Alaotsikko: Bellatrix Lestrange, Siunattu hulluus-haaste

Nimi: Kauneuden monet muodot
Kirjoittaja: MyName
Beta: laitoin ilmoituksen syyskuun 20. päivä, mutta ei ole löytynyt. Saatte siis joka tapauksessa kärsiä tästä. :D
Genre: angst (kai), oneshot
Ikäraja: K-11 //Lils nosti
Päähenkilö: Bellatrix Lestrange
Disclaimer: Harry Potter-universumi kuuluu J.K.Rowlingille, muut oikeudet kustantajille ja blaa blaa blaa. En saavuta tällä taloudellista hyötyä.
A/N: Menee Siunattu hulluus-haasteeseen. Bella on omasta mielestäni tässä aika hullu, mutta olen tavoitellut (epäilyttävällä menestyksellä) sadismia ja varsinkin siihen kuuluvaa vallanhimoa. Kursivoitu teksti on Bellatrixin ajatuksia. Ja tämähän sijoittuu aikajanalla toiseksi ficikseni. Okei, tässä se on:


 


Nainen tuijotti tummanpuhuvaa ja sameaa kuvajaistaan suuren, siron posliinikulhon liikkumattomasta vedenpinnasta. Hän oli polvillaan kulhon edessä. Hänen hahmonsa takana näkyi vessan valkoista kaakeliseinää, jossa oli hienoja halkeamia, liian hienoja, jotta ne olisivat näkyneet epäselvästä heijastuksesta. Nainen ei uhrannut ajatustakaan ulkonäölleen: voimakaspiirteisille kasvoilleen, raskaille silmäluomilleen, tummille silmänalusilleen. Ne eivät kiinnostaneet häntä; ulkonäöllä ei ollut väliä.
Hän piirteli sormellaan kuvioita veteen. Ei pehmeitä, herkkiä kaaria, vaan jäykkiä, syviä uria. Nainen nautti saadessaan hallita vettä, vaikuttaa siihen, muuttaa sen muotoa.
Hämärän valtaaman huoneen nurkat hukkuivat sysimustiin varjoihin, joita myös naisen ja kulhon hahmo heittivät lattialle. Nainen nosti kätensä kulhon reunoille. Huoneen vähäinen valo sai vesipisarat, veden kyyneleet, kimmeltämään niissä.
Hahmo laski päätään hitaasti, antoi pitkien, tummien hiuksien painua veden alle. Ne kiertelivät sekavan kasana, joka ei kuitenkaan mennyt sotkuun. Kuin ne olisivat kuuluneet veteen, ne sekoittuivat siihen. Nainen katsoi niiden leikkiä hetken tyhjin silmin ja keräsi rohkeuttaan.

Voima on rohkeutta, hän mietti pelosta sekavoituneessa mielessään. Pelosta, ettei hän onnistuisi. Rohkeutta hallita.

Nopeasti hän painoi päänsä nyt jo kylmenneeseen veteen yhtäkkisen loiskahduksen säestämänä. Hän pakotti silmänsä pysymään auki ja tuijottamaan kulhon tasaista pohjaa. Kuristava tunne valtasi ensin kurkun ja yhtyi kohta myös rintakehään. Kuin karhea liina olisi yrittänyt tulla ulos hänen henkitorvestaan ja pakottaa hänet avaamaan suunsa. Kiduttava tunne sai hänet unohtamaan veden kylmyyden ja kirvelevät silmänsä, mielessä oli vain veden aiheuttama tuska. Tuska, jota hän inhosi.

Nainen nosti henkeään haukkoen päänsä vedestä saaden vesipisarat lentelemään lattialle. Pelko oli vaihtunut vihaksi. Hän oli vihainen itselleen, voimattomuudelleen, ja tarrautui ensimmäiseen käsiin sattuvaan esineeseen, joka sattui tällä kertaa olemaan koristeellinen puinen käsipeili. Sen kauniit kaiverrukset vilahtelivat varjoihin, kun nainen heitti sen koko raivonsa voimalla seinään. Peili räsähti sirpaleiksi ja säleiksi, ja nainen tunsi raivonsa laantuvan. Peilin kauneus oli ollut särkyvää.

