman auki, eikä mulle ainakaan vielä ole avautunut, että ovatko he toistaiseksi vain kavereita vai mitä on meneillään. Noh, alussahan tämä vasta (kai?) on, joten varmaan tulevaisuudessa alkaa enemmän heistä selvitä?

Sun henkilöhahmoissa on näidenkin poikien kohdalla jotain hämmästyttävän aitoa, ja ovathan he nyt niin suloisiakin että voi apua. Myös kaikki pienet juonenkäänteet, lausahdukset ja oivallukset ovat kivan mielikuvituksellisia, kuten vaikka tuo 'Punnitse ja tuhlaa'-juttu ja sateenvarjon osto. Sun tekstejäsi on aina mukava lukea.

Kiitos tähänastisesta, jään odotelemaan jatkoa,
- Wisteria

[Sokerisiipi]

Wisteria: Oi kommentti! <3 No juu, tällä hetkellä olen aivan erityisen inspiroitunut ^^ Näistä pojista vain keksii juttua koko ajan ja kun nuo haasteetkin pyörii, niin jokapäiväiseltä päivitykseltä ei voi välttyä. Vähän kyllä pelkäsin, että tänne eksyvät eivät jaksa pysyä perässä... Hii, kiva kuulla, että pidit! Olin tosiaan vähän huolissani, että vaikuttavatko he pintapuolisilta, koska syvälliseen suunnitteluun ei ollut aikaa (nythän he ovat jo vakiintuneet jollain tavalla) mutta jee, homma toimii! :3 Juu, ilman muuta! Eetusta paljastuu vielä vaikka mitä. Ja suhteen epämääräisyys on tahallista. Se alkaa selvitä sitten hiljalleen Juu, alussa on. Osien määristä ei ole mitään hajua, mutta kyllä yli kymmenen varmasti mennään. Awws, voi kiitos. Ihanaa, että ilmoittelit itsestäsi ja kiitos kommentista!

A/N: Perkule. Halusin kuvailla Eetun ulkonäköä tässä raapaleessa, mutta ei sitten onnistunutkaan vielä tässä osassa. Muutenkaan niiden ulkomuodosta ei ole hirveästi kerrottu. Toivon, ettei se ketään hirveästi häiritse. Sen aika tulee kyllä. He ovat hyvin muotoutuneet päässäni, joten siitäkään ei ole kyse.

5. Mikä moraali?
S
Draama
sanalla vaarallinen
300 sanaa

Jooa

”Huupsista”, naurahdin, kun lasit meinasivat särkyä sirpaleiksi, mutta ehdin saada niistä sormenpäilläni otteen. Eetu henkäisi ja mulkoili mua, kun virnuilin sille vailla huolen häivää. Tiesin aiheuttavani sille turhaa stressiä häsläämiselläni, mutta oli vaikeaa vain istua. Halusin auttaa ja organisoida kahvikutsuja – ainahan sitä järjestellä sai, oli paikalla sitten vain me kaksi, vaikka mun kaveri siitä hermostuisikin. En mä koskaan pahalla.

Eetun keittiö oli aika pieni, mutta kodikas. Tunsin sen paremmin kuin oman keittiöni, koska – kummallista kyllä – Eetu laittoi aina kaiken samalle paikalle. Yritin itsekin, mutta ei ollut aikaa eikä tarpeeksi muistilokeroita ja tekihän se elämästä hiukan mielenkiintoisempaa. Tosin, kiireisenä aamuna halusi kirota itsensä ja universumin sallimuksen alimpaan helvettiin, kun suodatinpaperit oli hukassa ja teekannu säpäleinä tiskipöydän edessä. En ollut varsinaisesti kömpelö, mutta mä hosuin ja aiheutin tahattomasti kaikenlaisia vaaratilanteita.

”Olisiko sillä kuitenkaan juuri väliä, vaikka hajottaisinkin jotain?” huikkasin Eetulle, kun se annosteli teetä söpöön, elefantin muotoiseen teepannuun. ”Ethän sä ole näistä maksanut, vai oletko muka?”

Eetu kohotti katseensa ja hymyili häpeilemätöntä varkaan hymyä. Jostakin syystä pidin siitä hymystä aivan erityisesti. Se oli vähän vino, valloittavan pahankurinen ja täysin vapaa moraalisista kahleista. Sitä samaa hymyä Eetu oli hymyillyt silloin, kun me oltiin tavattu. Se oli ollut kiikissä, mutta jotenkin sille oli ollut vaikea suuttua. Sen sijaan olin vienyt Eetun kahville. Ehkä mä olin pikkuisen hullu. Kohtasin kleptomaanin mun kengät jalassaan ja halusin tarjota sille kahvit. Ei kuulostanut kovinkaan tervejärkiseltä, mutta ikinä en ollut sitä päähänpistoa katunut.

”Ei sillä oo väliä”, Eetu vastasi mun heittoon. ”Nyt ne on mun.”

Niin suoraa ja mutkatonta ajattelua! Toki myös totaalisen väärin ja vinksahtanutta, mutta silti mulle oli jotenkin ihan okei, että Eetu oli viattoman ulkokuorensa alla röyhkeä rosmo. Ei se kuitenkaan vaarallinen tai paha ollut. Itse asiassa musta tuntui, että mä olin se vaarallisempi tapaus. Tai ainakin kaoottisempi.

”Jooa, istu alas!” Eetu lopulta komensi.

Tottelin virnuillen.

