Japanilainen populaarikulttuuri

[Meepah]

Minä puolestani en lämmennyt yhtään SnK:lle, vaikka olen katsonut animen ja luen mangaa, Nukkemestari. Siinä ei ole mitään sellaista, mitä en olisi nähnyt jo aiemmin paremmin tehtynä. Tosin Annie(??) oli mielestäni ihan hyvä hahmo ja tarina siitä kohtaa kohtuullinen, mutta muuten maailmassa ja sen asettelussa on lehmän mentäviä reikiä. Manga tosin on animea parempi, mutta usein adaptaatioissa menetetään puolet kaikesta, mikä on vähänkään kiinnostavaa. Mangan art on tosin anatomian yms. puolesta aika kamala. Hevosten anatomia varsinkin on välillä aika mahtavan tragikoominen, mutta jos artin heikkous ei vaivaa, SnK on ihan luettava. Ajoittain viihdyttävä, mutta ei millään muotoa erikoinen. Animessa tosin on ihan loistavasti animoituja kohtauksia. En tajua, miten näin keskinkertainen sarja saa aikaiseksi kamalan hypen, mutta olen kai kohdeyleisön ulkopuolella. Hahmotkin ovat niin stereotypisia genrelleen, että en oikein jaksa syttyä tipan tippaa eikä kaikkien hahmojen tappaminen brutaalisti kiinnosta enää yhtään ellei joku luottomangaka tee sitä.

Ja joku mainitsi Higurashit - näin kaikkien hahmojen tappamisesta mieleen. Herraisä. Jos haluatte kokea yhtään Higurasheja sellaisina kuin ne on tarkoitettu koettaviksi, etsitte käsiinne VN:t ja luette ne. Anime on täynnä vielä isompia reikiä kuin SnK eikä selitä yhtään mitään oleellista mm. joidenkin hahmojen menneisyydestä ja kaikenlaista liibalaabaa. Myös mangat saa lukea, mutta VN:t ovat kamalalla artillaankin se muoto, johon tarina on alkujaan tehty. /rant. Higurashi ja Umineko ovat suuria suosikkejani hyvin pitkän ajan takaa eikä kummankaan animeversio ole millään muotoa kelvollinen. Uminekon tosin on varsinainen ympäristömyrkky ja sitä ei tapahtunut, jos minulta kysytään.

Öäh, katson kevään sarjoista sitä tyttöä, joka unohtaa ystävänsä viikon jälkeen. Muuten olen viettänyt aikaani masentavien scifiklassikoiden parissa ja itkemällä sitä, kuinka Alpertti on munakas. Katsokaa siis Gankutsuou, ihan vain sen takia, että Alpertin jälkeen jopa Shinji on siedettävä ph. Kauan eläköön Franz.

[leofurioso]

Mulla taas on sellainen tunne, ettei SnK innostaisi lainkaan, en tosin oo lukenut tai katsonut, mutta ei se ainakaan mitään kovin mielenkiintoiselta juonellisesti tai muuten vaikuttanut. Tai sitten oon nirso, vaikka anime/manga kuuluu päiviini. Itse kaipaisin melkein jotain uutta katsottavaa yaoin tai shonen-ain puolelta, vaikka toisaalta itse tainnut suurimman osan jo niistä katsoa. Suosikkeja kun on mm. Ai no Kusabi, joka ikisuosikki lähes itselläni. Sen lisäksi kaikki nää perusjutut katsonut kuten Winter CIcada, Loveless, Gakuen Heaven, Kirepapa, Gravitation, Princess Princess, Sukisho, Kizuna, Haru wo Daiteita, Zetsuai, Ikoku irokoi romantan, Mirage of Blaze, Earthian, Maiden Rose, Sekaiichi Hatsukoi jne. (Jos tuossa listassa nyt olisi mm. Nukkemestarillekin jotain, mitä ei vielä nähnyt tai jotain.)

Toisaalta taas mietin kuka voisi olla seuraava kenen manhwaa alkaisin lukemaan, kun Nicky Lee, Hwang Mi Ri ja Han Yu-rang on jo sellaisia, kenen piirtotyylistä ja jopa manhwassa esiintyvistä juonista pidän aika laillakin.

[Maissinaksu]

Jos haluatte kokea yhtään Higurasheja sellaisina kuin ne on tarkoitettu koettaviksi, etsitte käsiinne VN:t ja luette ne. Anime on täynnä vielä isompia reikiä kuin SnK eikä selitä yhtään mitään oleellista mm. joidenkin hahmojen menneisyydestä ja kaikenlaista liibalaabaa.

Higurashin animeversion katselusta on saatu huutia aikaisemminkin. Helmasynti, hmmh. Se on kyllä niitä harvoja sarjoja, johon on tullut perehdyttyä enimmäkseen animen tasolla - niin mölöksi kuin se osoittautuukin verrattuna vn:ään tai mangaan.

Yaoi-osioon tuli mieleen vielä muutama mainio leofurioson listauksen lisäksi: You're my loveprize in Viewfinder, Sensitive Pornograph ja Crimson Spell. Varsinkin Viewfinder on mielestäni ihana. <3

[Maissinaksu]

Mistä sarjasta kiinnostuksenne animeen lähti? Ja mitä mieltä olette sarjasta nykyään?

Pokémonia ja Digimonia on tietysti tullut seurattua muksusta lähtien, mutta silloin ei todellakaan pyörinyt päässä, että "hei, tämä on animea". Ensimmäinen sarja, johon koukutuin pahasti oli Inuyasha. Olin silloin seiska- tai kasiluokalla ja suomeksi mangaa oli siihen mennessä ehtinyt ilmestyä jotain 18 kirjaa.