Kauneus on heikkoutta, Bellatrix ajatteli. Ja heikkous on turhuutta, vahvat hallitsevat heikkoja.

Niin hänelle oli lapsuudesta lähtien opetettu: vahvat selvisivät, heikot kärsivät. Jästit olivat heikkoja, heidän oli kärsittävä, jotta velhot eivät kärsisi. Voima takasi selvitymisen, heikkous pisti kärsimään, kuolemaan hitaasti mieleltään ja ruumiiltaan.

Voima antaa suunnan.

Oppeja vahvistettiin lyönneillä; kun kuuntelet ja opit, sinusta tulee vahva, et joudu enää kärsimään. Muilla ei ole väliä, annathan mieluummin heidän kärsiä omasta puolestasi?
Niitä oppeja Bellatrix oli lopulta noudattanut mielellään. Oli ihanaa nähdä muut, heikommat, kiljumassa kivusta ja pelosta vahvistaen hänen voimakkuuttaan. Heidän tuskansa lisäsi hänen omaa voimaansa, hän tunsi olevansa vahva hallitessaan heitä.

Valta juovuttaa, se humaltuminen voi pelastaa.

Jästit ja jotkut velhotkin olivat heikkoja; tuijottivat häntä silmät suurina, kasvot kalpeina hikoillen pelon ahdistavia, raivokkaita kyyneleitä. Kun heidän rohkeutensa viimein riitti myöntämään totuuden, he anelivat, kyyristelivät hänen edessään.
Jos he seisoivat vahvoina, vailla pelkoa kuolemasta, vailla heikoutta, Bellatrix vain tappoi heidät saadakseen voimakkaat pois tieltään.
Mikäli he vain esittivät vahvoja, oli mieltä ylentävää murtaa heidän kevyt vahvuuskerroksensa munankuoren lailla ja alentaa heidät.
Mutta jos he pelkäsivät, paljastivat heikkoutensa, se herätti hänessä vihan ja alkukantaisen himon rangaista. Heidän sätkimisensä ja huutonsa painoivat heidän omiin mieliinsä heikkouden leiman.

Avuttomat surkimukset, joiden on annettava maistaa omaa heikkouttaan ja sen tuottamaa tuskaa.

Voldemort oli erilainen. Niin suunnattoman vahva, Bellatrixiakin vahvempi, järkkymätön. Hän oli vahvin ihminen, joka ikinä tulisi elämään.
Häntä vastaan ei kannattanut kilpailla, mutta hänen käskyläisenään sai valtaa ja kunnioitusta. Voimaa.
Bellatrix ihaili häntä koko vallasta turtuneen sydämensä kiihkeydellä ja tarmolla.

Bellatrix tunsi mielihyvää saatuaan kauniin rikki. Vahvaksi. Ennen peilin niin hienot kaiverrukset sulavalinjaisessa puussa olivat särkyneet puun hajotessa paloiksi ja tikuiksi. Ennen niin kaunis, kiiltelevän hopeinen peili oli hajonnut sirpaleiksi, jotka hohtivat nyt lattialla kuin tähdet kalpeaa yötaivasta vasten. Nekin olivat kauniita, mutta toisella tavalla. Tappavalla, voimakkaalla tavalla, eivät heikolla.
Bellatrix otti lähellä olevan peilinsirpaleen käteensä ja viilsi pienen haavan sormenpäähänsä. Hän hymyili. Heikko, säälittävä kauneus oli muuttunut vahvaksi ja haavoittavaksi. Kipu ei sävähdyttänyt naista, vaan tämä katsoi tyynesti, kuinka veritipat hiljalleen tipahtelivat vaalealle lattialle. Ne levisivät punaiseksi verhoksi vaaleuteen, muuttivat hyvän pahaksi. Saastuneeksi.

Ja hyvähän ei ole vahvaa, pahuudesta sikiää voimaa.