[Crescen]

Sä oot kyllä tosi hyvä kirjoittamaan tälläistä kevyttä, elämänmakuista tekstiä. Lukaisin nää yhteen pötköön tässä aamupäiväteetäni särppiessä ja pakkohan tässä on hymyillä. Eteenkin pidin tuosta kirpputoriraapaleesta, koska itse kirppivihaajana kirppiksiä ymmärtämättömänä kaiken sen roju tavarapaljouden keskellä ahdistuvana ihmisenä kunnioitan niitä ihmisiä, jotka oikeasti tykkäävät siitä puuhasta ja jopa pystyvät keskittymään sen verran, että löytävät sieltä jotain.

P&S on kyllä sellanen kauppa, joka vois vaihtaa nimensä siellä menee aina miljoonia jos erehtyy ostamaan vähänkin jotain mikä oooh vaikuttaa hyvältä haluun testaa! Sinne mennessä pakko laittaa vaan laput silmille ja käydä hakemassa ne jutut mitä ei oikeasti saa yhtään mistään muualta... ei siis ihme että pojat yrittivät välttyä köyhtymiseltä ihan viimeiseen asti.

Välillä mulla meinasi tosin mennä poikien näkökulmat sekaisin, tai että hetkinen, kumpi tässä nyt onkaan äänessä. Mutta viimeisessä raapaleessa vihjattu Eetun ?kleptomania? jotenkin pakotti erittelemään nää jätkät päässäni tarkemmin. Pysyttelen taajuudella, kärkkymässä mitä tuleman pitää.

[Sokerisiipi]

Crescen: Oi, elämänmakuiseksi mun tekstejä ei olekaan ennen sanottu. Tuli hieno fiilis, kiitos :] Jooa on sellainen tyyppi, että se on sekamelskassa ihan kuin kotonaan (itselläni on aika neutraali suhde kirppikseen, en usein käy, mutta en karttakaan) Joo, itsekin olen monta turhaa euroa tuhlannut kyseisessä kaupassa, kauheeta! Hyvä kun sanoit tuosta näkökulmajutusta. Laitoin poikien nimet selventämään asiaa, että kuka kertoo mitäkin pätkää. Mietinkin, että sellainen saattaa olla tarpeen, kun on kuitenkin minä-kertoja. Kiitos kommentista!

A/N: Köh, kliseitä, köh. Antakaa anteeksi.

6. Määrittelemätön
S
Draama
sanalla loputon
300 sanaa

Eetu

Lopulta simahtivat ne levottomimmatkin säntäilijät. Verkkaisen keskustelun päätteeksi Jooan silmät painuivat kiinni, ja niin se nuori miehenalku nukahti mun sohvalle. En loukkaantunut tai mitään. Tykkäsin olla Jooan seurassa, mutta sen vilkkaus uuvutti henkisesti ja silloin tällöin oli saatava aikalisä. Sen spontaanit iltapäivätorkut saivat toimittaa sen virkaa. Ehkä voisin itsekin kellahtaa sängylle ja antaa musiikin huuhtoa mut mukaansa. Pelkkä ajatus teki olon seesteiseksi, ja aika tuntui hidastuvan. Kiire, stressi ja jännitys kierähtivät yksi kerrallaan harteilta ja kipittivät ikkunakarmien alta riivaamaan jotakin toista piruparkaa.

Hain Jooalle viltin, koska mun asunnon lämmitys ei ollut mitään huippuluokkaa. Sen pitkiä jalkoja en kuitenkaan saanut peitettyä eikä sillä idiootilla ollut edes sukkia, vaikka ulkona oli märkää ja syksyisen koleaa. Tuhahdin ja etsin eteisen komerosta villasukat. Puin ne Jooan kylmiin jalkoihin ja toivotin sille kauniita unia. Jooan suu oli vähän raollaan ja toinen käsi roikkui velttona sohvan yli. Sen kasvot näyttivät melkein vierailta, kun ne olivat niin liikkumattomat vailla leveitä hymyjä ja hassuja, käsittämättömän kirjavia ilmeitä. Vaikka ei sillä, näytti se hyvältä näinkin. Jooan elämänhalu tuntui välittyvän siitä, vaikka sillä olisi taju miten kankaalla. Se oli piirtynyt sen kasvoihin, miehekkääseen nenään, naurunryppyihin silmäkulmissa ja leuan suoraan linjaan.

Kellotaulu tuntui saavan tyhjästä ylimääräisiä tunteja. Minuutit sulautuivat yhteen utuiseksi loputtomuudeksi ja munkin teki mieli torkahtaa, vaikka olikin kylmä ja raajat liian raskaita ryömimään peiton alle. Musiikin humina korvissa tuuditti hämärään puoliuneen ja mä käperryin kerälle.

Aikaa ei ehtinyt mennä edes puoli tuntia, kun kuulin Jooan tassuttavan olohuoneesta mun sängyn viereen. Ynähdin kysyvästi katse sen ryppyisessä ruutupaidassa.

”Saako sun viereen tulla?” mies kysyi äänessään lempeä sointi. Mun vatsassa hulmahti, vaikka meidän välit olivatkin aina olleet vailla määrittelyä ja selontekoa, kun eivät kaverit semmoista tarvinneet. Tässäkään ei ollut kylliksi todisteita minkäänlaisiin johtopäätöksiin.

Ja silti, kuin toivoen jotakin, annoin luvan ja tunsin sängyn keinahtavan Jooan painosta. Tai sitten se oli mun sydän.

[Kaapo]

Mie alunperin tsekkailin tän sarjan koska halusin tietää millaisia rapsuja siulta tulee noihin spurtin sanoihin ja sitten vähän jäin tänne "vahingossa". Nämä vain ovat just sellaista söpöä pientä liibalaabaa (hyvällä!), jota tarviin just nyt.

