Ametrine hihi kiitos! Hienoa, kun tunnelma vaikutti sinusta onnistuneelta. On tavallaan hienompaa välillä kirjoittaa sellainen lähteminen, joka on enemmänkin oven avaaminen kuin oven sulkeminen: tai ehkä tässä oli kivaa se, että se oli molempia. Ehkäpä sellainen lähteminen, joka ymmärretään. Ja no, Neville/Hermione on myöskin ihan käsittämättömän aw että on välillä pakko jättää Ronkin ilman omaa osaansa. : D Ja voihan sitten kuvitella vaikkapa Lunan jättämään miehensä Ronin takia (tai buttis sanoisi tähän että rarrya, mutta minä en tosiaankaan). Hahah minä jumaloin sinua, kultanen, kiitos ihan hurjasti. Söötteli. ♥
insatiable, oi. Joo totta: Neville/Hermione on kovin todennäköinen ja minun fanonissani hyvinkin totta, ja no tämä oli sillä tavalla ehkäpä sopivan realistinen. Hyvä, että saavutin positiivisen ja avoimen ja hyväntuulisen tunnelman! Ja ihanaa kun Hermione kerta oli IC; hahmona hän on loppujen lopuksi hyvin irrallinen, niin tiukasti canonissa kiinni ettei tajuta huomata, ettei tytöstä tiedetä mitään, ja joskus hänestä onkin vaikea kirjoittaa. Kiitos kehuistasi ja kommentistasi ylipäätänsäkin, vau. Kiitos! : )