Joulukalenteri - VIIMEINEN luukku 25/25 auennut 06.06.2021! k11

[Draconette]

// Alaotsikko: söpöilyä, draamaa, eri hahmoja, k11, luukku 25/25

Title: Joulukalenteri
Author: Draconette
Rating: k11
Pairing: Ron/Lavender, Narcissa/Lucius, Rodolphus/Bellatrix, Voldemort/Peter, Molly/Arthur
Genre: Draama, söpöily, sensellainen jouluihkutus
Muuta: Adventtihaasteen ja Jouluhaaste III:n osallistuja.

A/N: Tämä on minun pikkuinen joulukalenterini, josta toivottavasti muutkin saavat iloa. //Muoks: Aloitin kirjoittamisen vuonna 2009, ja nyt, 2021 sain tämän valmiiksi. Olkaa hyvä.


Joulukalenteri:
25/25

01. Odotus, sallittu
02. Kalenteri, sallittu
03. Koti, k13
04. Rauha, sallittu
05. Ystävät, sallittu
06. Sukulaiset, sallittu
07. Lahjat, sallittu
08. Ruoka, sallittu
09. Kynttilä, sallittu
10. Lumi, sallittu
11. Valo, sallittu
12. Pimeys, sallittu
13. Onni, sallittu
14. Auttaminen, sallittu
15. Stressi, k11
16. Tontut, sallittu
17. Joulukortit, sallittu
18. Lahjapaperi, sallittu
19. Suklaa, sallittu
20. Toiveet, sallittu
21. Perhe, sallittu
22. Lapset, sallittu
23. Joululaulut, sallittu
24. Aattoilta, sallittu
25. Vapaus, sallittu

*

1. luukku - Odotus

Hermione Granger ei ollut kaikista kärsivällisimpiä ihmisiä.

Vaikka hän jaksoikin lukea sinnikkäästi kokeisiin, lisätä aineksia taikajuomiin tarkkaavaisesti ja lähettää kotiinsa kirjeitä säntillisesti, ei hän malttanut odottaa kokeiden tuloksia, seurata rikkumattomasti liemen reagointia uuteen ainesosaan tai syödä aamuisin rauhassa aamupalaa ennen kuin postipöllöt saapuivat.

Eikä Hermione todellakaan jaksanut odottaa jouluaattoon, jotta saisi avata lahjoja. Sen sijaan hän oli kehittänyt mitä mielikuvituksellisimpia juonia, joiden avulla voisi repiä vaikka vain päivää aiemmin pakettiensa kauniit, värikkäät lahjapaperit.

Ja juonien ohella hän keksi myös mitä monipuolisimpia selityksiä peittämään hänen pienen, naiivin pakkomielteensä.

Niin, Hermione tiesi olevansa lapsellinen, mutta eikö jouluna aikuisiakin saa lapsettaa - edes vähän?

*

2. luukku - Kalenteri

Ginny Weasley halusi olla lapsi aikuisten keskellä. Ei siksi, että lapsena oleminen olisi jotenkin erityisen mukavaa, vaan koska juuri hänen perheessään siitä oli hyötyä - etenkin jouluna.

Lapsikatraan ainoana tyttönä ja nuorimmaisena ei häneltä vaadittu samoja asioita kuin pojilta.

Ginnyn ei tarvinnut täyttää ja kantaa monituisia halkokoreja takan luokse, tai siirtää huonekaluja sukupäivälliselle sopivaksi. Ei, Ginny sai istua takan edessä, jonne veljet lappasivat puita, ja neuloa. Ginny sai neuvoa veljiään, miten tuolit kannattaisi asetella, jotta Muriel-tätikin mahtuisi.

Ja kaiken sen lisäksi Ginny sai ainoana seitsemästä lapsesta joulukalenterin. Muutoin Weasleyn vanhemmat näkivät ne vain turhana joulun lisämenona. 

Mutta koska Ginny oli perheen ainoa tyttölapsi, sai hän tietenkin tahtonsa mukaisesti oman kalenterin.

[Draconette]

3. luukku - Koti

Sirius Musta ei olisi ikinä enää kuvitellut viettävänsä joulua vanhassa kodissaan Kalmanhanaukiolla.

Hän ei uskonut joutuvansa katsomaan, kuinka teurastetut kotitontun päät puettiin jälleen jouluisiin lakkeihin tai joutuvansa syömään vielä kerran Mustan suvun täyshopeisilta astioilta jouluateriaa.

Sirius oli todella luullut, että kodistaan karkaaminen olisi riittävä tae estyä suvun joululta, ja liittyä sen sijaan Potterien aattoillan aterialle.

*

Pysähtyessään äitinsä muotokuvan eteen Sirius huokaisi raskaasti. Hän oli ollut väärässä.

”Lihani häpeä, sinä perkeleen siittämä äpärä!” rouva Mustan kuva huusi.

Niin väärässä.

”Hyvää joulua sinullekin, äiti…” Sirius huusi kyllästyneenä tähdätessään tainnutustaian äitiään esittävään tauluun, jonka verhot sulkeutuivat pamauksen saattelemana. ”… ämmä”, Sirius sihahti lampsiessaan pois.

*

4. luukku - Rauha

Pansy Parkinson piti joululomasta kaikista lukuvuoden lomista eniten. Hän rakasti joulun ruokia, koristeita, lahjoja ja lunta, mutta ennen kaikkea hän rakasti joululomassa piilevää rauhaa.

Tietysti monienkin mielestä joulurauha on oleellinen osa joulua, mutta Pansylle se merkitsi paljon enemmän. Silloin hän sai rauhan Draco Malfoylta, edes hetkeksi.