Ensimmäkin, slice of life on just niin loistava genre näille. :3 Ja kuten jo sanoin, nää on just supersöpöjä. Ei tapahdu paljon mitään, mutta ei tarvitsekaan. Tykkään!

Hahmot on hirveen kivoja. Tykkään Jooasta, sen nimestä erityisesti (miullakin on eräs Jooa, mutta se on angstilapsi ja surullinen tapaus, joten ihan erilaisen haha) ja vaikka se onkin vähän tuollainen kliseisen duracell-pupu, niin silti vaan tykkään. Tai ehkä juuri siksi. Hurrdurr, tykkään kuitenkin siitä, ettei sen kokonaisuus ole vain siitä säätämistä ja sähläämistä, vaan siinä on muutakin.

Eetu on vähän eelimäinen en tiedä onko se vain miun päässä, mutta jotenkin melkein yhdistän ne samoiksi henkilöiksi? Hups. Tykkään kuitenkin siitäkin. Sen rauhallisuus on mukava vastapaino Jooan tohelointiin, mutta oijoi minkä yksityiskohdan olet siihen iskenyt! Klepto!Eetu on jotain, mistä haluan tietää lisää. c:

Punnitse ja Tuhlaa!, elefanttiteepannu, hajonneet sateenvarjot, kivoja pikkujuttuja, aaw. Ja edelleen vaan, en voi korostaa liikaa sitä, kuinka runsasta siun teksti on. So many beautiful words.

Näistä tähän mennessä tulleista tuo uusin on kyllä miun lemppari! Voivoivoiii, voisin lainailla koko tuon rapsun, koska niin paljon kivoja juttuja. Mutta ehdottomasti lemppari on tuo loppu.

Ja silti, kuin toivoen jotakin, annoin luvan ja tunsin sängyn keinahtavan Jooan painosta. Tai sitten se oli mun sydän.

Tai sitten se oli mun sydän. Hei pliis, miuta itkettää. ♥

Tykkään tästä hirmuisesti ja voin ihan hyvällä mielellä tunnustaa, että oot tällä hetkellä miun lempparikirjoittaja finissä. c: Oot parhautta.

- Kaapo

[Sokerisiipi]

Kaapo: Uijui, ääk, apua. Sun kommentti sai mut ihan häkellyksiin! Urrurr, olet ihana <3 Söpö pieni liibalaaba on just parhautta ja sitä on mukava kirjoittaa. Actionia ei kauheasti ole, mutta se ei olekaan tän raapalesarjan tarkoitus :3 Haha, eikä, miten meillä on näin paljon samannimisiä hahmoja? Varmaan kun on niin hyvä maku nimien suhteen

Voi eiiii. Tiäkkö, just tota mä pelkäsin! Olin jo nimeä valitessani, että Eetu on kyllä aika lähellä Eeliä, vaikuttaakohan se muuhunkin... ja sitten annoin mennä ja nyt kun sanoit, niin tsädääm, yhtäläisyydet on kyllä selviä. Sitten mietin Jooaa ja tajusin, että siinä on joitakin Tinomaisia piirteitä ja iski pieni paniikki. Oh shit, oonko mennyt luomaan samanlaiset hahmot eri nimillä?! Noh, en ole. Jooa on ihan selkeesti Jooa, vaikka siinä onkin samanlaista sähläävää luonnetta kuin Tinossa. Ja Eetu taas eroaa kyllä paljon Eelistä. En ole vielä tuonut sitä esille, mutta tärkeintä, että ne nyt erottuu mun pään sisällä, joten huomautuksesi oli kyllä ihan paikallaan. Sai vähän herätettyä, että Eetulle oma persoona, nyt! Niissä on kyllä samankaltaisuutta, siitä en pääse mihinkään enkä haluakaan, mutta toivon, että sulle (ja muille lukijoille) Eetu erottuu tulevaisuudessa ihan omaksi, ainutlaatuiseksi itsekseen. Ja varas-identiteetti pääsee kyllä valokeilaan aikanaan

Lempikirjoittaja? Ui. Ihanammin ei voisi sanoa! Äää, olen ihan hämilläni, mutta hirveän, hirveän mielissäni! Voi apua... Suurkiitos sulle kommentista! ♥

A/N: Voi kiesus näitä sanoja. Siis veri. Veri! Olen kirjoittamassa söpöä tekstiä söpöistä pojista ja sitten muka pitäisi saada jotenkin verta mukaan! Pikkuisen vaikeaako? No kyllä. I know, I know. Ei se tarvitse olla verta sen kirjamellisessa muodossa, mutta silti. En jotenkin saa verta liitettyä tähän tekstiin edes kielikuvien kautta, mutta yritinpä parhaani.

7. Mosaiikkipoika
S
draama, fluffy
sanalla veri
300 sanaa

Jooa

Eetun kauniit, savunsiniset silmät tarkastelivat mua uteliaina, kun pötkähdin sen viereen. Olin vailla suunnitelmaa, kuten aina, mutta en stressannut. Kyllähän mä olin jo jonkin aikaa tiennyt, että Eetu herätti mussa erinäisiä tuntemuksia, vähän kuumotusta, kihelmöivää jännitystä ja levottomuutta rintalastan alla. Verenkiertokin kiihtyi aika lailla oikeanlaisissa tilanteissa, kun se katsoi mua vähän pidempään, nauroi raikuvasti jollekin mun jutulle tai vain käveli lähellä saman sateenvarjon alla.