Hyvyys ei uskaltanut olla vahvempi, hallitsevampi osapuoli. Se oli heikkoa.

Kirkkaanpunainen väri taas oli kaunista, mutta petollista. Bellatrixin mieleistä kauneutta.

Hän käänsi katseensa sormestaan takaisin veteen. Hän tunsi vihaa vettä kohtaan, se ei saisi voittaa häntää taistelussa voimakkaammasta. Yksinkertainen, viatonta esittävä neste ei saisi häntä orjakseen.

Minun on tultava vahvemmaksi. Vahvimmaksi.

Bellatrix upotti jälleen kerran päänsä veteen, varmana, että olisi vihdoin, monien yrityksien jälkeen, tarpeeksi vahva. Vettä vahvempi, tuskaa vahvempi. Hän piti kasvojaan vedessä mielessään vain synkkää päättäväisyyttä. Millään muulla ei ollut sillä hetkellä väliä.
Lopulta, ikuisuuksia kestäneen ajan kuluttua, Bellatrix veti pakokauhunomaisesti vettä sisäänsä. Hän nosti päänsä välittömästi veden petollisesta syleilystä, yskien vettä suustaan.
Bellatrix katsoi vettä voitonriemuisen tyytyväisenä, melkein hymyillen.

Olen voittanut.

Olen vahva.

Nekku: kiitos kommentista. Arvelisinkin, että kirjoitan aika mielenkiintoisia juttuja. :DD Hyvä, jos ajatukset kävivät järkeen.

Tuosta vedestä. Siis periaatteessa ajattelin sen niin, että Bella haluaisi pidättää hengitystään niin kauan kuin mahdollista eikä luovuttaa. Ai että kuulostaa tyhmältä. Se on sekopäistä ja mietinkin hieman sitä, mutta mulle se olisi ainakin suuri haaste (en nimittäin osaa yhtään pidätellä hengitystäni, siitä varmaan sain ideankin).

Miten muotoilisin tämän järkevästi. Että vesi ei saisi Bellaa luovuttamaan? Luovuttamisesta ainakin on kyse. Että jaksaa pitää sitä päätä siellä vedessä, kunnes on pakko vetää henkeä.

Okei, alan vähitellen olla varma, että tämä tosiaan sopii hulluushaasteeseen.

Tämä oli oikein mielenkiintoinen ficci.

Mielestäni olit kuvannut Bellatrixin hyvin, mutta jos minulta kysytään, niin hän olisi voinut olla hullumpikin, sillä kunnon mielenvikaisuus ilmeni minusta näkyvästi vasta lopussa. Muuten olit toteuttanut hänet mielestäni oikein hyvin, realistisesti ja kertoen naisesta monipuolisesti. Tykkäsin erityisesti siitä, että olit selkeästi pohtinut Bellan luonnetta ja toteuttanut sitä tässä ficissä sen mukaan.

Sujuvuudesta ja kieliopista sen verran, että tekstin ensimmäinen kappale oli hieman tönkkö, sillä olit toistanut nainen-sanaa tarpeettomasti. En tiedä, oliko sen tarkoitus olla jonkinlaista tyylittelyä, mutta täytyy myöntää, ettei se omasta mielestäni toiminut tuossa kohdin. Muuten teksti oli sujuvaa ja virheitäkään en bongannut.

Tykkäsin myös tuosta Voldemort-maininnasta, sillä se sopi tähän ja onhan se aina mukavaa nähdä lempihahmojensa vilahtavan tekstissä. (Tosin tässä sellainen oli myös päähenkilönä )

No mutta, ei minulla oikeastaan muuta sanottavaa ole. Pidin tästä ficistä, kiitos lukukokemuksesta!

täydellinen Bellatrix, mä rakastuin tähän, Bella on ehdottomasti paras kuolonsyöjä.
upea hahmo

ja ajatukset kuin hänen päästään repäistyjä, olet onnistunut täydellisesti.
vaan yhtä Bellatrix ei tiedä, ihailu voi olla heikoutta, voi olla heikkoutta ihailla Voldemortia