Kirjoittaja Aihe: Valintalabyrintti, Pansy/Hermione, Astoria/Draco, S  (Luettu 2347 kertaa)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Nimi: Valintalabyrintti
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Hahmot: Pansy/Hermione, Astoria/Draco, muita luihuisia
Ikäraja: S
Tyyli: draama, pohdintaa, hahmokasvua
Yhteenveto: Astorian ja Dracon häät. Pansy pohtii sitä, kuinka on mahdollista valita eri vaihtoehtojen välillä.

Haasteet: Jouluhaaste 2013, FF-100 sanalla 019. Valkoinen

A/N Tämä ficci jatkaa samaa teemaa kuin mitä Kihlajaistilaisuus-tekstissä käsiteltiin. Tekstin lukeminen ei kuitenkaan vaadi mitään ennakkotietoja, itsenäisinä kirjoitettu. Ja viimeiset tähän suoranaisesti liittyvät pohdinnat voi lukea Epävarmuuden viimeiset hetket? -tekstistä.


Valintalabyrintti

”Pansy! Mekkosi! Etkö voisi kerrankin yrittää pukeutua soveliaasti, vai tarvitko miestä noin kipeästi?” Beatrice silmäili hänen tummansinistä kotelomekkoaan kriittisesti.

”Olet vain kateellinen”, Pansy piikitti takaisin ja nyhtäisi helmaa hieman alemmas. Ylsihän se puolireiteen... Mekko näytti kuitenkin tyrmäävältä.

”Missä meidän paikkamme ovat?” hän vaihtoi puheenaihetta.

Beatrice luovi heidät istumakartan luokse. ”Hmm, katsotaan. Meidät on sijoitettu melko taakse. Tuone noin, kolmannelle riville. Minne Arcturus meni?” Hän tiiraili kihlattunsa perään.

Pansy sulki suosiolla suunsa ja huokaisi salaa. Hän jätti Beatricen metsästämään toista puoliskoaan ja suuntasi itse oikealle penkkiriville. Häntä vastassa olivat Tracey ja Millicent seuralaistensa kanssa. Tracey oli jälleen ilmaantunut paikalle Luna Lovekivan seurassa (kukaan heistä ei ymmärtänyt, mitä yhteistä noilla kahdella oli), ja Millicent oli jo tutuksi käyneeseen tapaan Charles Burken kanssa. Jälkimmäisestä parivaljakosta molemmat olivat toisinaan niin taulapäitä ettei Pansy ihmetellyt yhtään, kuinka hyvin he viihtyivät toistensa seurassa. Nytkin Millicent vain hymyili hänelle pikaisesti ennen kuin kääntyi taas supattamaan jotain Charlesin korvaan iloisesti kihertäen.

”Hei, Pansy”, Tracey hymyili hänelle vinosti. ”Mihin jätit seuralaisesi?”

”Työnsin jokeen.” Sydäntä tykytti.

”Mitä? Etkö tuonut ketään?”

Millicentkin kääntyi.

”Mitä?” nuori nainen toisti. ”Kai sinulla nyt joku on mukanasi?”

Pansy pudisti päätään, istuutui nätisti ja yritti olla kuin mikään ei olisi hassusti.

Tracey ja Millicent tuijottivat häntä silmät pyöreinä. Beatrice saapui paikalle Arcturus Yaxleyta kädestä pidellen.

”Bea”, Millicent sanoi, ”Pansylla ei ole ketään mukana.”

Beatrice kohotti hänelle kulmiaan ja istuutui yhden penkin päähän Pansysta.

”Höpsis”, tämä naurahti. ”Totta kai on. Eihän kukaan tule häihin yksin.”

Pansy mutristi huuliaan ja risti kätensä. Hän oli arvannut, että tässä kävisi juuri näin. Mutta hän ei ollut jaksanut enää vaivautua metsästämään itselleen leikkikavaljeeria yhden illan pirskeiden vuoksi. Ei, kun hänellä olisi jo ollut joku, joka tuoda.

”Voit aivan hyvin istua viereeni, Bea”, hän tokaisi ystävälleen jäätävästi. Ehkä olisi pitänyt jättää vain tulematta.

Kolme hänen ystäväänsä tuijotti häntä kiinteästi. Beatrice ei ollut edelleenkään siirtynyt.

”Miksi tulit yksin?” hän kysyi kummastuneena.