Draco Malfoy ei nimittäin ollut ystävä helpoimmasta päästä, vaan hänen kanssaan joutui aina olemaan valmis jakamaan salaisuutensa, luovuttamaan meikkinsä ja menettämään monia tunteja elämästä, kun poika vaahtosi uusimmista muotivillityksistä ja kampauksista.

Mutta joululomalla, päästessään kotiin Pansy pukeutui vanhaan, muodottomaan mekkoonsa, laittoi hiuksensa pinneillä kiinni ja nautti valkoisesta, runsaasta ja täysin dracottomasta, rauhan täyttämästä joulusta. 

*

5. luukku – Ystävät

”Mitä aiot tehdä lomalla?” Lavender kysyi ystävältään Parvatilta, kun tytöt pakkasivat matka-arkkujaan lähteäkseen seuraavana päivänä joulun viettoon.

”Arvaa vain… Lähdemme äitini isotädin luokse, kuten viime vuonna, ja sitä edellisenä vuonna, ja sitä edellisenä…” Parvatin ärsyyntynyt mutina hiipui pois. ”Entä sinä?” Parvati kysyi silkasta kohteliaisuudesta, sillä hän tiesi liiankin hyvin ystävänsä suunnitelmat.

Lavender katsoi ulos ikkunasta ja hänen kasvoilleen levisi herttainen, sokerinen hymy.
”Menen joulupäivänä Lonnukalle kylään”, Lavender kertoi varmasti tuhannetta kertaa. Parvati peitti ärtymyksensä vain vaivoin, kun Lavender alkoi kirjoitella huuruiseen ikkunaan ”Lav&Ron” toistuvasti.

”Onkohan tämä hyvä lahja?” Lavender kysyi riiputtaen sydämenmuotoista korua kädessään.

”Lonnukalleko? Varmasti”, Parvati sääli jo Ronia.

*

6. luukku - Sukulaiset

Harry Potter vihasi joulua. Tai ainakin hän vihasi sitä aina siihen asti, kunnes sai tietää olevansa velho.

Joulut ennen Tylypahkaa olivat kamalia. Harry teki joulusiivoukset Petunia-tädin tiukassa vahdissa, paketoi serkkunsa ja setänsä joululahjat, ja vetäytyi keittiöön aina, kun Joulupukki kävi jakamassa paketteja.

Lisäksi Harry sai joka joulu ainoastaan yhden lahjan, ja se oli lähes aina jotakin, mitä olisi voinut käyttää ennemmin pikaruokaloissa kuin lasten leikeissä.

Paperinpala. Kolikko. Hammastikku. Käytetyt sukat.

Eivätkä Dursleyiden lahjat käyneet vuosi vuodelta mukavammiksi - päinvastoin - mutta Harry ei välittänyt heidän lahjoistaan enää.

Hänelle paras joululahja ikinä oli täysi vapaus Dursleyiden jouluista, mahdollisuus viettää sitä rauhassa, ilman heitä.

*

[jossujb]

Tämä kalenteri nyt on ihan ehdottomasti arvostelun arvoinen, vaikka jokusen päivää oletkin aikataulusta myöhässä^^ Vaikka kyllä 5 luukkua ei ole kovin paljon, jos pistät näppäimistön sauhuamaaan kuten näiden edellisten kanssa.

Jos nyt vaikka ihan järjestyksessä yritän keksiä sanottavaa, vaikka raapaleet ovatkin haasteellisia kommentoitavia.

Odotus
Hermionella on hyvä aloittaa joulu, voin jotekin samaistua Hermioneen, vaikka joulu ei olekaan mikään suosikkijuhlani ollut ikinä. Mutta minuakin lapsettaa usein aika paljonkin vaikka pitäisi olla niin aikuinen.

Kalenteri
Tässä taas ajattelin heti automaattisesti Ginnystä Suvia, kun se nuorempana saa aina tahtonsa läpi, eikä sen tarvitse koskaan tehdä mitään, jos se ei halua. Ja kyllä sille ostettiin aina se suklaakalenteri, jos se halusi. Mutta ei millään katkeruudella ei .

Koti
Tämä oli itse asiassa todella vaikuttava luukku, jotenkin tuo rouva musta karmaiseva repliikki oli tietynlaisessa runollisuudessaan täydellinen! Loistava riipittely häpeän ja äpärän kanssa. Muutenkin jotenkin tosi onnistunut tunnelmapala vähän katkerammasta joulusta.

Rauha
Olen muuten aina tykännyt siitä, että jotenkin kirjoitat Pansysta aika tavalla miellyttävän hahmon omalla tavallaan, etkä pelkkää ûberbitchia joka roikkuu Dracossa kuin koira makkarassa. Mielenkiintoista nähdä neidissä vähän persoonaakin, että kaiken sen luihistelun keskellä joulu voi olla ihanuutta hänellekin täynnä.

Ystävät
En sitten tiedä johtuisikohan siitä, että itse ehdotin sinulle Parvatia ja Lavederia tähän luukkuun, mutta minusta tämä oli hurjan täydellinen, varsinkin kun Puoliverisen prinssin leffan Laveder/Ron jutut on vielä varsin tuoreessa muistissa. Jotenkin minua Parvatin kanssa käy myös Lonnukkaa sääliksi^^ Minun muuten pitäisi Rare-haastetta varten kirjoittaa Lavender Brown/Katie Bell ficci, mieluiten varsin lyhyt ja ytimekäs, mutta en keksi mitään ideoita. Ei sattuis olemaan vinkkejä^^

Sukulaiset
Vitsit miten hirveää tuo Harryn elämä on, että oikein naurattaa^^Mutta onneksi pääsi poikanen pois tätinsä ja setänsä luota, niin ei tarvitse riutua ja kärsiä.