Inuyasha tuli seurattua loppuun asti uskollisesti, vaikka välissä sarja turhautti kiitettävästi johtuen sen tarpeettomasta venymisestä ja vanumisesta. Mielenkiinto taisi laskea ensimmäisen kerran joskus pokkarin 30 jälkeen. Joka tapauksessa Bankotsun ja kumppaneiden jälkeen.

Inuyashalla on minulle oma nostalgisen liikuttava merkityksensä ja se osoittautui kokonaisuutena hienoksi ja seuraamisen arvoiseksi. Juonta olisi voinut kyllä tiivistää: 56 kirjaa tuntui suhteellisen suurelta ottaen huomioon, että Shikonkin saatiin paria palaa vaille kasaan jo niin aikaisin. Kuitenkin pidän sarjasta paljon edelleen, vaikka se onkin ollut vähän taka-alalla viime aikoina.

[Taikaraita]

Miten paljon finiläiset muuten nykyään seuraatte animea/mangaa?

Animea en tällä hetkellä seuraile mitään, mutta mangoissa on muutama menossa. Tosin koska rahaa on nykyään niin harmillisen vähän, riittää rahat ainoastaan Weedin ostamamiseen joka kuukausi. Ennen keräilin myös Narutoa ja Kuroshitsujia, mutta nykyään pitää ostaa nuo väliin jäävät osat divareista tai hankkia jotain muuta kautta. :< Kallis harrastushan tämä on, nyt tuli vielä nuo Rock Leen ninjatarinat ja kesällä tulee Yoshihiro Takahashin kaksiosainen FANG. Voi apua, meitsillä ei riitä rahat.. 

Netistä tulee seurailtua paria mangaa, lähinnä lempiyaoitani Junjou Romanticaa ja Sekaiichi Hatsukoita. Olen tosin oikein etsimällä etsinyt piirustustyyliltään miellyttäviä yaoita ja kivasti olen saanut täytettyä luettavien listaa!

Onko jotain sarjoja, jotka teidän pitäisi (=haluaisitte) katsoa/lukea, mutta ette ole saaneet aikaiseksi?

Free! ! Vaikka en olekaan kovin ihastunut animeen, niin tämä sarja jostain syystä miellyttää ihan kauheasti jo pelkästään sivusta katsomisen perusteella..  Haru/Rin eiku Kuroshitsujin aloittaminen animena on ruvennut kiinnostamaan kanssa, kiitos erään nimeltä mainitsemattoman Picsin ja hänen ihanien ficciensä.

Pokémon olisi aivan mahtava aloittaa ihan alusta asti, mutta siinä olisikin katseltavaa, hahahe. Mistähän niitä vanhimpia jaksoja edes löytyisi.

Aika moni anime on jäänyt minun osaltani jostain syystä kesken. Voisi joskus yrittää katsoa loppuun ja päästä tästä animen pienoisesta karsastamisesta eroon. Nimimerkillä liian addiktoitunut nimenomaan mangaan.

[Odo]

Mistä sarjasta kiinnostuksenne animeen lähti? Ja mitä mieltä olette sarjasta nykyään?

Hopeanuoli. Ja fanina ensi kesänä tuleekin jo... 16 vuotta! Tietysti erona on se, että lapsena kun salaa katsoimme Hopeanuolta kaverin kanssa oli suomidubbauksetkin todella siistejä siinä missä ne nyt huvittavat. Ja käsitys muuttunut hieman leikatun ja leikkaamattoman välillä, mutta muuten kyllä kiinnostus ja kunnioitus sarjaa kohtaan pysynyt samanlaisena. Mukaan on tullut tietysti nostalgiaa, mutta tärkeimmät hahmot ja pääpiirteet sarjassa edelleen lähellä sydäntä.

Mutta niin. Kerroin jo, että salaa kaverin kanssa Hopeanuolta lapsina katsottiin, mutta se ei vielä kerro miten siitä päädyttiin kaikkeen muuhun. Eli siis, kun olin ahkera Hopeanuoli fani jo 5-vuotiaana niin tietysti se oli tullut jäädäkseen. Aloin katsomaan Pokemonia, Digimonia ja joskus Sailor Mooniakin. Tykkäsin, mutta ainoastaan Hopeanuoli oli se, mikä sitten kiinnosti vielä ala-asteellakin sen verran, että piti ottaa siitä selvää muutakin kuin että se on nyt sattuu olemaan kiva sarja koirista. Tutkittuani netistä Hopeanuolta löysin siitä tehdyn sarjakuvan - tarkemmin siis alkuperäisen mangan, josta heräsi kysymys, että mitä muuta tämä manga sitten on. Ja niin edelleen. Yrittämällä tyhmänä 10-vuotiaana etsiä netistä Hopeanuoli mangaa löytyi kaikkea muuta ja jossain vaiheessa kaupassa kiinnostuksen herätti Time Stranger Kyokon kolmas osa, josta päädyin Salapoliisi Conaniin... ja no niin edelleen! Tässä sitä ollaan. Hienon harrastuksen kanssa.

Ja kun kerran tuli puheeksi (ja ehkä aiemminkin mainittu) tuo fanitukseni Hopeanuoleen jo 16 vuoden takaa niin haluan kysyä: Kauanko te olette harrastaneet mangaa/animea/coneja? Itse nyt en tähän vastaa ihan tuota kuuttatoista vuotta, mutta ehkä kunnolla kiinnostus ja harrastus tuli silloin sen Time Stranger Kyokon mukana, 11 vuotta takaperin (hui kauhea niin kauan!) ja coneihin päädyin ensimmäitä kertaa vuonna 2008.

