Ficin nimi: Kartanon vieraiden jälkeen
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: k-11
Mukana: Tadashi & Adam (Ainosuke)
Genre: Angst & hurt/comfort

Summary: Hänen silmissään Ainosuke vajoaa kerta kerralta syvemmälle pimeään, eikä Tadashi ole varma, onko hänellä tarpeeksi voimaa ja valtaa vetää tätä sieltä hengittämään raikkaampaa ilmaa.

Varoituksen sana: Itsetuhoisuutta, tulkinnanvaraista syömishäiriöoireilua ja viittauksia seksuaaliseen kaltoinkohteluun

A/N: Ainosuke-angstia pitkästä aikaa! Tulipa tästä surkuisa, mutta angst ja hurt/comfort ne vasta ovat elämän suola. 😄 Minulla on pari muutakin ideaa tähän Ainosuke-peuhaa-isokiholiikemiesten-kanssa -skenaarioon, mutta saa nähdä, missä kohtaa ne näkisivät päivänvalon. Sävy olisi takuulla yhtä apea, ellei jopa tätäkin mustempi. Tai no aika varmasti, gulp.



***



Tadashi laskee tarjottimen ruokasalin pöydän päätypaikalle ja varmistaa, että ateria vastaa laatuodotuksia. Häränpihviä kermapippurikastikkeella, rosmariiniperunoita ja hunajaisia keitettyjä kasviksia. Kaikki on kuten pitääkin. Hän kaataa korkeaan lasiin jäävettä ja viinilasiin tujauksen eteläeurooppalaista alkoholitonta punaviiniä. Hän asettaa lautasliinan viereen valkoisen tabletin voimakasta särkylääkettä. Sitten hän istuu päätyä lähimmälle paikalle ja odottaa.

Ja odottaa.

Odottaa vielä vähän, kunnes pariovet avautuvat raskaasti narahtaen ja Ainosuke laahustaa peremmälle. Tällä on yllään silmiinsä sopiva rubiininpunaa hohkaava silkkinen aamutakkinsa, ja tämän hiukset taipuvat suihkun jäljiltä kosteille kiharoille. Ainosuke ei katso häneen päin silläkään kertaa, istuu vain mitään sanomatta alas, eikä Tadashi ole huomaavinaan tämän kivusta kielivää irvistystä. Hän näkee Ainosuken kaulassa punertavan jäljen ja täplikkäitä mustelmia tämän ranteissa. Hänen isäntänsä otteet ruokailuvälineistä ovat lähes unenomaisen rauhallisia kuin tämä varoisi muitakin liikkeitä kuin istumista.

Tadashi tahtoisi syöksähtää Ainosuken rinnalle, syleillä tätä suudelmien kera, rauhoitella hiljaisin sanoin ja luvata kaiken muuttuvan paremmaksi. Kaiken sen sijaan Tadashi antaa sydämensä hiipiä hiusmurtumille kaikessa hiljaisuudessa, sillä hän tiedostaa lupaustensa olevan yhtä tyhjiä kuin katse Ainosuken silmissä tämän leikatessa pihviään. Hän aistii sykähdyksinä hyökyvän pahan olon, mutta on olosuhteiden pakosta pitkälti voimaton. Pahaisena sihteerinä ja herransa alamaisena Tadashilla ei ole valtaa häntä itseään suurempiin asioihin. Parasta mitä hän voi tehdä on huolehtia Ainosuken hyvinvoinnista parhaan kykynsä mukaisesti, vaikka hänen kykynsä eivät olisikaan minkään arvoisia.

Tadashi tuntee joka kerran silkkaa raivoa nähdessään mustien autojen kurvaavan kartanon pihaan. Kun ne lähtevät yhdessä jonossa pois myöhemmin, hänet valtaa poikkeuksetta huoli ja epätoivo. Ainosuke ottaa vieraansa vastaan tyynesti hymyillen, eikä Tadashi salongin suljettujen ovien takaa ole koskaan kuullut mitään hälyttävää. Siitä tosin on syyttäminen – tai kiittäminen – hyvää äänieristystä, sillä loppujen lopuksi Ainosuke tuskin ottaa vieraitaan sisään yhtä tyynesti kuin toivoisi.