No niin, hieno kalenteri sinulla tässä pystyssä, kerrassaan mainio. Kiitos tästä, todellakin lämmitti sydäntä naita lukiessa, vaikka suuressa osassa olikin tuollainen varsin melankolinen tunnelma. Mutta meikäläisen joulutunnelma on aina sinisensävyinen muutenkin, joten tykkään lukea samanlaisista kohtaloista mieluummin kuin ihan puhtaasta fluffyilysta.

Terkuin: jjb

[amorgirl]

Tännehä on tullu luukkuja! Tota, en mä noita mitenkää osaa kritisoida. Tykkäsin erityisesti tosta Pansysta. Se oli jotenki kaunis, emt mut silti. Tykkäsin siis siitä erityisesti, tietty tykkäsin näistä kaikista mutta eniten siitä. ÖÖöh, mitäs sitä nyt sanois? Kirjotteles vaan lisää nii saat päiväkkin kiinni Mutta ei se mitään jos vähän myhässä olet.

[Draconette]

Oi, kiitos ihanasta kommentista, jjb, olin enemmän kun mielissäni kun huomasin kommenttia tulleen, jopa kaksin kappalein! Kiitän isosti, hyvin onnellisena. (:

amorgirl, kiitän sinuakin kommentista, ja puolustelen itseäni vain siten myöhässä olemisen suhteen, että huomasin adventtihaasteen vasta 9. päivä, joten olen oikeastaan vasta neljä päivää ollut haasteessa mukana. : D Aion kyllä kiriä vielä päivät kiinni. (:


7. luukku - Lahjat

Albus Dumbledore istui työpöytänsä ääressä tuijotellen punertuvaa taivasta hajamielisesti.

Hän ei havahtunut mietteistään edes kun Fawkes rääkäisi ilmoittaakseen vieraan lähestyvän työhuonetta. Vasta kun oveen koputettiin, käänsi Dumbledore katseensa ovelle ja sanoi matalalla äänellä: ”Sisään.”

Ensimmäistä vuottaan Tylypahkassa opiskeleva Harry Potter astui huoneeseen katsoen visusti kengänkärkiään puhutellessaan professori Dumbledorelle.

”Professori, tuota…” Harry takelteli ja hänen poskilleen kohosi puna. Dumbledore odotti levollisena. Pian Harry jatkoikin puhettaan, nyt rohkeampana. ”Ostin teille lahjan, olkaa hyvä”, Harry kaivoi kaapunsa kätköistä paketin.

Dumbledore tutkaili hetken Harrya silmälasiensa takaa, ja alkoi sitten avata lahjaansa. Punaisen, sieppikuvioidun lahjapaperin sisältä paljastui pehmeät villasukat.

”Kiitos, Harry”, Dumbledore sanoi silmät tuikkien.

*

[Draconette]

A/N: Tänään oli enemmän aikaa kirjoitella, joten tässä olisikin uudet kolme luukkua. Kohta olenkin melkein jo kiinni aikataulussa. (:
Nauttikaatten ja kommentoikaatten (mielellään). : P


8. luukku - Ruoka

”Voisitko kuoria perunat Harryn kanssa?” Molly Weasley kysyi pojaltaan Ronilta, joka oli juuri kävellyt sisälle keittiöön Harry perässään.

Ron voihkaisi ärsyyntyneenä, mutta nyökkäsi kuitenkin ja lähti hakemaan kuorimaveitsiä.
”Kiitos, kultaseni”, Molly sanoi ja jatkoi kiireesti pulskan, mehukkaan kalkkunan valelua ennen kuin laittoi sen takaisin uuniin kypsymään.

Kalkkunan ollessa taas turvallisesti uunissa, alkoi Molly kattaa pöytää jouluateriaa varten, aina välillä palaten keittiöön leikkaamaan leipää, kaatamaan kermakaljaa kannuihin ja tarkistamaan, että Ron ja Harry pärjäsivät perunavasun kanssa.

Ron pyöritteli silmiään äitinsä vuoksi ja mutisi hiljaa:
”Hän vain pahenee vuosi vuodelta…” Harry naurahti.

”Ettekö ole vieläkään saaneet niitä kuorittua?” Molly huudahti kärsimättömästi pojille.

*

9. luukku - Kynttilä

Ilta oli jo pimennyt ja kuu valaisi paljaan lumista maisemaa, jonka keskellä oli suuri, kartanomainen talo. Talon korkeiden ikkunoiden rajat piirtyivät himmeinä hankeen.

Sisällä valoa loivat ainoastaan kymmenet ja taas kymmenet pitkät kynttilät paljastaen elegantin pariskunnan divaanilla.

”Tämä on sinulle”, miehinen ääni sanoi ja samassa huoneessa kuului kliksahdus, kun miehen kädessä ollut pieni samettinen rasia aukesi.

Sisältä paljastunut verenpunaisin jalokivin koristeltu sormus peilasi kynttilöiden liekkejä miehen pujottaessa sen vieressään istuvan naisen siroon nimettömään.

”Tiedän, ettei vielä ole joulu, mutten jaksanut odottaa enää”, mies sanoi sipaisi naisen vaaleat hiukset tämän kasvoilta, ”Tuletko vaimokseni, Narcissa Musta?”

Naisen silmät kimmelsivät kilpaa sormuksen kanssa.