[Beyond]

Mistä sarjasta kiinnostuksenne animeen lähti? Ja mitä mieltä olette sarjasta nykyään?
Kuten moni muu täällä, minäkin olen Pokémon- ja Hopeanuoli-kauden kasvatteja. Kun niitä silloin eskari-ikäisenä katselin, en tietenkään mieltänyt kyseisiä sarjoja animeksi. Katsoin myös välillä pentuna Subilta (silloiselta SubTV:ltä) Sailor Moonia niillä iki ihanilla ruotsidubeilla. Samaiselta kanavalta katsoin myös FMA:ta, mikä taisi olla pieni potku kohti animea, koska samana vuonna tulin katsoneeksi myös Elfen Liedin, joka taisi olla se viimeinen niitti. Sen katsomisesta saakka olen ollu aivan hulluna animeen, joskin olen aina ollut vähän kaappifani. 6.-7. luokilla itse asiassa taisin vähän kohautella animangalle kulmiani ja vastustaa kyseistä lieveilmiötä ihan vain siitä ilosta, että moni oletti minun pitävän lajista. Vastarannan kiiski oli tuolloin toinen nimeni.

FMA on yhä parhaita tietämiäni sarjoja. Sitä paitsi se 2003 vuoden versio on ihan mielettömän synkkä, mikä iskee minuun. Sen jos jonkin sarjan äärellä on vuodatettu kyyneleitä, joskin totta kai siinäkin on ihan hauskaa tilannekomiikkaa, vaikka ei yhtälailla kuin Brotherhoodissa. Sitten nuo lapsuudenaikaiset suosikit ovat sellaisia, että niitä on nostalgian nimissä kiva fiilistellä silloin tällöin, vaikka en voi väittää, että kovin usein viitsisinkään. Elfen Lied on mielestäni yhä aika viihdyttävä, joskin sen jälkeen olen tutustunut parempiinkin sarjoihin. Toisaalta se on visuaalisesti edelleen yksi näyttävimmistä, eikä sarjan ideaa voida syyttää kunnianhimon puutteesta.

Kauanko te olette harrastaneet mangaa/animea/coneja?
Animangaa kunnioitettavat 7 vuotta. Olen osallistunut vain yhteen coniin tähän mennessä (Katsudocon 2012), enkä ole ehkä niitä ihmisiä, jotka kyseisissä tapahtumisssa viihtyisivät. Animangasta tuskin pääsen kuitenkaan ikinä eroon.

[leofurioso]

Kauanko te olette harrastaneet mangaa/animea/coneja?
Mä en oo ees varma, sillä ensimmäinen Animecon mulla kyllä oli Jyväskylässä yliopistolla järjestetty. Ettei ois peräti se ensimmäinen Jyväskylässä ollut eli 2004 vuoden, sillä Ranma 1/2 oli ensimmäinen manga, jota aloin keräämään ja sekin Suomessa julkaistiin jo 2003. Onks siitäkin oikeasti jo niin kauan. Sain käytännössä silloin ja jo ennen sitä Pokemonin ja serkun kautta puraisun ja siitä lähtien enemmän tai vähemmän ollut harrastaja. Taisi muuten olla aika likeellä sitä, että oisin jopa ekat yaoit ostanut 2004, kun ikää sen 15 vuotta. Kai silloin näytin vanhemmalta eikä ehkä aina ikää niin tuijotettu ainakaan mun osalta coneissakaan. Ja voin kiittää kaikesta vuotta vanhempaa serkkuani, joka tosin ei koskaan tajunnut miksi manga kiehtoi minua enemmän kuin cosplay tai muu vastaava.

Vaikka taisi 2007 Jyväskylän coni olla se, jonka jälkeen periaatteessa kävin aika monet putkeen, kunnes opiskelut ja työt ja muut tuli ja katkaisi sen. Ja Kuopioon en oo mennytkään, kun usein mm. Finin miitit tai muut asiat samoihin aikoihin ja matkat hintavia ja pitkiä. Tän perusteella kai voisi 10-11 vuotta sanoa harrastaneen kunnolla, kun ensimmäiset mangat silloin saanut/ostanut. Mutta ehkä peruskoulun lopussa se oli vielä erilaisempaa, mutta lukiossa 2005 pyörähti oikein kunnolla käyntiin. Mutta oi niitä aikoja. Ja alan kyllä tuntea vanhaksi itseni näiden vuosien vuoksi jo. Ja ehkä jossain mielessä kai vuosi 2007 merkittävä myös siinä mielessä, ettei Traconia ollut ja jouduin ensimmäisen Traconin odottaan vasta vuoteen 2008. Jostain syystä, vaikka Tampereen lähellä ikäni asunut, niin Traconiin ekan kerran menin paljon vanhempana kuin Animeconeihin, jotka eri puolilla Suomea olivatkin.

Mistä sarjasta kiinnostuksenne animeen lähti? Ja mitä mieltä olette sarjasta nykyään?
Eiköhän mullakin kiinnostus animeen lähtenyt aikanaan Hopeanuolesta ja oi sitä nostalgiaa, kun sen näkee. Ajatella, on siitäkin varmaan 20 vuotta aikaa, kun 1994 ensimmäisen kerran törmäsin sarjaan. Toisaalta se oli aika rajustikin leikattu versio ja sitä pienenä tyttönä veljen ja kaverien ja vanhempien seurassa saattoi katsoa. Tosin ensiesitystä Suomessa toki en muista nähneen, kun synnyin samana 1989 vuonna, mutta 1994 se tuli niille legendaarisille VHS-kaseteille ja meillä taitaa vieläkin ne olla jossain, vai hävisköhän ne liiasta katselusta. Mutta sitten toki 2003:n jälkeen nähnyt sen leikkaamattomankin. Ja jostain kumman syystä veljeni toki sanoo ehkä Weediä paremmaksi, mutta se voi hänestä johtua siitä, että kuvanlaatu nykyään jo aika heikohkoa niissä alkuperäisissä Hopeanuolissa ja hänelle visuaalisuus ja kuvanlaatu enemmän kuin tärkeää kuurouden vuoksi. Ja se nostalgia, vaikka muistan nykyään omien kummilasten ollessa samanikäisiä tai vähän vanhempia, kun itse Hopeanuolen nähdessä ekaa kertaa, että kuinka pelottavakin se osaa olla ja ne suomidubbaukset on kyllä aika legendaarisia. Eipä kummimuksut aina tajuakaan niitä naurahduksia tai muuta, mitä niiden dubbauksien vuoksi saatan päästää. Ehkä ne oppi sen mun iässäni, jos Hopeanuoli vielä silloinkin pysyy samanlaisena asiana kuin mitä se mun ikäpolvelle ja vähän nuoremmille oli. Ja hahmot kyllä ja pääpiirteet edelleen mielessä ja olihan se nostalgian vuoksi aikanaan pakko ostaa Hopeanuolet manganakin, sillä siinä sitä nostalgiaa on.