”Ehkä hänellä on näkymätön ystävä mukanaan”, Luna huomautti avuliaasti. Pansy puri huultaan ja yritti kaikkensa, jottei olisi katsonut tätä pahasti. Hän oli jo oppinut, että Tracey oli erittäin herkkähermoinen Lunan suhteen eikä hän halunnut haastaa turhaan riitaa, kuten hänen ystävänsä näemmä halusivat...

”En vain tuonut ketään, sillä selvä”, hän ärähti. ”Emme ole enää koulussa. Ei minulla ole mikään velvollisuus tuoda ketään paikalle.” Vaikka olisinkin halunnut.

”Hyvä on”, Tracey sanoi hitaasti. Beatrice siirtyi vielä hitaammin hänen viereensä ja veti Arcturuksen perässään.

Onneksi hääseremonia alkoi eikä häntä enää häiritty.

Purppuranpunaiseen kaapuun pukeutunut noita asteli juhlaväen eteen, kohotti kätensä ja kaikki nousivat seisomaan.

”Tervetuloa”, noita puhui taialla vahvistetulla äänellä, ”hääseremonia alkakoon.”

Tilan täytti tuttu hääsävelmä, joka oli sekoitus huilua, pianoa ja viulua. Viime aikoina oli ollut paljon häitä. Sota oli ohi ja velhomaailma taas rauhallinen, joten useat tahtoivat juhlia.

Pansy kurotti muiden mukana päätään oikealle, häätilan laitaan, jonne Astoria oli astunut säihkyvänvalkoisessa puvussaan, jonka helma viisti pitkälle hänen peräänsä. Mustat hiukset oli nostettu korkeaksi kampaukseksi takaraivolle, ja kasvoilla oli seesteinen ilme.

Hän on kuin ilmetty Dracolle, hän huomasi ajattelevansa happamana. Nopea vilkaisu tilan vasemmalle puolelle varmisti mielikuvan: myös nuoriherra Malfoylla oli täysin mitäänsanomaton ilme kasvoillaan.

Pansy suoristi ryhtiään ja oli yhtäkkiä hyvin onnellinen siitä, että hänen vierellään ei seissyt jotain puolituttua velhoa, jonka kanssa hänen olisi ollut pakko tanssia, viettää aikaa ja vaihtaa turhia mielisteltyjä kommentteja ulkonäköasioista. Hän oli päättänyt tulla yksikseen, vaikka Hermione oli urheasti väittänyt, ettei häntä häiritsisi, vaikka hän ottaisi itselleen jonkun toisen seuralaisen. He kummatkin olivat tienneet, etteivät he vielä voineet näyttäytyä yhdessä, ja vaikka se seikka oli ärsyttänyt Pansya suunnattomasti, ei sille voinut tehdä vielä mitään.

Vielä, hän tuumasi itsekseen vilkaisten samalla sivusilmällään vieressään seisovaa Traceyta. Tämä oli solminut sormensa yhteen Lunan kanssa. Se ei ollut ensimmäinen kerta julkisesti, mutta he olivat hyvin varovaisia. Luna sentään oli korpinkynsi, ja velhosuvut olivat hieman konservatiivisia naisasioiden suhteen...

Joten mitä sitten, kun puoliso olisikin rohkelikkonainen?

Pansy kiinnitti katseensa Astoriaan, joka lipui hiljaa kohti häänoitaa ja Dracoa. Hän hymyili hieman surullisesti. Ainakin paremmin kuin heidän tapauksessaan.

Joskus oli puhuttu, että Pansy ja Draco kihlautuisivat, menisivät naimisiin ja tuottaisivat muutaman valkokutrisen puhdasverisen velhonalun maailmaan. Mutta kun Pansyn vanhemmat olivat vakavissaan alkaneet edistää asiaa, Pansy oli laittanut jutuille lopun. Hän oli huutanut ja kiljunut, ettei suostuisi pakkonaitettavaksi kenellekään, ja saanut isänsä käännettyä puolelleen. Äidin kanssa hän oli menettänyt järkensä useammin kuin hänellä oli sormia ja varpaita, mutta jääräpäisyys oli palkittu: kihlajaisehdotusta ei ollut koskaan julkistettu. Pansy oli uhannut karkaavansa maasta, ja äiti oli uskonut.