Kai mä sitten olin ihastunut. Eikä siinä mitään, en ollut kauhuissani tai lamaannuttavan epävarma, mutta Eetuun ihastumisella oli riskinsä. Sille ei voinut vain sanoa, että hei, mä taidan tykätä susta, pussataanko? En halunnut Eetun tulkitsevan mua niin, että halusin sen vain mun sängynlämmittäjäksi. Eetun poikaystävät olivat yleensä sitä lajia. Paljon fyysistä toimintaa, kiihkoa ja paloa, mutta ei sitten oikein mitään muuta. Niin ainakin mun kaverin kaveri oli kuvaillut lyhyttä suhdettaan Eetuun. En halunnut liittyä jonon jatkoksi, joten mun pitäisi keksiä jokin kiertotie sen sydämeen.

Oli aika hassua, miten monta identiteettiä Eetu kätki sisälleen. Se oli yhtä rosoista mosaiikkia. Päällisin puolin se oli niin mukavan ja herttaisen näköinen: hymykuopat ja paksu, tuhkanruskea tukka, joka oli sormien alla käsittämätön sileä ja pehmeä. Eetu oli tyypillinen naapurinpoika muutamia viileitä ja kovia ilmeitä lukuun ottamatta. Sisälleen se kätki kuitenkin yhtä sun toista. Se oli työssä käyvä ihminen, joka ei halunnut kykkiä kotona sossupummina, mutta se osasi olla myös kova ja röyhkeä, joka ei keinoja kaihtanut saadakseen oman osansa. Se oli hämmästyttävää ja aika kiehtovaakin. Kuka Eetu siis todellisuudessa oli? En tiennyt, mutta halusin vilpittömästi ottaa siitä selvän.

”Kiitos sukista”, möläytin pitkän, intensiivisen katsekontaktin jälkeen. Veri puski rajusti poskiin ja kasvoja poltti. Tyhmätyhmätyhmä!

”Saat vaikka pitää ne”, Eetu vastasi kiusaantumatta tai pettymättä mun kompuroivasta kommunikoinnista.

”Saanko pitää sut?” kysyin hiljaa, vaikka tässä tilanteessa sukkien olisi pitänyt riittää.

”Jos haluat”, se mumisi, mutta sanomattakin mä tiesin, ettei se ihan niin yksinkertaista ollut.

[Crescen]

Pitäis mennä nukkumaan mut koska ensin pitäis laittaa sänkyyn lakanat, niin tulin sit lukemaan sun raapsuja laiskalaiska, kadun tätä huomenna aamulla kun väsyttää.

Nää kaksi viimeisintä oli kyllä hiton suloisia, nyt kun aletaan puhumaan hieman enemmän poikien keskinäisistä väleistä. Ihan älyttömän söpöä, laittaa ny toiselle sukat jalkaan kun on torkuilla. Nää pojat selkeesti välittää toisistaan. Lisäksi ihanan seesteinen tunnelma jotenkin näissä, vaikka näissä onkin syksy, niin vähän tulee sellainen alkutalven kirpsakan sinisen hetken tuulahdus näistä. Nään jotenkin hirmu selkeästi ton Eetun asunnon mun silmieni edessä, sellaisena sinisävytteisenä, pehmeänä ja utuisena maalauksena.

Näissä oli kivaa pohdiskelua, ja molempien vikat lainit niin herttaiset, että sulattaa vaikka ikiroutaisenkin sydämen ♥

”Saanko pitää sut?” kysyin hiljaa, vaikka tässä tilanteessa sukkien olisi pitänyt riittää.

”Jos haluat”, se mumisi, mutta sanomattakin mä tiesin, ettei se ihan niin yksinkertaista ollut.

Jos haluat. Aww.

Sinisestä kommentista huolimatta nää sai mut hirveän vaaleanpunaiselle päälle (näkyy varmaan näistä ällömakeista adjektiiveistakin mitä viljelen...) ja btw mulla ei tullut Eetusta (eikä Jooastakaan) kyllä mieleen Eeli (tai Tinokaan), jotenkin nää herrat näyttääkin ihan erilaisille mun päässä. Eli sanoisin, että et ole luonut tuplahahmoja samoilla nimillä. Toisaalta, no two persons ever read the same book...

[Sokerisiipi]

Crescen: Munkin pitäis mennä nukkumaan, mutta täällä sitä ollaan Hei jee, tosi mahtavaa, että tunnelma ja hahmot välittyvät sinne noin hyvin. Söpöys on aina hyvä ^^ Oh, tosi helpottavaa kuulla, että herrat erottuvat ihan omikse persoonikseen. Ihanaa, että tyksit ja kiitus kommentista! ^^

8. Julma läppä
S
draama, angst
200 sanaa

Eetu

”Saanko pitää sut?”

Se kysymys, niin viaton ja melkein kuin vitsillä heitetty, piti mua hereillä. Valvomisessa ei sinänsä ollut mitään väärää – mulla oli huomenna vapaata – mutta en olisi viitsinyt kiehnätä niissä epävarmoissa tuntemuksissa, joita Jooa oli mussa herättänyt. Tuli vaan niin inha fiilis. Musta tuntui, että Jooa oli vittuillut mulle, koska se ei loppujen lopuksi ollut yrittänyt mitään. Ei koskettanut, ei nojautunut suutelemaan tai vetänyt mua kainaloonsa. Koko juttu alkoi tuntua julmalta läpältä ja mua hämmästytti se, miten pahalta musta tuntui.

Oli törkeän pitkä aika siitä, kun olin ollut viimeksi, siis ihan oikeasti, ihastunut johonkuhun. Eikä Jooaan ihastuminen ollut mikään helppo homma, kun se oli välillä niin outo ja sinkoili joka paikkaan kuin jokin väärin kytketty robottivekotin. Jos Jooa yritti vedättää mua, se kusi siinä kyllä pelkästään omaan pesäänsä. Mua oli vedätetty tässä elämässä ihan tarpeeksi enkä mä todellakaan kaivannut mitään piripäätä filosofianopiskelijaa liittymään joukkoon.