[Odo]

En oikein voi sanoa "harrastavani" animangaa, kunhan välillä tsekkailen seuraamieni sarjojen uudet jaksot ja chapterit. Seuraan atm Shingeki no Kyojinia ja Sekai Ichi Hatsukoita mangan puolelta ja odottelen sarkastisen innokkaasti Free!n uusia jaksoja

Tavallaan minäkin olen tuollainen harrastaja, mutta pidän itseäni silti harrastajana. Siinä, missä sanon lukemista harrastukseksi sanon animengaa harrastukseksi. En tosiaan ole yhdessäkään sarjassa perillä jaksojen etenemisestä ja mangankin kohdalla ainoastaan suomijulkaisun mukaan seuraan Mirai Nikkiä. Coneissa tosin tulee käytyä, mutta sielläkin näiden toisentyypin harrastajien keskuudessa olen pihalla kuin lumiukko. "Ai Shingeki niin mikä?"-tyyliin.

Ja pääsen taas syventämään tätä mun kysymystä: millaisia harrastajia olette? Luetteko ja katsotteko, kun sille tuntuu ja olette jäljessä suosikkisarjojenne etemisestä usealla sadalla jaksolla (kuten minä ja One Piece)? Vai nimenomaan toista ääripäätä: hyllyt notkuu mangaa, tiedät kaikki uusimmat sarjan ja jaksotkin tulee katsottua vielä samanpäivän aikana? Vai miten te koette animangan harrastukseski?

[Eririn]

Miten paljon finiläiset muuten nykyään seuraatte animea/mangaa?

Aika vähän nykyään. Kerään tällä hetkellä aktiivisesti vain Fushigi Yuugi Genbu Kaidenia (neljä pokkaria (numerot 7-10) puuttuvat) ja vähän vähemmän aktiivisesti Magic Knight Rayearthia ja Sakura Hime Kadenia. Genbu Kaiden on tällä hetkellä se tärkein. Olen siitä jopa innostuneempi kuin alkuperäisestä Fushigi Yuugista aikoinaan^^ Aivan ihana sarja, suosittelen!

Animea en tällä hetkellä katso kuin Muumeja aina silloin tällöin (ja joskus School Rumblea ja Fruits Basketia). Voisi katsoa jos jostain löytyisi Fushigi Yuugin jaksot enkkusubeilla, tahtoisin katsoa sen loppuun.

[Maissinaksu]

Millaisia harrastajia olette? Miten koette animangan harrastukseksi?

Minun kohdallani laatu korvaa määrän pidemmän päälle. Olen aina mieltänyt itseni sellaiseksi maltillisemman haaran faniksi ja välillä tiettyjen ihmisten kanssa jutellessa tulee sellainen olo, että minulta on jäänyt taas välistä joku hyvä uusi animanga ja elän ihan tynnyrissä, kun en ole perillä tuosta ja siitä. Ajoittain käy niin, että koen heräämisen johonkin sarjaan sitten, kun se on ensin pyörinyt aikansa valtavirran suosiossa ja vähitellen siirtynyt sivummalle uutuuksien tieltä. Slowpoke mikä slowpoke.

Tällä hetkellä en pahemmin seuraa animea, mutta muutama hyvä manga on tullut luettua. Aktiivisin kauteni on ollut siinä 3-5 vuotta sitten. Yli en ole animangasta onneksi kasvanut tai kasvamassa, sillä mikään ei ole rattoisampaa kuin uppoutua vuosien takaisiin suosikkeihin erityisesti mangan puolella, esimerkiksi FMA:han tai Azumanga Daiohiin. Ranmaa aloin juuri hiljattain lukea taas pitkästä aikaa. Uusia sarjoja en metsästä tieten tahtoen, mutta jos kohdalle osuu jokin mainio, niin mikä ettei. Mangaa omistan karkeasti ja epätarkasti arvioituna 150 kirjaa. Täyttävät kätevästi sellaisen mukavan pienen kirjahyllyn.

Miten sitten mieltää animanga harrastukseksi, hmm. No, minulla se tulee esiin lukemalla, katsomalla, piirtämällä, ficcailemalla, keskustelemalla ja sitä rataa. Ylipäätään vain olemalla. Eipä siihen mitään oikeaa tapaa ole, miten kukin harrastaa. Täytyy kyllä sanoa, että anime ja manga ovat kyllä rikastuttaneet meikäläisen luovaa maailmaa huimasti. Muuten mielikuvitukseni olisi varmaankin tyhjä valkoinen paperiarkki.

Kauanko te olette harrastaneet mangaa/animea/coneja?

Seitsemän vuottahan sitä animangaa. Sitten on ne kaikki penskana katsotut sarjat. Mitä ihmettä, olen ollut suuri Pokémon-fanikin jo 15 vuotta... Muumejakin olen katsonut koko pienen elämäni.

Conien tapauksessa olen aika keltanokka. Tähän mennessä olen käynyt kahdessa (Animecon 2011 ja Tracon 2013), eli en ole niiden suhteen ollut niin aktiivinen menijä. Tänä vuonna olisi tarkoitus käydä ainakin Traconissa kamujen kanssa ihmettelemässä menoa.