Tadashi puree huultaan ja ravistelee moiset julkeat ajatukset tiehensä. Se ei kuulu hänelle. Mikään kartanon säännöllisiin vieraisiin liittyvä ei kuulu pätkääkään hänelle, niin Ainosuke sanoo. Mitäpä hän ymmärtäisi liiketoimien hoitamisesta ja liikesuhteiden varjelemisesta? Kaikki on hallinnassa, kurissa ja nuhteessa.

Ei Tadashi silti saata olla ajattelematta isäntänsä kokemia asioita, jotka ovat varmasti kauheampia kuin uskallettaisiin myöntää. Hänen silmissään Ainosuke vajoaa kerta kerralta syvemmälle pimeään, eikä Tadashi ole varma, onko hänellä tarpeeksi voimaa ja valtaa vetää tätä sieltä hengittämään raikkaampaa ilmaa. Kartanon vieraissa on niin paljon pahuutta ja häikäilemättömyyttä. He kohtelevat hänen Ainosukeaan niin julmasti, että Tadashi palaisi halusta nähdä pihviveitsen uppoavan heistä jokaiseen. Jos Ainosuke sellaista palvelusta häneltä pyytäisi, hänen mieleensä ei juolahtaisikaan kieltäytyä.

“Ainosuke-sama...!” Tadashi valpastuu, kun Ainosuke nielaistuaan säpsähtää ja peittää suunsa yökätessään kämmenselkäänsä. Hän on ponkaisemaisillaan tuolistaan rientääkseen herransa rinnalle, mutta kun tämä osoittaa häntä pihviveitsellä katse kylmyyttä hohkaten, Tadashi istuu alas ja tyytyy lohduttamaan eleettömällä olemuksellaan. Ainosuke hengittelee syvään pahoinvointikohtauksen talttuessa ja kulauttaa vettä lasistaan. Salissa vallitsee jännittynyt hiljaisuus, kunnes Ainosuke rikkoo sen sanoillaan.

“En jaksa tätä enää.”

Ainosuken ääni on uupunut ja kovin hauras, eikä Tadashi saata kuin antaa kyynelvanojen valua silmistään.

“Olen pahoillani, Ainosuke-sama...” Hänen lohtunsa on tyhjää ja hyödytöntä.

“Kas, sinähän dramaattiseksi heittäydyit”, Ainosuke tuhahtaa. “Onko täysi vatsani sinusta itkun arvoinen asia?”

Tadashi pyyhkäisee silmäkulmansa kuivemmiksi. “Anteeksi?”

“Tätä annosta minä tarkoitin!” Ainosuke naurahtaa ilottomasti ja työntää lautasen kauemmas. Jäljellä on noin neljännes ruoasta. “Mitähän mahdoit kuvitella, kun tuolta näytät, Tadashi?”

Tadashi ei usko, että Ainosuke kaipaisi hänen suoraa vastaustaan, ja hän on oikeassa.

“Käske kokkia ensi kerralla valmistamaan jotain muuta”, Ainosuke sanoo sitten. “Tällainen ruoka vielä lihottaa.”

Tadashi nyökkää, mutta ajattelee samalla, ettei muutama lisäkilo olisi pahitteeksi hänen herralleen, joka on viime aikoina kokemiensa asioiden seurauksena laihtunut silmissä. Tadashi oli melkein hymyillytkin, kun Ainosuke oli siksi illaksi pyytänyt jotain niinkin täyttävää kuin pihvi. Ehkä kaiken edistymisen on tapahduttava pienemmin askelin.

“Sellainen ei käy päinsä”, Ainosuke jatkaa hiljaa. “Pitää näet olla edustuskelpoinen ja joustava. Vieraiden täytyy olla tyytyväisiä. Tajuatko?”

“...kyllä.”

“Tajuatko?” Ainosuke toistaa niin tiukasti, että hän hätkähtää. “No, Tadashi?!”

“Ainosuke-sama... Laskekaa veitsi, pyydän.”