Mä yritin suuttua sille, mutta en osannut. Itse asiassa mua lähinnä suretti. Mun paska tuuri oli löytänyt mut taas. Sitkun oikeasti tykkäsi jostakusta, niin jotenkin juttu ei vaan lähtenyt käyntiin, vaikka olin mielestäni puhunut suoraan. Jooalle näytti kuitenkin olevan ihan vitun sama, mitä mä sanoin tai ajattelin. Villasukat se vaan oli vienyt, ne mun lempparit.

[Kaapo]

Voi eiii, Eetu-parka. Seiska oli niin söötti ja suloinen ja melkein itkin koska kuka sanoo noin? Ja sit bombom boom ei ollakaan söpöjä enää vaan aletaan ajattelemaan asioita ja voi ei En ollut varautunut tähän nyt yhtään. Julma on kyllä niin hirveä sanakin, hrr.

Alko kyl surettaa ton jälkeen ihan sikana. Jotenkin vaan niin tuttu fiilis ja vaikka leikin ettei haittaa, niin haittaa silti. Ääh, tarvii käydä haliruttaas tota Eetua ja kertoa sille, että elämä on kakkaa, mut kaikesta pääsee yli ja ympäri. Mut toivon kyllä, että se avaa suunsa ja puhuu koska en halua tää kääntyy vähemmän söpöön suuntaan vaan siksi, että Jooa on tyhmä ja puhuu tyhmiä ja tekojensa vastaisesti. :c

Villasukat se vaan oli vienyt, ne mun lempparit.

Itkuuuu ♥

Seiskasta vielä, et uu "Eetun poikaystävät" eli oletettavasti Eetu on siis out n' proud? Jotenkin se nyt toimis tässä, koska näin lyhyt pätkät ei jotenkin kaipaa sellaista "omg rakastuin poikaan oonko nyt homo?" -draamaa, vaikka joissain muissa toteutuksissa se onkin ihan viihdyttävää. c: Mutta niitä on myös yhtä paljon kuin sieniä metsässä, niin en tiedä, aika monta sienikastiketta saisi kaikista niistä draamoista :'D

Oon ihan jumissa, yh. Mut seurailen edelleen ja oot edelleen parhautta, pus! ♥

- Kaapo

[Wisteria]

Oih, tämähän vaan paranee koko ajan! Ihanaa c:

Kiva tätä lukiessa huomata, miten poikiesi persoonat alkavat tulla enemmän ja enemmän esille. Varsinkin tuo seitsemäs oli kiinnostava siinä mielessä, kun Eetua siinä paljon kuvailit. Toisaalta rupesin sitten miettimään, että kun Jooa oli kertojana, niin koko juttuhan voi olla vain sen henkilökohtaista tulkintaa?

Tykkään myös kovasti näiden vaaleanpunaisuudesta ja sokerisuudesta, jota et kuitenkaan vedä yli, vaan mukana on myös pientä rosoisuutta kontrastiksi. Erityisesti tuo kahdeksas oli mukavaa vaihtelua söpöilylle, vaikka toisaalta tuollainen hattarainen söpöstely on aika lailla juuri sitä, mitä tällä hetkellä kaipailenkin.

”Kiitos sukista”, möläytin pitkän, intensiivisen katsekontaktin jälkeen. Veri puski rajusti poskiin ja kasvoja poltti. Tyhmätyhmätyhmä!

Voi apua, Jooa taitaa punastua. Hei oikeasti kuin suloista <3

Mä yritin suuttua sille, mutta en osannut. Itse asiassa mua lähinnä suretti. Mun paska tuuri oli löytänyt mut taas.

Eih, Eetu-raasu. Se on muuten niin suloinen, kun lainailee villasukkia ja valvoo, kun ei saa tunteiltaan unta. Rupesin kyllä kieltämättä itsekin pohdiskelemaan tässä tuon kahdeksannen kohdalla, että mitä jos kyseessä onkin vain julma läppä? Toivottavasti ei kuitenkaan, sillä Eetu ja Jooa ovat kyllä suloinen parivaljakko.

Kiitokset taas, näitä on ihana lukea (:

- Wisteria

[Hilla]

Oi ei! Nämä hassunassut menevät nyt ihan ristiin ajatustensa osalta! Mitenkäs Eetu heittäytyi noin aggressiiviseksi Jooan kysymyksestä? Ei tainnut hoksata, että Jooalle kysymyskin oli iso asia, suudelma tai jokin muu lähentymisyritys perään olisi ollut varmaan ihan liikaa samaan syssyyn. Nyt kun vielä saisivat ajatuksensa samalle viivalle, eikä mitään piilokielteisyyttä. Luontevaa ystävyyttä.

[Sokerisiipi]

Kaapo: Joo, Eetu on avoimesti homo :] ei nyt huvita alkaa kriiseillä näiden seksuaalisuudesta tässä tarinassa Eetu on nyt vähän tollainen raasu, voi pientä. Ajatteleminen on yliarvostettua XD mutta ei tää kauhean synkäksi mene, että sydän murskaantuisi tai mitään. Pojat on vaan tyhmiä :--D Kiitos taas kommentista! ♥

Wisteria: Oi, miten näppärä huomio! Kyllä vain, näkökulma ei välttämättä kerro koko totuutta, koska se on vain kyseisen henkilön tulkintaa asioista ja tapahtumista. Tämä tarina on kyllä aika hattarainen, että niin :3 pitää kyllä vähän pitää tuota rosoisuutta yllä, ettei mene ihan vaaleanpunaiseksi hötöksi koko höskä. Kiitus kommentista!

takkuinen: Väärinkäsityksiä ja draamaa, muah <3 Eetu odotti vähän enemmän. Se ei ole vielä kauhean kokenut tunnetasolla eikä siis ymmärtänyt, miten iso juttu tuo esim. Jooalle oli, mutta kun se ei tehnyt mitään niin eihän se tietysti tarkoitakaan mitään Vitsi että Eetu on tyhmä. Ei tosiaan hoksannut jutun jujua. Toivotaan, että pojat pääsisivät samalle tasolle ajatustensa suhteen. Kiitos kommentista!