*

10. luukku - Lumi

Rubeus Hagrid tallusteli Tylypahkan pihamailla syvässä hangessa ja vihelteli joululauluja epävireisesti Toran rämpiessä uikuttaen hänen perässään kirpeän pakkasilman vuoksi.

Hagridilla oli ollut tarkoituksena käydä vain tarkistamassa, että oppilaiden oli mahdollista kulkea kasvihuoneille, mutta sen tehtyään hän olikin päättänyt jäädä ihailemaan maisemaa, joka kylpi talviauringon säteissä raikkaana ja kirkkaana.

Hetken vielä käveltyään Hagrid pysähtyi pyörittääkseen lumipallon Toralle heitettäväksi, mutta koira ei liikahtanutkaan, kun pallo lensi ilmassa vähän matkan päähän kaksikosta.

Riistanvartija katsoi koiraansa osin huvittuneena, osin ärsyyntyneenä ja hymähti sille:
”Ei kyllä uskois, että tollanen pientä pakkasta pelkäävä hauva on mun lemmikki.”

Tora vingahti surkeasti.

”No mennään sitten takasin sisälle, arkajalka.”

*

[amorgirl]

Voi raukkaa, ulkona oli liian kylmä. Mut mätykkäsin näistä! Lisää vaan, kyllä sä kohta päivät kiinni saat!

[Draconette]

Kiitos paljon kommentistasi, amorgirl!

A/N:Tässäpä olisi taas kolme uutta luukkua, ja tänään myöhemmin ajattelin kirjoittaa seuraavat kaksi, siis kunnon yöunien jälkeen. Huomasin nimittäin, ettei puolenyön jälkeen ole paras mahdollinen hetki alkaa rääkätä aivosolujaan keksimään, mistä ihmeestä kirjoitan sanan valo. Siksi myönnänkin, ettei se ehkä ole nyt niitä parhaitani, mutta silti ihan julkaistava, koska seuraavien kahden luukun aikana terästäydyinkin hieman enemmän ja uskoakseni sain ihan kivat luukut auki jälleen. (:
 

11. luukku - Valo

Gabrielle Delacour pelkäsi joulussa siihen kuuluvia pelottavia joulutonttuja ja Père Noëlia.

Hänen papansa oli nimittäin sanonut, että tontut näkivät, olivatko lapset kiltisti ja ilmoittivat siitä Père Noëlille yksityiskohtaisesti.

Ja hän päätti ansaitsivatko lapset lahjoja vai eivät, joten ei ollut ihmekään, että Gabrielle oli huolissaan aina ennen joulua.

Hänelle tuli huono omatunto joka kerta, kun hän unohti kiittää tai niiata, mutta mitkään omantunnon tuskat eivät vetäneet vertoja sille, kun hän uppiniskaisesti iltaisin halusi vielä lukea, vaikka maman kielsi valvomisen.  

Mutta onnekseen Gabrielle oli nokkela tyttö. Hän yksinkertaisesti sammutti huoneensa valot, luki peiton alla ja pysytteli visusti Père Noëlin kilttien tyttöjen listalla.

*

12. luukku - Pimeys

"Oletko sinä siellä, kultaseni?" Rodolphus Lestrange huhuili pimeänä olevaan olohuoneeseen saaden piikikkään vastauksen.

"En, kun metsästämässä kotitonttuja... Tietenkin olen! Sanoinhan jo, että jätä minut rauhaan!" Bellatrix Lestrange hätisti miehensä vuolaan kiroilun ryydittämänä pois.

Bellatrix ei voinut sietää jouluintoista miestään, joka tahtoi aina koristella talon ääriään myöten, jatkuvista joulujuhlista puhumattakaan, vaan hän mieluummin juhli joulua omalla tavallaan.

Joten heti miehensä poistuttua olohuoneesta huokaisi Bellatrix huojentuneena ja hymyili pimeyteen katoavan virneen verran.

Varmistettuaan, ettei Rodolphus ollut oven takana, heilautti hän sauvaansa sytyttäen kynttilöitä eri puolille huonetta luomaan tunnelmaista hämyä. Sitten hän otti viinilasin takaisin käteensä ja kurotti uuden konvehdin jättimäisestä Hunajaherttuan suklaarasiasta.

*

13. luukku - Onni

"Lunaa, tule sisään tai kastut aivan läpimäräksi lumesta ja vilustut!" Ksenofilius Lovekiva huusi omituisen talonsa keittiön ikkunasta tyttärelleen, joka oli ollut tekemässä kahta narksupatsasta lumesta. Luna kikatti iloisesti juostessaan sisään ja riisuessaan ulkovaatteet leivinuunin päälle kuivumaan.

"Näitkö miten näköisiä niistä tuli, isä?" Luna kysyi posket hohtavan punaisina.

"Tietysti, prinsessani, mutta niiltä puuttuu jotakin", Ksenofilius vastasi, jolloin Luna näytti hämmentyneeltä. "Tarkoitan tietenkin äitinarksua, huomaatkos?"

Luna hymyili surumielisesti isälleen, joka katseli murheellisena ikkunan läpi erottuvia lumiukkoja.

"Isä... kyllä narksut ovat varmasti onnellisia, vaikka ovatkin kahdestaan, sillä onhan niillä toisensa. Ja se jos mikä on todellinen onni", Luna katsahti lumiteoksia ja halasi isäänsä.

*

[amorgirl]

Kaikki oli taassulosia, etenki se eka. Muistan ku ittekki pienenä tein tollain Uuu, saatais jo tänään lisää. Sit oisitkin saanu kaikki kiinni! Ja vielä ennen joulua! VUHUUUUU! Joo, mä odottelen siihen asti.