Ainosuke tuijottaa häntä vauhkon eläimen lailla ja näyttää hiljalleen ymmärtävän painavansa pihviveistä solisluidensa väliin. Siitä on vain lyhyt matka vaarallisemmille alueille, joilla yksikin varomaton viilto voisi tehdä pahaa jälkeä.

“Turhaan säpsähtelet. Minäkö tekisin jotain niin naurettavaa kuin tappaisin itseni keskellä illallispöytää?” Ainosuke puuskahtaa pyöritellen veistä sormissaan. “Eikä tämä ole edes terävä...”

“Ainosuke-sama!” Tadashi nappaa lautasliinan ja rientää herransa vierelle saatuaan viimein jalkansa liikkeelle. Hän painaa lempeästi liinan kulmaa Ainosuken alahuulta vasten, johon pihviveitsi on tehnyt pystysuoran viillon. Ainosuke ei kommentoi hänen toimiaan mitenkään, mutta tämän silmistä katoaa aiempi maanisuus ja jäljelle jää jotain niin riipaisevaa ja eksynyttä, että Tadashi huomaa vuodattavansa jälleen kyyneleitä. Ehkä siten hän voi ottaa kantaakseen osan Ainosuken kantamasta tuskasta.

“Oletteko kunnossa?” Tadashi kysyy hiljaa, ja Ainosuke hymyilee hänelle niin vienosti, ettei sitä ole edes erottaa tämän kasvoista.

“Miten typerä kysymys”, tämä huokaisee ja vie kätensä hänen poskelleen. “Vaikka läsnäolosi ilahduttaakin minua jossain määrin...”

Kuluu hetki, jonka aikana he vain katsovat toisiaan, ja Tadashi tuntee sydämensä pamppailevan.

“Pidäthän minulle ruokaseuraa ensi kerrallakin?” Ainosuke kysyy sitten sävyttömällä äänellä.

“Totta kai”, Tadashi vastaa hiljaa.

“Hyvä. Nyt... pidä minua lähelläsi.”

Tadashi tekee työtä käskettyä ja maistaa verivanan huulillaan niiden hakeutuessa Ainosuken huulia vasten kaipaavaan suudelmaan. Miten hän toivoisikin, ettei tämän mainitsemaa ensi kertaa koskaan tulisi, mutta tietää heidän molempien pettyvän.

Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne tälleen tyylikkäästi myöhässä 🙈
Jokaisen olen lukenut ja niistä kaikista saanut kovasti iloa <3

tirsu: Kiitos kommentista<3 Siis olen melko varma, että mulla oli aikomuksia jatkaa tätä vielä tai ylipäätään tehdä tästä pidempi, mutta kun unohtaa tekstin tiedostojen syövereihin, niin siinä samalla unohtuu myös kaikki mahdolliset jatko-aikeet. Kiva että luit ja pidit ^^
Renneto: Kiitos kommentista! Tälleen vuosia myöhemmin olen ihan samaa mieltä kanssasi, että tätä olisi hyvin voinut minimalistaa vielä lisää, muutama turhan monimutkainen lause pomppasi heti silmille kun luin uudestaan. Mutta enpä taida ruveta vanhaan enää kajoamaan, olkoon aikansa lapsi ( ja siis sos, onko tää jo 12 vuotta vanha, apua). Kiva että luit ja pidit <3
Letizia: Kiitos kommentista! ^^ Kiva että tykkäsit ja sait noin paljon irti näinkin pienestä pätkästä <3
Bbuttis: Ah, ihanaa analyysiä. Ai että, kun tarpeeks pohdiskelee ja pyörittelee sun kommenttia, niin tässä alkaa pian tehdä mieli palata näiden kahden pariin ja pistää Harry tekemään lisää pieniä kivoja tekoja Nevillelle, koska eihän Potterin poika ihan heti todellakaan tajua, että ihastusta tässä on ilmassa Kiitos kommentista <3
Sokerisiipi: Aww, kiitos kommentista, sait hienosti kiteytettyä tämän pohjimmaisen ajatuksen <3 Kiva että eksyit lukemaan ^^
Vanilje: Harry/Neville on niin awww oikeasti. Sitä olis niin kiva lukea enemmän. Ja kirjoittaakin, jos vaan inspiksen jostain saisi, mutta enpä ole taas hetkeen ollut aktiivisena Potterfandomissa. Neville tuntuu Harrylle sopivalta, kun se on jotenkin niin jalat maassa-tyyppi. Kiitos kommentista^^