9. Viidakon lait
S
draama
300 sanaa

Jooa

”Ehkä sä olet liian takertuva, Jooa.”

Lopetin puhumisen ja vain tuijotin mun kaveria, joka sirotteli pippuria melko mauttomaan kouluruokaan. Tatu kohotti kulmiaan mun tuijotukselle ja tarttui Tabasco-pulloon ja roiski punertavaa tulisuutta ruualleen. Se sekoitti, maistoi ja vaikutti tyytyväiseltä.

”Kiitoksia”, sanoin loukkaantuneena. Tatu huokaisi.

”Sitä mä vaan, että sun ei pitäisi nostaa kauheata haloota siitä, ettei se tyyppi vastaa hetkeen sun viesteihin. Ihmisillä on kiireitä. Sehän käy töissä, eikö niin?” Tatu kysyi ja jatkoi syömistä.

”On mennyt yhdeksän päivää. Yhdeksän!” mä huudahdin ja nostin vielä sormenikin ylös, jotta Tatu ymmärtäisi asian vakavuuden. ”Täydellinen radiohiljaisuus.”

”Järkyttävää”, se sanoi silmiään pyöräyttäen. ”Mä voin olla pari viikkoakin vastaamatta mihinkään yhteydenottoihin.”

”Sä nyt oletkin tommonen helposti erakoituva mölli”, tuhahdin. Tatu kohautti harteitaan eikä näyttänyt ottavan syytöstä millään lailla itseensä, mutta se olikin aina ollut kaikenlaisen arvostelun ja piikittelyn yläpuolella. Siinä se vaan istui hoikat hartiat vähän kyyryssä, ruskea kiharapehko villinä rehottaen ja kasvojensa perusteella Tatu näytti ikäistään viisi vuotta nuoremmalta, ihan 16-vuotiaalta. Sillä oli leuka sileänä ja kasvoissaan muutama finninen näppylä. Eikä se niine kulmalävistyksineen myöskään kauhean akateemiselta näyttänyt. Tatu oli kuitenkin loistotyyppi, vaikka se joskus oli vähän turhan sarkastinen.

”Mitä mä tein väärin?” kysyin siltä ja mutristin suutani, jotta se ei alkaisi vinoilemaan mulle.

”Ehkä sä olit liian varovainen? Teidän välit on nyt hämärät. Tee peli selväksi”, Tatu ehdotti.

”Noku en halua olla hyökkäävä”, valitin. ”Haluan sen tajuavan, että välitän siitä sen itsensä takia enkä siksi, että tahdon panokaverin.”

”Jooa pieni, ei yksi suukko vielä sänkyyn vie”, Tatu hymähti. ”Kertomasi perusteella kannattaa toimia nopeasti. Eetulla on varmaan ottajansa, jos sä et merkkaa sitä omaksesi.”

”Mitä helvettiä, eletäänkö me muka jossain viidakossa?” tuhahdin sen neuvoille.

”Sivistys on pelkkää illuusiota”, Tatu sanoi. ”Me ollaan kaikki raakalaisia, ei siitä pääse mihinkään.”

”Ihanaa, kiitos piristyksestä”, voihkaisin. Tatu hymyili vinosti.

”Mene ja ota omasi, toveri”, se komensi haarukalla uhaten.

[Hilla]

Jee!!!*heiluttaa voiton lippua* Tatu rules!! Jonkun olikin aika Jooalle sanoa asioita vähän eri näkökulmasta. No, nyt Jooa hus vain merkkaamaan Eetu!! Mainiota dialogia!

[Sokerisiipi]

takkuinen: Hii, ihanaa, että dialogi toimii, koska sitä on niin kivaa kirjoittaa ^^ ja Tatu kyllä uskaltaa sanoa, mitä se miettii. Näkökulmien vaihdos on tosiaan tarpeen. Kiitos kommentista!

A/N: Ensimmäistä kertaa miulla on aseksuaalinen hahmo! Aika jännää, mutta hurjan kivaa ^^

10. Seurusteluetiketti, niin mikä oli?
S
draama, ripaus angstia
300 sanaa

Eetu

Kun muut mun työkaverit olivat lähteneet yksille, mä nostin takin kaulukset pystyyn kylmää syystuulta vastaan. Työnsin palelevat käteni taskuun ja välttelin parhaani mukaan kävelytien petollisia lätäköitä. Mulla ei ollut mitään vedenkestäviä syyskenkiä vaan halvat, tummansiniset kangaskengät kesältä. En halunnut kastella jalkojani, kun oli jo valmiiksi ihan riittävän kurja olo.
 
”Näytät aika synkältä”, Hanna – ainoa, joka oli jäänyt mun masentavaan seuraan – totesi.
 