[Elfmaiden]

Kaapo kirjoitti:

Yaoi löytyi 2008(?) JunJou Romantican kautta. Vaikka Sekai Ichi Hatsukoi (kirjoitusasu uliuliuli) onkin paaaaaaljon parempi (mutta sen löysin vasta joku puoli vuotta sitten?).

En ollut koskaan aiemmin katsonut yaoita, joten sairaslomapäiväni ratoksi innostuin etsimään Sekaiichi Hatsukoi -sarjan jaksoja youtubesta, ja kiinnostuin sen verran, että päädyin katsomaan tänään koko sarjan (2x12 jaksoa) - ja oikeastaan muutamat kohdat useampaan kertaan, sillä youtuben kanssa oli ensin vaikea erottaa eri kausia ja jaksojen pätkiä toisistaan...! Oli hauska nähdä tutut kohtaukset myöhemmin uudelleen oikeassa järjestyksessä, ymmärtäen ne heti paljon paremmin. Oli siis hauska ja viihdyttävä päivä, kiitos vinkistä 
Spoiler-varoitus?!:
Toisaalta välillä tarina oli niin sokerista ja geneeristä draamaa, että nauratti tai turhautti... Pariskuntien osapuolten fyysinen ero oli myös kaavamaisen silmiinpistävä: toinen oli raamikas ja pitkä, tuimailmeinen (tai ainakin vähäilmeinen) mies, toinen suurisilmäinen ja jatkuvasti hämillinen hyvin poikamainen hahmo iästään riippumatta. Toisaalta se helpotti hahmojen tunnistamista, mutta onko kaava yleinen?
Kiinnitin myös huomiota, että voimatasapaino oli usein myös räikeän vääristynyt - joka jaksossa oli mukana ainakin muutama suudelma, ja lähes aina ne oli varastettu, usein toinen oli käsillä lukittu paikalleen... Mutta toisaalta moni hahmo oli niin jääräpäinen, että ehkä se oli tapa saada asiansa kerrottua...
Oli kivaa, että mukana oli melko monta eri paria ja näiden tarinaa, mikä toi vaihtelua.

(Vielä avunpyyntönä sarjaa ehkä paremmin tunteville: löysin useasta fanien tekemästä musiikkivideosta kohtauksia Ritsun ja Masamunen menneisyydestä, suudelmista ym, mutten muista nähneeni sellaista jaksoa. Esim. tämän videon (https://www.youtube.com/watch?v=KcXldidTmmM) tiedoissa mainitaan lähteeksi jakso Sekai-ichi Hatsukoi (OVA 1, s2e12), mutta jos tulkitsen merkinnän oikein 2.kauden 12 jaksoksi, löysin siitä vain osan nähdyistä pätkistä. Missä ne muut ovat? Jossain mainittiin myös jakso 00, ja 14, mutta sivustolla, jonka kautta jaksot katsoin, oli vain 12 kummassakin tuotantokaudessa... Mutta onko siis enemmänkin?)

Aiempaa kokemusta minulla on animen maailmasta melko vähän. Olen katsonut kokonaan vain kummankin FMA:n (pidin paljon, ja erityisen paljon musiikeista!) sekä yksittäisiä jaksoja joistain muista sarjoista, kuten Narutosta, Deathnotesta, Bleachista... sekä mystisestä Angels Feathers -sarjasta, jonka 2 ekaa osaa sain piraattidvd:nä, ja johon emme koskaan löytäneet jatkoa...! Animesta muuten mieleeni tulee ensimmäisenä Ghiblin upeat elokuvat, joista olen nähnyt uskoakseni lähes kaikki, ja monista pitänyt todella paljon.

En osaa japania tai tunne kulttuuria paljoa, mutta jotain sanoja ja ainakin nostalgista kulttuurin kuvausta animen kautta on väkisin tullut tutuksi. Olisi kiinnostavaa miettiä, miten erilaisia osa tarinoista ehkä olisi muun maan kulttuurikontekstissa... Vai toisaalta, vaikka jättäisi pois suomalaisittain hämmentävän formaaliset käytöstavat kumarteluineen ja teitittelyineen, sekä joitain asumiseen liittyviä yksityiskohtia, muuttuisiko tarina? Olisivatko ihmissuhteet silti samanlaisia, vai muuttaisiko vapaamuotoisempi hahmojen käytös myös kemioita, motiiveja...?

[Meepah]

Mulle tulee aina niin vanha olo, kun mietin, miten pitkään oon harrastanut animangaa. Aloitin ennen Ranman suomijulkaisua. D: Yli puolet elämästä. Eikö sitä mitään parempaa keksi.

Mutta siis, minä olen ns. kovan luokan kuluttaja. Harrastaja. Mulla on halityynyt, seinä vuorattu julisteilla, osaan ulkoa animaattoreiden nimiä, osaan keskustella eri animaatiosuuntauksista, animen historiasta, katson jokaiselta uudelta kaudelta sarjoja ja backlog on vuosien mittainen. Aktiivisimmat vuodet tosin ovat takana (2008-11), mutta olenkin nähnyt melkein kaikki klassikot ja omien genrejeni isot nimet. Yhyy, tulee ahdistus, kun miettii asiaa. Onneksi on muitakin, joiden elämästä harrastus nielee mielettömän ison osan. Mangaa on hyllyssä... niin monta sataa pokkaria ja niin paljon tuhlattuja euroja, etten halua edes laskea. Pelkästään suomikäännöksistä, joita kokoelmassani on ehkä noin 200 pokkaria, eli kolmasosa materiaalista, kertyy sellaiset tuhlatut summat, että itkettää. En osaa myydä asioita, joita kerään, mutta ehkä pitäisi harkita asiaa.