rosegold: Kiitos, kun tulit jättämään kommenttia! ♥ Se ilahdutti mua tosi paljon. Oli hauska kuulla, että tämän lukemisesta tuli oikein lämmin olo (ja mielelläni kuulisin, jos osaisit kertoa, mistä sellainen tunne oikein kumpuaa). Ficeistä voi oppia vaikka mitä, niin mukavaa kun tämä pikkuinen raapalekin mahdollisti uuden oppimista! 😊


Meldis: Jou on sellainen pikkuaikuinen ja ekalla kaudella varsinkin stressaa niin paljon kun "hän on porukan vanhin", raasu 😅♥ Taitaa Jou sittenkin olla oikeasti joku Valittu vanhus. Onneksi tokalla kaudella ei vaikuta enää niin stressaantuneelta! Ihana kuulla, että tykkäsit tosta replasta, se huvitti itseänikin, koska siinä tosiaan on paljon vanhusenergiaa! Ja tosi kiva kun muutenkin tykkäsit tästä ja Digimon-ficin lukemisesta, ehkäpä sitä jossain vaiheessa tulee kirjoiteltua lisää! Jos vaikka sais jotain ideoitakin joskus 😅 Kiitos sullekin kommentista ♥


Maissinaksu: Itselleni luonnolliseen tapaan käytän alkuperäisiä nimiä, niin Jou se on (Joe-nimestä tulee kans liikaa mieleen se Agapio-dubbi jossa lausuvat Joen sillee suomalaisittain ja äääää hajoon.)

Animen kohtaus on melkoisen random, mutta niinhän koko Digitaalimaailma muutenkin oli, niin hyvin sopi teemaan (ja sai lapset jotain syötävää). Minun mielestä kananmunat ihan vain paistettuinakin ovat hyviä, ja pakko myöntää että olen sen suhteen Joun kanssa samoilla linjoilla Suola (ja pippuri) riittää varsin hyvin. Joun valitukset japanilaisen (ruoka)kulttuurin häpäisemisestä ovat suoraan sarjasta (日本文化の崩壊だ, nihon bunka no houkai da), vaikka se onkin totta, että soijakastike varsinkin on hyvin oleellinen osa sitä. Mutta on selvästi ainakin yksi ruoka, johon se ei Joun mielestä selvästikään kuulu Puritaani-Jou todellakin. (Ja joo, anna vain itsellesi mitali! ) Kiitos sinullekin kun kommentoit! ♥

Pelipaitajuttuihin mun on pakko tulla kertomaan, että olin monta vuotta sitten katsomassa CHL:n Tappara-Oilers peliä Norjassa. Mulla oli Tapparan paita päällä ja olin siitä tosi ylpeä, samoin mulla oli Suomen lippu mukana! Ja kun Tappara teki maaleja niin ponkaisin tietenkin pystyyn ja iloitsin siellä muun hiljaisuuden keskellä, koska olin tietenkin ainoa suomalainen koko katsomossa - norjalaisia myhäilytti. Muistan silloin postanneeni jonkun kuvan pelistä Instagramiinkin ja Tapparan virallinen sivusto sen silloin huomioi (tykkäsi tai jakoi, en muista enää), ja siitä jäi kyllä kiva muisto. Mulla on myös Suomen jääkiekkomaajoukkueen paita, jota pidän välillä päällä vaikka vaan kotona katsoisin esim. maailmanmestaruuskisoja. Jotenkin se paidan pitäminen itsessään jo saa fiilistä vähän kattoon ja sellaista kivaa jännitystä aikaan.

Olipa tämä kaunis, rauhallinen pieni fiklet! Minäkin olisin aivan innoissani penkomassa ullakkoa, en ole ikinä sellaista päässyt tekemään, kun kenenkään tutun talossa ei ole ullakkoa, eikä kellarissa soheltaminen tunnu ollenkaan samalta, haha. Kuunpimennykset on hienoja myös ja niitäkin on kiva seurata. Kiitos tästä. :-)