”Et säkään varsinaisesti onnesta hypi”, näpäytin takaisin. Hanna ei närkästynyt. Se vain katsoi mua harmaanvihreissä silmissään seesteinen katse. Hanna oli ihana ihminen. Rauhallinen, vähän melankolinen, viisas ja puhui pelkkää asiaa. Se oli täydellinen vastapaino Jooan riehumiselle ja sähläykselle. Meillä oli jokin henkinen yhteys, vaikka meidän kiinnostuksenkohteet eivät osuneetkaan yhteen. Hanna ymmärsi mua ja mä ymmärsin Hannaa. Meillä oli mukava olla toistemme seurassa, vaikka me ei puhuttukaan kovin paljon. Meille riitti vallan mainiosti se, että vain oltiin.
 
Jooan kanssa piti hyvin usein tehdä jotain ja se alkoi nopeasti väsyttää. Mä tarvitsin aina lomaa siitä ihmisestä, mutta Hannan näkeminen toi aina mulle lohtua ja tunteen, että kuuluin johonkin. Ei väliä, miten eksyksissä olin. Jos se olisi ollut poika, olisin varmaan rakastunut siihen jo aikapäiviä sitten. Tai ehkä en. Hanna ei ollut kiinnostunut kenestäkään seksuaalisessa mielessä, oli se sitten tyttö tai poika. Ystävyyssuhteissa oli sille tarpeeksi työtä ja se tuntui saavan niistä kaiken tarpeellisen.
 
”Onko se Jooa?” Hanna kysyi ja kallisti päätään kasvoillaan lempeä, hyväntahtoinen ilme. Luoja siunatkoon Hannan kaltaisia ihmisiä. Soin sille epämääräisen nyökkäyksen. ”Teidän kannattaisi puhua. Ei välttely mitään ratkaise.”
 
”En halua puhua sille”, mumisin ja tiesin kuulostavani lapselliselta.
 
”Haluatpas”, Hanna sanoi. ”Sua vaan pelottaa, mutta Jooa ihan varmasti tykkää susta kuten sä siitä.”
 
”Miksi se ei sitten sanonut sitä suoraan?” tivasin, koska mulle kaikki oli edelleen hämärää.
 
Nainen mun vieressä seisahtui ja hymyili kevyesti. Sillä oli vastaus, kuten aina.
 
”No siksi, että Jooa on herrasmies”, Hanna hymähti.

[Sokerisiipi]

11. Aisti kerrallaan
S
draama, fluffy
sanalla ääni
300 sanaa

Eetu

Myöhemmin sinä iltana mä ja Hanna kuunneltiin kaupunkia. Me istuttiin penkillä Sokoksen edessä, vaikka se olikin yhä sateesta kostea, mutta meillä oli take-away-erikoiskahvit, joten kaikki oli hyvin. Eikä meillä ollut kylmäkään, kun me istuttiin kylki kyljessä ja keskityttiin ääniin. Vähitellen Hanna oli vihkinyt mut siihen touhuun ja nyt olin ihan koukussa. Aisti kerrallaan, se sanoi. Se oli kuin terapiaa ja meditaatiota samassa paketissa. Ja ihan ilmaiseksi. Tänään me harjoitettiin meidän korvia ja maalattiin maisema ainoastaan äänien perusteella. Se oli aika kiehtovaa. Tunsin silmieni liikehtivän vilkkaasti luomien alla, ja vaikka fyysisesti näin pelkkää mustaa, mun mieli piirsi näkymät yllättävän vaivattomasti vain äänikartta apunaan. Kuulin kauempana tiellä kulkevat bussit, märät askeleet katukiveyksellä ja eläväisen puheensorinan.

Me sanottiin toisillemme, mitä me kuultiin ja katsottiin osuttiinko oikeaan. Luonnollisesti Hanna oli mua parempi, mutta yritin silti.
 
Suljin silmät, siemaisin mun kahvia ja yritin kuulla jotakin yksityiskohtaista. Olisin ehkä kuullutkin, ellei mun kännykkä olisi soinut juuri silloin. Punk rock ei yleensä ollut ihan mun tyylistä, mutta se toi väkisinkin mieleen Jooan, joten siksi se oli mulla soittoäänenä.

”Se on Jooa”, voihkaisin ja kaivoin kännykän esiin. Jooan nimi näkyi ruudulla ihan, kuten mä olin tiennytkin. Hanna katsoi mua kummissaan. ”Mulla on eri soittoäänet erityisille ihmisille.”

”Mikä soi, kun mä soitan?” Hanna uteli.

”Lana Del Rey.”

Se nyökkäsi hyväksyvästi. Mä katsoin puhelintani, Jooan nimeä ja mietin vihreän ja punaisen luurin väliltä. Rumpubiitti ja sähkökitaran räminä kiduttivat mun kännykän surkeita kaiuttimia, mutta mä en osannut toimia.

”Vastaa”, Hanna kehotti.

”En tiiä, mitä sanoa”, sanoin kuivin suin.

”Improvisoi”, mun ystävä sanoi ja painoi vihreää mun puolesta. Kohotin kännykän korvalleni.

”Moi”, sanoin.

”Hei, Eetu”, Jooan ääni vastasi ja mun hengitys katkesi. Suloinen lämpö läikähti mun rinnassa ja suljin silmät äänetön mielihyvän huokaus huulilta karaten. Mulla oli ollut tietämättäni ihan sairaan ikävä sen ääntä. Kuunnellessani Jooaa nyt, en halunnut sen koskaan vaikenevan.

[Kaapo]

Jee! Uusia, hip hei!

Olinkin kaivannut Jooan osia. :3 Ja loistavaa on se, että se on leukaa myönten kusessa Eetuun. Ja ei kai sekään niin hirveän kaapissa ole, kun noin avoimesti puhuu asiasta kouluruokailussa. Jos jostain voi puhua kouluruokailussa, niin silloin siitä voi puhua missä vain, joten. I'm happy. Tatu vaikuttaa loistokaverilta, sellaiselta joka antaa just noin hyvänhuonoja neuvoja. Ja sitten niitä ihan loistavia neuvoja

”Mene ja ota omasi, toveri”

Näin.