[Draconette]

amorgirl, heh, juuri se jota kaikista eniten epäilin laadusta oli lempparisi näistä. : P Ja kyllä, tänään lisää tuleekin, eli juuri nyt! Ja nyt olen päässyt oikeaan päiväänkin! Ja olen aika tyytyväinen vielä saavutukseeni. (: Joten tässä nämä!


14. luukku - Auttaminen

"Mitä sinä teet?" Seamus Finnigan kysyi ystävältään Dean Thomasilta, kun toinen makasi sängyllään otsa kurtussa, sulkakynän tuhriessa pergamenttia.

"Kirjoitan kirjettä joulupukille, mutten tiedä, mitä toivoisin!" Dean vastasi tuskaisena ja sotki pergamenttiaan vähän lisää piirtämällä hahmotelman jalkapallosta ja nappulakengistä. Seamus kohotti kulmiaan.

"Noo.. toivo häneltä vaikka uutta jalkapalloa?" Seamus yritti päästä mahdollisimman helpolla, mutta kun Dean ärähti kieltävästi hänen ehdotukselleen, päätti hän olla suora puheissaan. "Pyydä vaikka uusia aivoja, sillä joulupukkia ei ole olemassa!"

Deanin ilme valahti ja Seamus tajusi menneensä liian pitkälle.

"Huijasin vain! Onhan joulupukki olemassa... No, odotas nyt... mitä jos toivoisit vaikkapa West Ham -paitaa?" Deanin kasvot kirkastuivat.

*

15. luukku - Stressi

Argus Voron kissa Norriska tuli isäntänsä luokse karvat pystyssä ja sähisten lamppumaiset silmät loistaen.

"Ovatko ne pirun penikat taas kiusineet minun mutumutu-kultaani?" Voro leperteli katilleen ja nosti sen syliinsä siliteltäväksi. Norriska rauhoittui heti alkaen kehrätä, mutta Voro tunsi vihan kasvavan sisällään.

"Rehtori ei vaan kuuntele minua!" Voro paasasi yksinäistä monologiaan torkkuvalle Norriskalle, "Olen sanonut miljoonaan kertaan, että oppilaat pitäisi lähettää koteihinsa juhlapyhinä, eikä antaa heidän jäädä rellestämään linnan käytäville aiheuttamaan minulle lisää töitä ja murheita!"

"Mutta kuunteleeko rehtori minua? Ei! Sen sijaan hän järjestää juhlia, joiden jäljet minun täytyy siivota!" Voron silmät pullistelivat.

"Olisi minulla omatkin joulusuunnitelmat, perkele!"

Norriska maukaisi.

*

[Draconette]

A/N: Oli pakko kirjoittaa uusi luukku auki jo nyt, kun sain jonkinmoisen idean ja inspiraation haastesanasta, joten tässään olisi ajallaan ensimmäinen luukku! Nauttikaa, ja kommentoikaa mielellään. : P Hauskaa joulun odotusta!


16. luukku - Tontut

Dobby kunnioitti ja palvoi Harry Potteria suuresti. Ja se tunsi olevansa mittaamattomassa kiitollisuudenvelassa, joten kiitoksen eleenä se oli päättänyt koristella jouluksi tarvehuoneen oikein iloisesti ja juhlavasti.

Harrynhauskasti.

Mutta Harry ei ollutkaan yhtä vaikuttunut ja iloinen Dobbyn teosta, mikä suretti sitä kovin. Se oli kuitenkin tehnyt parhaansa, mutta se ei nähtävästi ollut riittävästi.

"Siinä näit, ei Harry Potter arvosta sinua", Winky oli kimittänyt ja ottanut uuden siemauksen kermakaljastaan Dobbyn kertoessa tapahtuneesta.

Dobby ei halunnut kuunnella Winkyä. Ei Winky tiennyt mistään mitään, sillä jos se olisi mieluummin kuollut kuin pukeutunut vaatteisiin, täytyi jonkin olla vialla.

Joululahjastaan Harry kuitenkin tulisi varmasti pitämään.

*

[amorgirl]

Voi Dobby parkaa, mitäs se antaa sit Harrylle? Nää oli taas hienoja kaikki  Lisää vaan

[jossujb]

Niin niin, olisi suorastaan rikollista olla kommentoimatta jos kerran olen lukenutkin, vaikka välillä on vaikea saada aivojaan toimimaan järkeenkäyvällä taajuudella. Äläkä nyt kiinnitä huomiota siihen missä järjestyksessä nyt luukkujasi kommaan, en laittanut niitä oikeassa järjestyksessä laiskuuteni vuoksi.

Lahjat
Dumbledore on jotenkin minusta niin sympaattinen ja täysin alikäytetty hahmo fanfictionissa ylipäätänsäkin, varsinkin tuo silmien tuikkiminen oli ihanan dumbledoremaista.

Lumi
Että minä symppistelen Hagridia ja Toraa <3 Taas alikäytettyjä hahmoja, täytyykö kaikkien yleisimmin käytettyjen henkilöiden aina olla niitä kauniita ja seksikkäitä? Hagrid on ihana sellainen iso nallekarhu ja hänestä lukee ihan ilolla. Ja Tora on myös aivan ihana, itse Epäsosiaalisissa nautin suuresti niistä muutamasta lauseesta missä Torasta kirjoitin.

Kynttilä
Kyllä minunkin silmäni kimmeltäisivät jos Lucius kosisi minuakin <3

Ruoka
Molly on Molly, Ron on Ron ja Harry on Harry, ja tässä ficletissä se tuli pähkinänkuoressa esiin. Näin se on, näin vietetään joulun etiäisiä Kotikolossa.