Joskus mun on vaikea muistaa, ettei kaikilla ole taustalla sellaista perussivistystä kuin mulla. En ole koskaan opiskellut japania, mutta shonenanimen voin yleensä katsoa teksteittä. Kai se kertoo jotain kulutuksen määrästä, valitettavasti. En aina osaa suhteuttaa, ettei kaikille kanssakatsojille aukea sama määrä vitsejä kuin minulle. Katson ja luen mielelläni nykyään sellaisia sarjoja, joissa tarvitsee olla hyvin japanilainen tajutakseen, mille siinä kulloinkin nauretaan. Joskus lisäkkeen kanssa animea katsoessa tulee tenkkapoo, kun en osaa selittää asiaa, jonka ymmärrän itse ja joka on minulle looginen. Tällaiset seikat liittyvät usein perhesuhteisiin tai naisten asemaan. Oli ihan outoa tajuta, ettei kaikille aukea saman tien, miten paljon hahmoon vaikuttaa se, kuinka paljon ärrä pärrrrisee ja tuleeko suusta orrrrreee, ore vai boku.

Olen juuri se paha ääripää, joka odottaa kuola valuen oikean subbaajaryhmän käännöstä samana päivänä, jona uusi jakso julkaistaan, ja toisinaan siistii raweja eri käännösryhmille. Animen katsominen streamattuna on syntiä yms.

Coneissa en tosin viihdy, kun yleensä ohjelma ei oikein iske enkä viihdy paikoissa, joissa pidetään kovaa meteliä. Ilmeisesti conkulttuuri on kuitenkin siistiytynyt Caramell Dansenin ajoista ja Hetaliasta, että ehkä sielläkin voisi taas alkaa piipahdella. Desucon 2011 oli aika traumaattinen kokemus sillä saralla, mutta se on puitu järjestäjien kanssa loppuun jo aikoja sitten.

[leofurioso]

Millaisia harrastajia olette?
Taidan olla mangan suhteen todella hullun leimoissa harrastajana tai no koskee kyllä kaikkia, mitkä vähänkin kirjoihin liittyy.  Itsellänihän on varmaan ton yli 10 vuoden aikana kertynyt runsaat 1000 mangaa (joka kuulostaa kyllä paljolta, mutta jos sen jakaa vuosimääriin ei se sitten ole niin paljoa mielestäni), jossa tietenkin näitä "hehtaarimittaisia", kuten Inuyasha, Naruto, Bleach, Emma, Basara, Hopeanuoli, Weed,  etc... Nykyään olen jo hyödyntänyt Exceliäkin harrastukseeni mangan osalta, että listaan sinne kaikki mangani ja tiedot mm. osista ja tekijöistä ja muusta. Ehkä sellainen pitäisi tavallisista kirjoistakin tehdä, mutta mangaa löytyy oikeasti todella paljon ja iso osa niistä tosin nyt muuttolaatikoissa. Sen lisäksi huomannut, että mulla on sellainen n. 250 eri sarjan tai julkaisun mangaa ja sieltä taas iso osa yaoita (mm. Kizuna, Haru wo Daiteita, Pathos, Yakuza in Love, Punch Up, Yellow, Blue Morning, Incubus, Finder: Target in the Viewfinder etc.). Olen myös huomannut, kuinka yleensä keräilijänä/harrastajana tulee ostettua tiettyjen tekijöiden/piirtäjien mangaa, vaikka sitten lukisi netistä paljon muidenkin tekijöiden, mutta hyllyille päätyy kuitenkin vain tiettyjä. Yaoin osalta pystyisin mm. sanomaan Mika Sadahiron, Youka Nittan ja Maketo Tatenon tai Duo Brandin, joiden töistä pidän erityisesti. Yleensä nautin kerätä mangaa ja saan sitä hankittua aika halvallakin välillä, mutta toisaalta eipä tee kyllä mieli laskea, paljonko euroja/dollareita kokoelmaa on mennyt näiden vuosien saatossa. Toisaalta vanhempani ihan tyytyneet siihen, kun rahoittanut suurimman osan toki itse ja työlläni, ja pitäneet sitä jopa parempana kuin vetää rahat mm. tupakoihin tai alkoholiin tai muihin vastaaviin asioihin. Mutta toki mietin, mitä sitten joskus tulevaisuudessa, vaikka toisaalta uskoisin mulle mangan aikuisena ja vuosikymmenien päästäkin olevan vähän samanlainen juttu, kun joillekin on esim. Aku Ankat tai Tenavat tai Asterix jne.

Animea katson paljon harvemmin, nykyään melkein vain nostalgian vuoksi. Toisaalta itselle en niinkään hankkinut animea, mutta pikkuveljeni apuna sille hankkinut tiettyjä animesarjoja omaksi, kuten One Piece, Naruto ja Black Cat. Onhan hänelläkin hieman mangaa, mutta paljon vähemmän ja käytännössä vain Dragon Ballia ja muutama Fairy Tail, mutta animessa häntä enemmän auttanut tosiaan ja helppoahan sitä on ainakin Tampereelta saadakin, kun Puolenkuun pelit ja 5 tähden videodivari kaupungissa lähekkäin. Ja joskus tilannut ulkomailta, kun halvemmaksi välillä tulee. Lähinnä animea katselen koneelta. Sitä tosin paljon vähemmän kuin aasialaisia draamoja, sillä huomannut harrastuksen ehkä muuttuneen siinä, että nykyään enemmän aasialaisia draamoja ja elokuvia tulee seurattua kuin ihan puhdasta animea. Toisaalta sitten harrastajana Ghiblin elokuvat DVD-versiona kyllä tarkoitus hankkia ja osa jo onkin, mutta sekin melkein puhtaasti nostalgian takia, kun kuitenkin Ghiblin studiot ja erityisesti Hayao Miyazaki kulkenut mukana läpi elämäni aina alkaen ihan pikkuskidinä näkemästä Naapurini Totoro. 
-Fire 