Eetu on niin murunen. Ja Hanna! Ihana. Ah, ollapa itsekin rauhallinen ja viisas.. Tähän mie tähtään, ehkä joskus joku kuvailee miuta noin. Mutta Hanna on hirveän symppishahmo, jotenkin sain siitä sellaisen kuvan, että se voisi olla vähän vanhempi kuin Eetu (wait enhän mie edes tiedä miten vanha Eetu on?). Hmm, Jooa kyllä on aika herrasmies. Ehkä vähän liiankin. Toisaalta ymmärrän sen fiiliksiä. Mutta silti, pliis, voisko jotain tapahtuaaaaa.

Aw, toi kuuntelujuttu oli hirveän kiva. c: Ja eri soittoäänet eri ihmisille, i might do that, too. Eep, noi on kyllä niin suloisia, että ärsyttää. ♥

Hmm, aloin miettiä tuossa kun tuli tuo ikäkysymys mieleen, että mitenkä nämä on tavanneet toisensa? Tai siis joo, toi kenkäjuttu oli tuolla, mutta se ei hirveästi avannut asiaa. Onko niillä ikäeroa? Missä Eetu yritti näpistää Jooan kengät? Onko niillä sama kenhännumero? Miksi varastaa jonkun kengät? Hmm, tämä pieni raapalesarja on iskenyt miuhun aika syvälle näköjään. Olen rakastunut. Taas.

Anyway, kiitos taas näistä. Miun päiväni piristyi tuhannesti, kiitos siitä ♥ Olet muru, pus!

- Kaapo

[Sokerisiipi]

Kaapo: Voi awws, kun sä olet ihana <3 Jooa on kyllä niin kusessa, ai että Noup. Jooa ei ole oikein missään, kaapissa tai ulkona. Se vaan on ja jos joku katsoo vinoon, Jooa sanoo jotain pimeää ja vie kysyjän mietteet jonnekin ihan muualle, kunnes ne unohtaa edes kysyneensä jotain. Oho, Hanna itse asiassa on vanhempi kuin Eetu! Ja niin, enpä ole poikien ikää vielä sanonut. Parinkympin tienoilla kuitenkin liikutaan, sanon sen verran :3 Ensitapaamisesta tulee kyllä aikanaan raapale jos toinenkin. Ihanaa nähdä, että joku on noin kiinnostunut näistä pojista! ♥ Sun kommentti teki munkin päivästä ehdottomasti paremman, kiitus kultapieni!

12. Rautalankaversio
S
draama, fluffy
300 sanaa

Jooa

”Mikä nyt oli niin tärkeää, että mun piti raahautua tänne asti?” puhisi Eetu, kun avasin oven. Se lievästi sanottuna laski mun mielialaa aika tavalla. Puhelimessakin Eetu oli ollut niin etäinen kuin se todella vihaisi mua tai jotain. Kaipasin sen äänen keveyttä ja tuttavallisuutta, mutta sain ainoastaan jääkylmää vettä niskaani, joka kerta kun Eetu avasi suunsa. Yritin olla näyttämättä liian lannistuneelta, vaikka mieli tekikin ravistella sitä ja huutaa, että mikset sä tykkää musta enää. Sen sijaan kävin ylikierroksilla kuten aina.

”Miksi sä oot märkä?” kysyin sanat sinkoillen pikakiväärimäisesti suustani. ”Missä sun sateenvarjo on? Paleltaako sua? Tuu peremmälle ja riisu noi märät vaatteet. Haluutko sä teetä? Vai kahvia? Vai kaakaota, koska on mulla sitäkin. Tai ehkä – ”

”Voi luoja, Jooa, turpa kiinni”, Eetu ärähti mulle ja mua mieltä kirvelsi samalla tavalla kuin paperihaava kynnen alla. Vahinko ei vaikuttanut suurelta, mutta oi, kun se teki kipeätä. Mä vaikenin ja katsoin Eetua äkisti varuillani. Saatoin olla toisinaan varomaton ja kolhin itseäni jatkuvasti, mutta en mä sentään turpaan kerjännyt. Sain Eetusta jotenkin sellaisia viboja, että se halusi haastaa riitaa tänään.

Eetu kohtasi mun katseen ja sen silmät olivat jäätä.

”Mitä mä oon nyt tehnyt?” kysyin siltä hiljaa enkä viitsinyt edes teeskennellä iloista. Mulla oli paha mieli eikä se tosiaankaan ollut okei, kun tunsin olevani täysin syytön. Eetun katse suli ja sen silmät olivat taas pehmeää savua.

”Anteeksi”, Eetu huokaisi, riisui takkinsa ja ripusti sen naulaan. ”Mua vaan hämmentää… Mietin vain, että mitä me oikein tässä tehdään. Ymmärsin sut ehkä jotenkin väärin silloin – ”

”Odota”, keskeytin sen kiireesti. ”Saanko mä sanoa ekana?”

Eetu katsoi mua kummissaan, mutta nyökkäsi sitten hitaasti. Kohotin käteni ja vein sen Eetun viileälle poskelle. Se hengähti, kun silitin sen ihoa peukalollani. Juhlallisesti mä ilmoitin:

”Eetu Juhani Kaarna, olen aivan järjettömän ihastunut suhun.”

Ja toivoin, että sitä lausetta ei Eetukaan onnistuisi ymmärtämään väärin.