Toisin oli käynyt Astorialle.

Sanoiko hän edes mitään? Pansy mietti. Mitä mieltä hän on koko asiasta?

He eivät olleet puhuneet Daphnen kanssa asiasta paljoa. Järjestetyt avioliitot eivät olleet enää niin yleisiä kuin ennen, mutta niitä näkyi edelleen silloin tällöin. Varsinkin puhdasverisillä perheillä oli pakkomielle saada lapsensa naitettua puhtaisiin sukuihin, joten toisinaan parhaimmat vietiin pois päältä hyvinkin vikkelään. Pansy oli melkein varma, ettei Astorialta oltu kysytty kertaakaan, mitä tämä itse halusi.

Dracosta nyt puhumattakaan... He olivat olleet kouluaikoina melkein ystäviä, mutta sota oli etäännyttänyt Dracon kaikista eivätkä he enää juuri kohdanneet. Pansy tunsi hetken verran sääliä vanhaa toveriaan kohtaan, mutta asialle ei voinut mitään. Hän oli sanonut mielipiteensä, Draco ei. Sen verran hän kuitenkin tiesi, että Draco oli halunnut hänen kanssaan yhtä paljon kihloihin kuin hän Dracon. He olivat vitsailleet asiasta joskus.

Tracey tarttui häntä kädestä kiinni ja puristi. Pansy vilkaisi ystäväänsä kulmiaan kohottaen, mutta Tracey vain hymyili.

”Anteeksi kun hiillostimme sinua äsken”, tämä kuiskasi hänen korvaan. ”Ei sinun tietenkään tarvitse tuoda ketään mukanasi, jos et halua.”

Pansy hymähti.

”Vai olisitko halunnut tuoda jonkun?” Traceyn ääni oli liian tarkka.

Pansy tuijotti muka tarkkaavaisesti häänoitaa, joka lateli jotain muodollisuuksia. Hän kohautti huolettomasti olkiaan. ”Ei sillä niin väliä”, hän kuiskasi takaisin.

Tracey puristi hänen kättään lujempaa ja nykäisi niin, että Pansyn oli pakko katsoa ystäväänsä. Tämä kohotti hänelle kulmiaan.

”Mistä lähtien sinä olet välittänyt siitä, millä on väliä ja millä ei?”

Pansy olisi voinut lähteä mukaan leikkiin.

”Joillain asioilla on väliä.”

Tracey katsoi häntä yhtäkkiä hyvin vakavasti.

”Sitten kun olet valmis”, tämä totesi hiljaa ja kääntyi taas seuraamaan seremoniaa.

Pansy katsoi ystäväänsä hetken aikaa ilmeettömin kasvoin ja nyökkäsi sitten tyhjyyteen.

Sitten kun olen valmis.

Astoria ja Draco lupautuivat toisilleen, heidän päälleen satoi hopeahilettä ja kaikki hurrasivat hillitysti.

Ainakin saan tehdä sen sitten, kun olen valmis.
« Viimeksi muokattu: 12.12.2013 18:48:08 kirjoittanut Arte »


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Valintalabyrintti, Pansy/Hermione, Astoria/Draco, S
« Vastaus #1 : 12.12.2013 23:32:04 »
Kerkesin lukemaan! o/

Pansyn ja Astorian tilanteet ovat tässä hienona kontrastina. Ymmärrän kyllä että Pansya ärsyttää ystäviensä hiillostus siitä että tulee yksin ihan odottamatta, ystävät osaavat joskus olla hyvin ärsyttäviä olentoja. Samoin Hermionen kanssa näyttäytyminen voisi olla aika hermojaraastavaa, mutta eiköhän Pansy itsensä vielä rohkaise. Kuitenkin voimakastahtoinen tyttö kyseessä, kun oli kieltäytynyt avioliitostakin niin pontevasti.

Tykkäsin siitä miten hän oivaltaa olevansa oikeastaan aika onnekkaassa asemassa Astoriaan verrattuna. Ja myös siitä säälin pilkahduksesta jonka hän tunsi Dracoa kohtaan, sekä Traceysta joka vaikutti tarkkanäköiseltä ja tunneälykkäältä tapaukselta.

Kiitos, tämä herätteli taas ajatuksia näistä järjestetyistä avioliitoista sekä vapaasta tahdosta. Ainahan sun tekstejäsi on ilo lukea. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)