Onni
Ihanasti suru ja onni kietoutuvat niin kauniisti toisiinsa tässä. Sitä usein huomaa miten tärkeitä jotkut asiat ovat kun joku puuttuu, vaikka se äitinarsku. Surullista, muttei painostavaa tai raskasta vaan sinisävyistä haikeaa onnea.

Pimeys
Rodolphuksesta tulee mieleen ihan joku tossukka jole vaimo huutelee ihan mitä tahtoo ja nauttii suklaasta mieluummin kuin miehensä seurasta. No, sitä sanotaan että suklaansyöminen vapauttaa samoja kemikaaleja ihmisen päässä kuin seksi, että ehkä Rodolphus on vaan niin huono sängyssä että rasia suklaata voittaa mennen tullen^^Tai päinvastaisesti Hunajaherttuan suklaat ovat oikeasti parempaa kuin petipuuhat. Mene ja tiedä.

Valo
Yksi suosikeistani tähän mennessä, vaikka itse et näköjään ollut kauhean varma. Jotenkin nuo ranskankieliset termit olivat vain niin suloisia ja muutenkin tuo Gabriellen ajatusmaailma oli ihanan naiivi.

Stressi
Tässä kyllä sen verran kyllä näkee sen ettet oikein Voron hahmosta tykkää, kun käytit aika paljon sellaista kuvailua mistä tulee inha sävy^^pullistelevat silmät ja perkele ja kaikkea^^Mutta minä vain ajattelen sitä yksinäistä kissalleen jutelevaa erakkoihmistä niin kyllä minulle tulee paljon lutusemmat fiilikset mieleen kuin mitä sinulle^^

Auttaminen
Tämäkin oli tosi hyvä, oikeasti! Pidin tuosta West Ham-paita viittauksesta, tulee oikeasti brittifiilis jota on vaikea välillä tavoittaa kun suomeksi lukee ja kirjoittaa.


Ja Dobby, ai ihana <3 Ja Winkykin se sielä vähän rutisi reunassa. Meikäläinen kyllä symppää tonttuja, ja nyt tulee niin haikee fiilis kun KV:tä miettii... huoh, miten Dobby niin ihku.

Niin, siis, ei minusta tämän fiksumpia saa irti. Toivottavasti tässä nyt jotain järkeä oli, tässä kommentissa näet.

Terkuin: jjb

[Draconette]

17. luukku - Joulukortit

Ennen muistinsa menettämistä Gilderoy Lockhartilla oli tapana muistaa vannoutuneimpia ihalijoitaan kirjein. Hän kirjoitti koukeroisin, suurin kirjaimin nimensä itseään esittäviin mustavalkokuviin, liitti monistettuja kiitoslappuja ja kopioitti loitsuin lähettäjien osoitteet kirjekuoriin.

Niin, yleensä hän ei nähnyt kovinkaan paljon vaivaa ihalijoidensa tähden, vaan keskittyi lähinnä lukemaan aina uudestaan ja uudestaan fanikirjeitään hiusverkko päässä, muhkea vaaleansininen aamutakki päällä suuressa upottavassa sintsituolissa.

Mutta jouluisin... Joulut olivat luku sinällään. Silloin Gilderoy osti paljon koristekuvia, hileliimoja ja värikkäitä korttipohjia tehdäkseen aivan itse joulukortit fanijoukolleen, täysin henkilökohtaisesti.

Hän suunnitteli, koristeli ja kirjoitti jokaiselle jotakin suoraan sydämestään.

Niin suoraan kuin joku niinkin itserakas kuin Gilderoy Lockhart vain voi tehdä.

*

[Draconette]

18. luukku - Lahjapaperi

Hermione Granger yritti paketoida ystävilleen ja vanhemmilleen ostamiaan joululahjoja – ilman taikoja.

Hän ei ollut siinä kovin hyvä, sillä paperi repeili, teipit menivät vääriin kohtiin ja lahjan saaja unohtui. Mutta ne eivät olleet vielä suuria ongelmia.

Koukkujalka oli.

Aina, kun Koukkujalka näki Hermionen ottavan koristenarut ja -paperit esiin vaatekaapistaan, villiintyi se täysin. Se nimittäin rakasti paperista lähtevää ritinää ja nauhoja, joista löytyi pyöriteltävää hupia tunneiksi ja taas tunneiksi.

Ja tietysti emännän raivostuminen oli omiaan lisäämään nokkelan katin leikkivimmaa, mutta pääasiassa se oli kuitenkin vain hauska lisä.

”Ei, Koukkujalka!” emäntä huusi jälleen kerran, mutta Koukkujalka ei ollut kuulevinaankaan, vaan jatkoi paperikasan näykkimistä.

*

[Draconette]

A/N: Eilen en päässyt koneelle, joten tässä olisivat uudet kaksi luukkua. (: Pian se joulu jo onkin! Iih!
Ja voin kertoa, että viimeinen luukku tulee olemaan aika jymypommi. (Tai siis jos saan sen valmiiksi aattoon mennessä. : D)


19. luukku - Suklaa

Draco Malfoylla oli salainen pahe, suklaa. Hän ei yleensä jouluisin syönyt minkäänlaisia herkkuja, ei pähkinöitä, rusinoita, marmeladia tai pipareita ja torttuja.

Mutta suklaa…

Kun joululoma alkoi, ja kun Draco pääsi vihdoin kotiinsa ja omaan makuuhuoneeseensa, ensimmäiseksi hän kaivoi yöpöytänsä laatikosta suuren suklaalevyn. Ja maitokreemitäytteisiä suklaapalloja. Ja suklaakuorrutettuja sokerisulkakyniä.