[Beyond]

Meepahin tavoin minun on todettava, että animanga-harrastuksen myötä japanilainen kulttuuri ylipäätään on alkanut kiehtoa. Mistään ulkoisista puitteista - sisutuksesta tai omasta ulkonäöstä - tuskin voi päätellä, että Japani kiehtoo minua, mutta koen itseni suhteellisen valistuneeksi maan historian ja nykykulttuurin osalta. Animanga-harrastus on kannustanut ottamaan selvää monistakin seikoista kaikesta aina bushidōsta onigireihin. Japanin kielen taitoni ei ole kummoinenkaan. Osaan juuri ja juuri tavumerkistöt, ymmärrän arkipäiväisiä asioita käsitteleviä keskusteluja ja osaan sanoa yleisimmät fraasit, mutta toisaalta en menisi vannomaan, ettenkö joutuisi kulkemaan käsikynkässä matkaoppaan kanssa, jos jonain päivänä pääsisin tutustumaan Japaniin ihan paikan päällä. Aion kyllä jonain päivänä opetella kielen ihan kunnolla, mutta on myönnettävä, ettei kielen opettelu ole tällä hetkellä ihan siellä kärkisijoilla henkilökohtaisessa viisivuotissuunnitelmassani. Katsotaan sitten, kun elämäntilanne antaa myöten.

Tämän selonteon päätteeksi voisin todeta olevani aiheesta innostunut kaappijapanifani harrastajana. Siviilissä en välttämättä nimittäin mainitse koko aiheesta mitään, mutta jos joku ihmettelee jotain japanilaiseen kulttuuriin liittyvää minun läsnä ollessani, saatan kyllä innostua luennoimaan ihan vähän. Jos nyt pelkästä animangasta puhutaan, minulla on omat suosikkini. Olen äärettömän genrerajoittunut, mutta siitä huolimatta aina jostain nousee esiin kiinnostava sarja, jota seurata ilman, että välttämättä etsisi edes mitään seurattavaa. Animanga on minulle oikeastaan paras irtiottoarjesta sen vuoksi, että täysin eskapistiset skenaariot voidaan toteuttaa animangassa ilman miljoonabudjetteja. Länsimaalaisessa viihteessä on se ongelma, että jos genre ylittää vähääkään realismin rajoja, karkeasti yleistäen tarvitaan hirveä määrä erikoistehosteita, jotta lopputulos voisi näyttää visuaalisesti miellyttävältä. Ilmiö juontuu ihan puhtaasti siitä, että täällä länsimaissa suurin osa nuorille ja aikuisille suunnatusta viihteestä tehdään oikeiden näyttelijöiden ja kulissien kanssa, mikä asettaa omat rajansa. Animanga on minulle siis se visuaalisesti miellyttävin vaihtoehto, kun tahdon katsoa jotain, mikä edustaa realismin rajojen rikkomista.

[Lunella]

Tämän selonteon päätteeksi voisin todeta olevani aiheesta innostunut kaappijapanifani harrastajana.

Minäkin taidan kuulua tähän kaappijapanifani-luokkaan, jos pitää määritellä, millainen harrastaja olen. En juuri aloita uusien tuttavuuksien kanssa keskusteluja Japanista, animesta tai mangasta ellen sitten ole tutustunut näihin ihmisiin esimerkiksi coneissa. Ehkä juuri tämän vuoksi omaan kavereita, jotka eivät tiedä mun katsovan animea. Kerran kyllä tuli erään tällaisen kaverin kanssa tämä harrastus puheeksi ja yllätyin suuresti, kun hän totesi, että on nuorempana fanittanut Inuyashaa.

Nuorempana mulle iso juttu oli nimenomaan manga (Salapoliisi Conan, Fruits Basket jne), mutta nykyään katson kyllä enemmän animea kuin luen mangaa. Vaikka animeen ja mangaan on tullut tutustuttua jo noin kahdeksan vuotta sitten, niin vasta viime vuonna aloin seuraamaan uusimpia animesarjoja (Kuroko no Basket, SnK, Free!) ja tuntuu, että muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen tämä into animeen ja mangaan on palaamassa. Nyt keväälläkin tuli aloitettua pari uutta sarjaa, Isshuukan Friends. ja Kamigami no Asobi. Myös Mahouka Koukou no Rettousei ja Haikyuu!! kiinnostaa, mutta en ole vielä saanut aloitettua kumpaakaan. Onko joku muu täällä alkanut seurata kevään uusia sarjoja?

Lisäksi kaipailisin vähän vinkkiä, mitä animesarjoja voi suositella 15-vuotiaalle pojalle? Veli kyseli multa sarjasuosituksia, enkä oikein tiennyt, mitä hänelle voisi suositella. Hän on katsonut Kuroko no Basketin kummatkin tuottarit, SnK:n, Sword Art Onlinen, FMA Brotherhoodin ja näistä kaikista tykkäsi paljon, mutta esimerkiksi Steins;Gate oli hänen makuunsa liian omituinen. Narutosta on kattonut ensimmäisiä jaksoja ja Bleachia noin 60 jaksoa, mutta niihin ei innostus tunnu riittävän. Annoin epätoivoisen vinkin, että .hack saattaisi olla SAO:n kaltainen sarja (itse en siis ole kumpaakaan katsonut) ja sen hän nyt aloittikin, mutta onko teillä muilla antaa jotain sarjasuosituksia?

vihdoin sain aikaiseksi osallistua tähän keskusteluun, enhän mä tätä topicia oo kuin ikuisuuden tuijotellut

[Maissinaksu]

Mitä animesarjoja voi suositella 15-vuotiaalle pojalle?

