Nimi: Me
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: -
Paritus: Pansy/Violet (OFC)
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angstia, fluffia ja romanssia, songfic
Vastuunvapaus: Rowlingille kuuluu kaikki muu paitsi Violet, joka on itse kehittelemäni hahmo.
Yhteenveto: ”Enää kaksi vuotta, Violet, kyllä me kestämme. Se on vain kaksi vuotta.”

Osallistuu: FF-100 Pansy Parkinson sanalla 079. Milloin?, albumihaaste (Simple Plan - One), esinehaaste (kaulapanta)

A/N Taas näitä ficcejä, joiden idea on ollut päässä monta kuukautta, mutta joita vain ei ole jostain syystä kirjoittanut. Tämä on suoraa jatkoa raapaleelleni Näkymätön, mutta toimii varsin hyvin ilmankin. Toivottavasti tykkäätte.


Me

Pansy vetäisi pikajunan oven kiinni ja tiukka panta kiristyi hänen kaulansa ympärillä. Luihuinen hieraisi näkymätöntä kuristajaa alistuneena ja huokaisi, potkaisten samalla turhautuneena edessään lojuvaa matka-arkkua, joka odotti siirtoa vaunuosastoon. Taas pitkä vuosi edessä, ja joululomaankin oli ikuisuus.

Hän kääntyi katsomaan junan oven ikkunasta ulos ja vingahti aavistuksen pannan piikin upotessa kaulaan, kun hän katsoi tyhjää muurinviertä. Ei ketään nähtävää, ja silti siellä oli kaikki, mitä hän tarvitsi ja tulisi ikinä tarvitsemaan.

Juna vihelsi ja alkoi hitaasti liukua eteenpäin. Paine Pansyn kurkussa kasvoi samaa vauhtia kuin veturi kiihdytti liikettään, ja hänen oli pakko sulkea silmänsä hetkeksi estääkseen silmäkulmiin kohonneiden kyynelpisaroiden valumisen poskille. Hän huokaisi hiljaa, kurkku tuntui inhottavalta ja koko olo kauhealta.

Hän laahusti läheisen vaunuosaston ovelle ja kiskaisi sen auki. Rohkelikkoja. Puuskupuheja. Taas rohkelikkoja. Hän löysi luokkatoverinsa junan keskivaiheilta, ja asetti valloittavan hymyn huulilleen astuessaan sisään. Pansy tervehti penkillä lojuvia luihuisia iloisesti ja sysäsi matka-arkkunsa sisään ennen kuin ilmoitti piipahtavansa vessassa.

Kyyneleet alkoivat valua heti vessan oven loksahdettua lukkoon.

Violet, Pansy nyyhkytti mielessään pidellessään käsiään kaulallaan. Nihkeä nahka tuntui selvästi kaulan ihoa vasten, mutta hänen sormensa eivät aistineet sitä. Junan pyörien kolina ja vaunun heiluva liike saivat hänet voimaan pahoin ja Pansy oksensi vessanpönttöön. Tuntemukset olivat järkyttävät.

Violetin pitkät mustat hiukset valuivat Pansyn harteiden yli, kun sisko kietoi kätensä hänen kaulansa ympäri ja ripustautui häneen kiinni. He seisoivat Pansyn huoneessa, valmiiksi pakattu matka-arkkku takanaan, ja vain olivat. Pansy silitti sisarensa pitkiä hiuksia ja hamusi huulillaan hellästi tämän korvaa. Lähtö olisi aivan hetken päästä.

Äidin heikko ääni kuului kutsuvana kerrosta alempaa, ja tytöt nojasivat hitaasti kauemmas toisistaan, pitäen kätensä kiedottuna toistensa lantioille. Pansy huokaisi hiljaa ja painoi otsansa Violetin otsaa vasten, kuljettaen kättään tämän selällä lohduttavasti.

”Enää kaksi vuotta, Violet, kyllä me kestämme. Se on vain kaksi vuotta.”

Violet nyökkäsi sulkien silmänsä. Pansy näki kyynelten kohoavan tämän silmäkulmiin, ja tunsi tutun  kiristävän kaulapannan alkavan hitaasti muodostua kaulansa ympärille. Pidätellen kehonsa vavistuksia hän siirsi kätensä Violetin kasvoille ja painoi huulensa tämän huulille.

Suudelma oli kostea ja haparoiva, molempien huulet tärisivät, kun kyyneleet valuivat viimein poskille.

”Niin, Pansy”, Violet kuiskasi heikosti, ”mutta tämä ikävä tappaa minut jo nyt.”

Pansy pyyhki kiivaasti pois silmiinsä kohoavia kyyneliä ja koetti ryhdistäytyä. Kyllä hän kestäisi, oli pakko. Peilistä katsoi kalpea mustahiuksinen tyttö, jonka silmät punottivat. Oksennuksen maku tuntui voimakkaana suussa. Hän valeli kasvonsa muutamaan otteeseen vedellä, sylkäsi pahaa makua pois suustaan ja huokaisi sitten päättäväisesti, suoristaen ryhtinsä.

Juuri kun hän oli avaamassa vessan oven liittyäkseen taas ystäviensä joukkoon, pienestä ikkunasta kuului vaativa, hätäinen koputus. Ruskean pöllön siivet viuhahtelivat näkyviin ja pois, ja Pansy riuhtaisi ikkunan nopeasti auki. Hän tarttui pöllöön kiinni ja kiskaisi sen sisään, välittämättä ärtyneestä nokan naksutuksesta, joka aiheutui huolimattomasta käsittelystä. Lintu lehahti ulos jo silloin, kun Pansy avasi pientä pergamentinpalaa.

Rakkaus, x.

Pansy hymyili hieman ja veti kiristävän nahkapannan läpi tärisevän henkäyksen, kun hän sujautti pergamentin taskuunsa, kiersi sormensa suojelevasti sen ympärille ja astui ulos kohtaamaan seuraavan Tylypahkan vuoden.

Me.



Simple Plan - One

We are the lost
The ones forgotten
And this time
The future is ours
It’s in our hands

We’re the tear in your eyes
We’re the blood in your veins
We’re the beat of your heart
We’re the sweat on your face
We’re the ones that you chase
We’re the promise that you made
We’re the voice in your head
We’re the lies that you said
We’re the kids that you pushed away
We are…

We are the lost
The ones forgotten
And this time
The future is ours
It’s in our hands
We are one

We’re the pride of your lives
We’re the light shining deep in your eyes
We’re the choice that you made
We’re the smile on your face when you sleep at night

We’re the best thing you had
But you left us behind
We’re the kids that you pushed away
We are…

We are the lost
The ones forgotten
And this time
The future is ours
It’s in our hands
We are one
One

We’re the pain that you feel
We’re the scars that don’t heal
We’re the tear in your eyes
We’re the reason you cry
We’re the voice in your head
We’re the lies that you said
We’re the best thing you had but you pushed us away

We are the lost
The ones forgotten
And this time
The future is ours
It’s in our hands
We are…

We are the lost
The ones forgotten
And we've got
Nothing to lose
Together we stand up tall
We are one