Niistä oli hyvä aloittaa.

Ja kun herkut alkoivat käydä vähiin, tiesivät Malfoyiden tontut pitkää suklaavirran jatkuvana aina iltaan saakka. Draco söi itsensä kirjaimellisesti suklaaähkyyn joka ikinen joulu, mutta silti aina seuraavana jouluna hän aloitti saman perinteen uudestaan, vaikka muisti vielä tuoreena mielessään kuinka äärimmäisen epämiellyttävä olo hänelle tuli täyteläisistä, makeista herkuistaan.

Suklaasta.

*

20. luukku - Toiveet

”Taas villapaita, ja taas kastanjanruskea”, Ron Weasley voihkaisi kovaan ääneen avatessaan joululahjojaan muiden rohkelikkopoikien kanssa.

”Eihän se nyt niin paha ole”, Harry lohdutti kaivaessaan omasta paketistaan kauniinvihreän villapaidan.

”Eipä…” Ron mutisi niin hiljaa ettei Harry kuullut.

Ronia harmitti, kun hän sai aina niin huonoja joululahjoja. Hän ei halunnut jokavuotista villapaitaa, tai ainakin sen olisi pitänyt olla erivärinen. Hän olisi halunnut siistejä lahjoja, niin kuin Seamus ja Dean. Tai jopa Neville.

Hän olisi halunnut Sekon pilapuodin uutuuksia ja huispausvarusteita. Hän toivoi niitä joka vuosi, muttei tietenkään saanut niitä, ja jos hän uskalsi valittaa äidilleen, lähetti tämä räyhääjän.

Ainahan sitä toivoa sai.

*

[Draconette]

21. luukku - Perhe

Joulu. Siihen kuuluivat tietenkin ruoat, lahjat, koristeet. Ne Severus Kalkaros pystyi hyväksymään vielä jotenkin. Hän hyväksyi myös tunnelman, laulut ja ällöttävän iloiset jouluntoivotukset, mutta sitä hän ei hyväksynyt, että joulua pidettiin pääasiassa perhejuhlana.

Severus ei kestänyt ajatusta siitä, että kaikki muut iloitsivat nähdessään sisaruksensa, vanhempansa ja kaikenmaailman tädin kummin kaimat. 

Saati sitten, että he vielä vapaaehtoisesti viettivät aikaa toistensa seurassa. Ei, se oli kerrassaan ellottavaa.

Severus vietti paljon mieluummin yksin joulunsa. Hän söi yksin, avasi muutamat lahjansa yksin, ja koristeli harvaoksaisen kuusensa parilla mustalla koristeella - yksin.

Ja siitä huolimattakin hänellä oli mielestään hyvinkin jouluista ja mukavaa, omassa seurassaan, aivan yksin.

*

22. luukku - Lapset

Fred ja George Weasley pitivät joulunajasta paljon. Ja heidän lompakkonsa pitivät siitä vielä enemmän.

Vaikka joulu olikin stressaavaa ja työntäyteistä, niin siinä oli se hyvä puoli, että kauppa kävi hyvin. Aikuiset ostivat lapsilleen lähes poikkeuksetta jotakin räjähtävää tai hymisevää joululahjaksi Weasleyn Welhowitseistä, ja lapset ostivat lähes poikkeuksetta vanhemmilleen jotakin rauhoittavaa, kuten makoisat torkut.

Ja tietysti, rakastavaiset tutustuivat kaksosten laajaan romantiikkavalikoimaan, kun taas yksineläjät saattoivat ostaa jonkinlaisen karkotusmekanismin kotioveensa mahdollisten kutsumattomien sukulaisten varalta.

Niin, joulu todella oli hyvää aikaa kaupankäynnille, mutta sen lisäksi Fred ja George nauttivat siitä, koska he saivat sen alusaikaa rauhassa, ilman Mollyn alituista hössötystä ja stressaantunutta valmistelua.

*

23. luukku - Joululaulut

”RIESU!” Minerva McGarmiwa huusi kurkku suorana ja taikoi haarniskasta paennutta räyhähenkeä kohti kirouksen.

Riesu oli jälleen kerran piiloutunut Tylypahkan käytävillä oleviin haarniskoihin ja sanoitti aina ilkeän mielensä mukaan uudestaan perinteisiä, kauniita joululauluja, ja se suututti Minervaa kovasti.

Hänestä Voron valituksissa oli perää, sillä Riesu todellakin oli raivostuttava, mutta rehtori Dumbledore ei ollut kuulevinaankaan vahtimestarin perusteluita. Rehtorista Riesu oli vain väärinymmärretty.

Mutta tällä kertaa, ei, jos Minerva menisi rehtorin luokse ja kertoisi tälle mitä oli tapahtunut, olisi rehtorin tehtävä jotakin.

*

”Vai lauleskeli Riesu joululauluja, sehän on hienoa”, Dumbledore oli vain sanonut ja jäänyt hyräilemään Kulkusia, kun Minerva poistui tämän työhuoneesta kihisten.