Basilisk on yksi omista suosikeistani. <3 Sitä suosittelen ehdottomasti, jos eeppinen ja historiallinen seikkailu kiinnostaa. Sitten voisin mainita Salapoliisi Conanin. Ehkä myös One Piece, Yu-Gi-Oh tai Dragon Ball? :--D Pokémon ja Digimon...

Nämä tulivat äkkiä mieleen ja unohdin varmasti jonkin oleellisen.

[leofurioso]

Mitä animesarjoja voi suositella 15-vuotiaalle pojalle?

Itselleni tuli mieleen pikkuveljeni vuoksi mm. Black Cat, Toriko, Beelzebub, Fairy Tail, Aoi Sekai no Chuushin de,  Death Note, Gintama, D Gray Man, Saint Seiya, Law of Ueki, Shaman King, Trigun, Trinity Blood ja monet muut vastaavat. Toki minun veljeni iällisesti vanhempi aika paljonkin, mutta toisaalta kuurous saattanut tehdä veljestäni nuoremman oloisen kaikin puolin maun osalta, joten noita olen ainakin hänen tykänneen katsoa Bleachin ja Naruton lisäksi. Tosin aika vaikeaa se tuntemattomalle on sanoa, kun ei tiiä millainen muuten kyseinen henkilö on, mutta tuossa nyt joitain sellaisia animeita, joita tiedän tuon ikäpolven poikien katsovan. Toki sitten urheilunkin puolelta löytyisi, mutta sen suosittelu aina riskinsä, kun ei tiedä kiinnostaako urheilu-genren animet lainkaan.

[Odo]

mitä animesarjoja voi suositella 15-vuotiaalle pojalle?

One Piece ja Hajime no ippo.

Tässä tää mun valtaisa anime tietämys taas huomataan, kun yrittää suositella jotain. : D tietääkö kukaan muuten NANAn tyylisiä sarjoja? Paradise Kiss jo katsottu, joka nyt alkuperäis tarinaltaan on saman tekijän. Mieluiten animena, kun mangan keräämisessä NANAkin kesken (enkä osaa lukea sarjakuvia netistä.)

[Vostok]

Mitä animesarjoja voi suositella 15-vuotiaalle pojalle?


-Death Note
-Gundam Seed
-Ghost in the Shell
-Baccano
-Steins; gate
-Tengen Toppa Gurren Lagan
-D-Grayman

Ehkä näitä? Itse katsoin/olisin katsonut sen ikäisenä.

Ja ah, Higurashit!

Luin niistä yhden arkin pari vuotta takaperin ja sitten minuun vain iski pari päivää sitten suuri himo lukea lisää, vaikka olinkin unohtanut asioita siitä jo aika hyvin. Mutta luin miltei kaikki arkit siinä parissa päivässä ja olin kyllä nostalgiakoukussa sarjaan. Eivät kyllä pelottaneet yhtä paljon kuin muistin silloin pari vuotta takaperin.

Jos haluatte kokea yhtään Higurasheja sellaisina kuin ne on tarkoitettu koettaviksi, etsitte käsiinne VN:t ja luette ne. Anime on täynnä vielä isompia reikiä kuin SnK eikä selitä yhtään mitään oleellista mm. joidenkin hahmojen menneisyydestä ja kaikenlaista liibalaabaa.

Kerran harkitsin katsomista, mutta nyt on ristiriitaiset tunteet siitä. Moni sanoi netissä mangan kommenteissa, että "kannattaa katsoa animea, selitetään paremmin." Vetosivat eniten siihen Minagoroshihenin arkissa, ja että Takanon strategiat ja syyt Hinamizawan tapauksiin selitetään paremmin.

 Noh, en minä sitä animea kuitenkaan katsoisi, olen laiska ja olen hyvä vain lukemaan. Oli kyllä hyvät kokemukset mangasta, monet asetelmat saatu toimimaan kaikkiin arkkeihin. Hiukan kyllä tottumattomana häiritsi jatkuva piirtäjän ja piirustustyylin vaihtuminen arkeissa.

Voi ei, tuli itsellekin vanha olo kun kaveri sanoi, ettei tunne Higurasheja. Siis come on, nehän oli vasta äsken super in! Kaikki tiesi ne.... heh, vuonna 2005-2007 (tops seittemän).

Olenko muuten ainoa, joka tykkää 2000-luvun alusta vuoteen 2009 vallinneista tyyleistä eniten? Niissä on sitä jotain... Nykyajan tyylistä en pidä niin kovin paljoa. Verratkaa nimenomaan Higurasheja plus Tokyo Mew Mew'a (joissa nähtiin vielä ysärin nostettuja otsahiuksia) Free!-animeen ja muihin nykyajan hitteihin. Miten musta tuntuu, että nykyään keskitytään todella paljon etenkin moemaisuuteen?

Mistä sarjasta kiinnostuksenne animeen lähti? Ja mitä mieltä olette sarjasta nykyään?

Ranma 1/2 oli kyllä aivan ensimmäinen. Sitä sai helposti kirjastosta ja siihen jäi todellakin koukkuun. Kun sitä sitten huomasi, että samanlaisia sarjakuvia on olemassa...Ka-boom. Ranmaa lukivat kaikki silloin.
Ranma on yhä nykyään lähellä sydäntä, vaikken sitä kunnolla enää luekaan. Ei ole siis arvo laskenut silmissä tähänkään päivään saakka. Mutta Rumiko Takahashin kehitystä tähän päivään saakka voi jo hiukan kriittisellä silmällä katsoa, sillä tyyli on yhä tikkumaisempi ja yllättävän yksinkertainen muihin verrattuna.

Nyt minä kysyn teiltä: Mikä anime/manga-hahmo oli suurin ikoninne?

Kai kaikilla joskus sellainen on ollut Itselläni oli suuri rakkaus Haruhi Suzumiyaan. Opettelin siskoni kanssa Hare Hare Yukain ja halusin kuollakseni hänen koulupukunsa.