*

[felarof]

Olen seurannut kalenteriasi alusta asti ja pitänyt kovin Erityisesti luukusta 11 (myönnän itsekin tehneeni tuota..) ja viimeisin oli hauska, voin ihan hyvin kuvitella ton tapahtumaan

Jos kirjoitat ensi vuonna, yksi lukija ilmoittautuu jo nyt

Jaksamisia sinne! *tarjoaa virtuaalipipareita*

[Draconette]

felarof, hih, eiköhän jokainen ole vähän puijannut yrittäessään pysyä joulunaikaan pukin kilttien listalla, itsekin taidan muistaa jotakin samantapaista tehneeni. (:

A/N: Tässä olisi nyt periaatteessa viimeinen luukku, ja täytyy myöntää että osittain olen hieman pettynyt, koska en uskonut, että sortuisin ooc-hahmoihin, sillä mielestäni kaikki muut luukkuni ovat olleet melko canonia. Mutta menkööt tämä luukku joulutunnelmoinnin piikkiin. : P

Mutta, kuitenkin, kaikille oikein hauskaa joulua ja jos kalenterini on yhtään auttanut odottamisessa, niin hyvä, silloin se on tehnyt tehtävänsä! (:

Joyeux Noël! Hauskaa joulua! Merry Christmas! God Jul!

24. luukku - Aattoilta

”Matohäntä!” Voldemort huusi punaiset silmät kiiluen. Nöyryytetyn näköinen Peter Piskuilan käveli rajusti punastellen keskelle kuolonsyöjien täyttämää huonetta.

Matohäntä oli puettu punaiseen nuttuun, kantaen selässään valtavaa juuttisäkkiä.

”Vauhtia, sano se!” Voldemort sanoi pahaenteisesti, suu irveessä. Matohäntä punastui entisestään muistuttaen lähinnä ylikypsää punajuurta.

”Hou hou hou, onkos täällä… kilttejä lapsia…” Suuri huputettu joukko kiljahti innoissaan.

Peter olisi halunnut vajota maan alle, mikä melkein toteutuikin, kun hänet istutettiin penkille ja kaikki Voldemortista Bellatrixiin syöksähtivät istumaan hänen polvelleen kertoakseen lahjatoiveensa.

”Minulle nahkaruoska!” Peter taikoi sellaisen.
”Ja minulle uusi kaapu!” Kaapu ilmestyi tyhjästä.

”Minulle suudelma joulupukilta”, sanoi Voldemort hiljaa ja veti Peterin tekopartaa antaakseen suukon.

*

[jossujb]

Voi voi voi, sinä rakas ystävä, kuinka ihmeissäni olen että jaksoit kalenterisi loppuun asti kirjoitaa vaikka tähtitaivas näytti miinusta elämällesi, mikä tietysti on todella ikävää, varsinkin näin joulun alla. Mutta saitpahan kunninahimoisen haasteesi tehtyä, en minä vain olisi raanut kirjoitettua 24 raapaletta noin lyhyessä ajassa. En oikein tunnu saavan mitään aikaiseksi, minulla on seuraavan sev/luc ficcininikin juoni täydellisesti päässä, noin sivullinen kirjoitettunakin, mutta en saa puristettua itsestäni tekstiä ulos että se valmistuisi. No, hiljaa hyvä tulee... niin ja offtopicista asiaan eli kalenteriisi kröhöm...

Joulukortit
Tämä kyllä sisälsi erityisen paljon meikäläiselle aina niin rakkaita yksityiskohtia, vaaleansininen aamutakki, sintsituoli <3, hileliima ah <3<3<3 Jotenkin mielikuva Gilderoista hiusverkkopäässä on samaan aikaan täysin höperö ja jollain oudolla tavalla kiihottava Lols, älä kysy miksi, se johtuu kai nyt siitä että olen lähiaikoina lukenut muutaman Lockhart/Kalkaros ficin. Äläkä siitäkään kysy miksi.

Lahjapaperi
Muahhahha, kissat ovat kissoja, vaikka olisivat puoliksi gäätiä. Paketoiminen on muutenkin niin hemmetin turhaa paperintuhlausta, helpommalla ja ekologisemmin pääsee jos ei tuhlaa aikaansa moiseen.

Toiveet
Niin no, toivossa on hyvä elää, uskossa parempi sanoi kirppu toiselle^^

Suklaa
Jotenkin tuli Dracosta todella tyttömäinen kuva, kun harvemmin sitä lukee tämmöisiä hivenen ehkä kliseenäkin otettuja suklaaylistyksiä miehestä kirjoitettuna. Tokkopa tuo nyt paha juttu ollenkaan.

Joululaulut
Dumbledore on kyllä niin sympaattinen ukko että^^ Ja on muutenkin hienoa että Riesukin pääsi kalenteriisi, sillä mikä potterjoulu se muka on jo ei vähän Riesuakin siellä ole.

Lapset
Mollyn hössötys on selvästi raapaleesta toiseen toistuva teema. Onnittelen kaksosherroja nerokkaasta tavastaan äästä moisen ikeen alta töihin vedoten.

Perhe
Sewwie-pie<3 Mustia joulukoristeita, että meikäläinen rakastaa synkkää liemimestaria, oih <3

Aattoilta
Voi vitsi, kuolarien jouluaatto, ehdottomasti paras mitä on. Matohäntä/Voldemort on kyllä selkeästi nyt allekirjoittaneen uusi suosikkiparistus, tottakai kirjoitettuna über fluffynä ja niin että Volde on se supersöpis. Että ässä viimeisessä luukusaä kiteytyy kyllä täydellisyys itsessään. Loistava.

Kiitos joulukalenteristasi, kerrassaan viihdyttävä tapaus, joka nostattaa hymyn huulille! Jos et ensi vuonna kirjoita uutta, niin ainahan tämän voi uudestaankin lukea^^
Niin, ja nyt minä yritän saada sen oman Sev/Luccini vähän niinkuin valmiiksi joskus^^

Kiitos, ja terkuin: jjb